Keskisellä Uudellamaalla sijaitsevat Järvenpää, Kerava ja Tuusula saavat vuorovuosina eri paikoissa kiertävän priden. Ensimmäisenä on vuorossa Järvenpää, jossa tapahtuma järjestetään 3.-5. syyskuuta. Vuoden 2022 pride on määrä järjestää Tuusulassa.
Taustalla on Järvenpäässä ja Tuusulassa hyväksytty valtuustoaloite. Myös Kerava on mukana keskisen Uudenmaan pridessa.
- Järvenpäässä ja Tuusulassa molemmissa tehtiin valtuustoaloite tapahtumasta, jonka molemmat Tuusulanjärven kunnat hyväksyivät. Yhteiseen matkaan on liittynyt myös Keravan kaupunki nuorisokirjaston voimin, kerrotaan kaupungin tiedotteessa.
Alkusyksystä järjestettävän tapahtuman sisältöä suunnitellaan parhaillaan. Tuolloin on tarkoitus järjestää myös laaja ja näyttävä koko viikonlopun kestävä pride-liputus, minkä lisäksi lauantaina 4.9. Rantapuistossa juhlitaan puistojuhla-henkistä päätapahtumaa.
Jo keväällä Järvenpään hyvinvointilautakunta päätti, että kaupungissa liputetaan Helsingin pride-tapahtuman aikaan. Samalla kaupungin kulttuuri- ja tapahtumapalvelut katsoi, että oma pienimuotoinen pride-tapahtuma voidaan toteuttaa loppukesästä.
Uudenmaan pride-tapahtumia
Helsingissä pride järjestään juhannuksen jälkeisellä viikolla 28.6-4.7., koronatilanteen vuoksi ilman suurta kulkuetta ja puistojuhlaa. Läntisellä Uudellamaalla pride järjestetään Raaseporissa 13.-19. syyskuuta. Monina vuosina tapahtumia on järjestetty myös Lohjalla ja Hangossa. Itäisellä Uudellamaalla pride-tapahtumia on ollut Porvossa ja Loviisassa.