Seta sai nuorisoalan järjestöille tarkoitettua hankeavustusta koronakriisin vaikutusten lieventämiseen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Setalle ja viidelle muulle valtakunnalliselle nuorisoalan järjestölle valtionavustusta koronakriisin nuoriin kohdistuvien vaikutusten lieventämiseen yhteensä 917 600 euroa.

Avustuksilla tuetaan nuorisotyön ja -toiminnan hankkeita, joilla lievitetään nuorten osattomuutta ja yksinäisyyttä sekä vahvistetaan nuorten edellytyksiä toipua koronakriisin seurauksista. Hankkeissa tarjotaan nuorille merkityksellistä vapaa-ajan toimintaa tai tuetaan nuorten pääsyä heitä tukevien palvelujen piiriin.

Tukea kohdistetaan nuorille, joiden hyvinvoinnin turvaaminen vaatii erityistä huomioita. Osalla nuorista jaksaminen, mielenterveys ja sosiaaliset suhteet ovat olleet korona-ajan rajoitusten myötä koetuksella. Välttämättömät rajoitukset ovat hankaloittaneet nuorten koulunkäyntiä, opiskelua ja vapaa-ajan toimintaa.

Suurimmat avustukset myönnettiin Seta ry:lle (300 000 euroa), Suomen Nuorten Miesten Kristillisten Yhdistysten Liitto ry:lle (230 000 euroa) ja Pelastakaa Lapset ry:lle (193 000 euroa).

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!