Vinokino 2020 Helsingin näytösten lipunmyynti on alkanut - toiveena on lippujen hankkiminen ennakkoon

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Vinokino-elokuvafestivaali järjestetään Helsingissä 27. - 29.11. Cinema Orionissa. Lipunmyynti tapahtumaan on alkanut. Turussa tapahtuma oli jo lokakuussa. Näytöksiä on ollut myös Tampereella ja Oulussa. 

Tänäkin vuonna ohjelmistoon valitut elokuvat käsittelevät seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta monipuolisesti. Sateenkaarevien elokuvien festivaalilla näytetään kolmen päivän aikana 12 näytöstä: neljä komediaa, kolme laatudraamaa, kolme ajankohtaista dokumenttia ja kaksi lyhytelokuvakoostetta. 29. Vinokino-elokuvafestivaali järjestetään Helsingissä 27. - 29.11. Cinema Orionissa.

Helsingin näytösten lipunmyynti on avattu perjantaiaamuna ja liput saa ostettua Vinokinon verkkosivuilta.

- Suosittelen lippujen ostamista etukäteen lippukassalla jonottamisen välttämiseksi, toteaa festivaalin koordinaattori Antti Tiainen.

Normaalihintaisen lipun hinta on kahdeksan euroa. Uutuutena tämän vuoden festivaalilla on viiden lipun sarjalippu, jonka hinta on 35 €.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Sarjalippu ei ole henkilökohtainen, joten sitä voi käyttää useampi henkilö, vinkkaa koordinaattori.

Turun seudun Seta ry:n (TuSeta) järjestämä Vinokino on Suomen ainoa elokuvafestivaali, jolla näytetään vain ja ainoastaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tarinoita kertovia elokuvia. Ohjelmistoon voi tutustua osoitteessa vinokino.fi.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!