Setan alkuaikojen aktiiveihin kuulunut tanssitaiteilija Pauli Pöllänen on kuollut 62-vuotiaana.
Asiasta on kerrottu Helsingin Kaupunginteatterin Facebook-sivulla tammikuun alkupuolella.
Helsingin Sanomissa julkaistun muistokirjoituksen mukaan Pauli Pöllänen kuoli Helsingissä 27. joulukuuta 2019. Hän oli syntynyt Kangaslammilla 8. tammikuuta 1957. Pöllänen eli nuoruutensa vaatimattomissa oloissa, mutta eteni tanssijan uralla pitkälle. Hän oli tanssitaiteen lisäksi kiinnostunut taiteesta laajemminkin.
Pöllänen oli mukana Setan toiminnassa järjestön alkuaikoina. Hän osallistui esimerkiksi Setan ensimmäiseen mielenosoitukseen Vanhankirkon seurakunnan harjoittamaa työsyrjintää vastaan Vanhankirkon puistossa heinäkuussa 1974. '