Kolumbiassa Bogotan ensimmäinen naispormestari avioitui samaa sukupuolta olevan puolisonsa kanssa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
Claudia López (kuva: Raul Arboleda / AFP / Lehtikuva)

Kolumbiassa pääkaupunki Bogotan ensimmäinen naispormestari Claudia López on avioitunut senaattori Angélica Lozanon kanssa. Pari on ollut yhdessä kolme vuotta. Aiemmin itsekin senaattorina toiminut keskusta-vasemmistoa edustava López aloittaa pormestarin virassa vuoden 2020 alussa. Valinta tehtiin lokakuussa.

Uutistoimisto AFP:n uutisoimasta asiasta kertoi Suomessa ensin Yle.

Lopéz on paitsi ensimmäinen pääkaupungin pomestariksi valittu nainen myös ensimmäinen virkaan valittu avoimesti seksuaalivähemmistöön kuuluva henkilö. 

Virhe median upotuksessa.

Keväällä 2016 maan perustuslakituomioistuin vahvisti 20.6.2013 jälkeen solmitut samaa sukupuolta olevien avioliitot. Jo vuonna 2011 perustuslakituomioistuin määräsi kansalliskongressin säätämään tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön kesäkuuhun 2013 mennessä. Lainsäätäjät eivät kuitenkaan saaneet tarvittavaa lainsäädäntöä luotua määräaikaan mennessä. Tämän jälkeen asia jäi lainsäädännön "harmaaksi alueeksi", ja monet homoparit tulivat käännytetyiksi tuomarien ja notaarien pakeilta. Aiemmin samaa sukupuolta olevat parit saattoivat rekisteröidä parisuhteensa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!