Oikeus: Bulgarian tunnustettava toisessa EU-maassa solmittu samaa sukupuolta olevien avioliitto

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Bulgariassa oikeus teki ennakkopäätöksen, jonka mukaan Ranskassa solmittu samaa sukupuolta olevien avioliitto on tunnustettava Bulgariassa. Uutistoimisto AP kertoo, että Bulgariassa samaa sukupuolta olevien avioliitto tunnustetaan päätöksen myötä ensimmäistä kertaa. 

Australian kansalainen Kristina Palma avioitui vuonna 2016 ranskalaisen Mariama Dialon kanssa. Pari oli ollut yhdessä tuolloin 15 vuotta.

Palmalle myönnettiin oikeus työskennellä ja matkustaa Bulgariassa sekä muualla Euroopan unionissa, koska hän on naimisissa EU-kansalaisen kanssa. Bulgarialaisviranomaiset kuitenkin epäsivät Palman jatkohakemuksen vuonna 2017 sillä perusteella, että samaa sukupuolta olevien avioliitto ei ole Bulgariassa laillinen.

Oikeus päätti kesällä 2017 asian Palman hyväksi, mutta viranomaiset valittivat päätöksestä. Oikeustaistelu tuotti tulosta keskiviikkona, kun oikeus vahvisti Palman oikeudet EU-kansalaisen puolisona. Oikeuden nyt tekemä päätös on linjassa EU-tuomioistuimen kannan kanssa, jonka mukaan EUmaiden on tunnustettava muissa maissa solmitut samaa sukupuolta olevien avioliitot, vaikka kyseisessä maassa avioliiton solmiminen ei olisi kansalaisille mahdollista.

Parin asianajaja Denitsa Lyubenova katsoo päätöksen olevan merkittävä ensimmäinen askel kohti samaa sukupuolta olevien avioliiton laillistamista Bulgariassa.

Bulgarian perustuslaki sallii avioliiton vain eri sukupuolta oleville. Lakimuutos vaatisi kahden kolmasosan enemmistön parlamentissa. ILGA-Europen hlbti-vähemmistöjen asemaa koskevassa 49 maan vertailussa Bulgaria on sijalla 38, ja se täyttää 20 prosenttia järjestön arviointikriteereistä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!