Brittiparlamentti äänesti Pohjois-Irlannin tasa-arvoisen avioliittolain puolesta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Ison-Britannian parlamentti äänesti tiistaina Pohjois-Irlannin tasa-arvoisen avioliittolain puolesta äänin 383-73. Parlamentin nyt tekemä päätös ei kuitenkaan automaattisesti muuta Pohjois-Irlannin avioliittolakia.

Asiaa käsittelee esimerkiksi BBC ja PinkNews.

Pohjois-Irlanti on ollut ilman toimivaa aluehallintoa kahden ja puolen vuoden ajan, kun puolueet eivät ole onnistuneet sopimaan vallanjaosta. Yhdistyneen kuningaskunnan Lontoossa sijaitseva hallinto on siksi ottanut Pohjois-Irlannin asioita suoraan ohjaukseensa.

Kesällä 2018 Belfastissa järjestetyssä mielenosoituksessa vaadittiin, että Ison-Britannian pääministeri Theresa May puuttuu Pohjois-Irlannin avioliittokysymykseen.

Jos Pohjois-Irlannissa aluehallintoa ei saada toimimaan 21. lokakuuta mennessä, on hallituksen tuotava esitys parlamentille, joka ei kuitenkaan enää äänestä siitä. Ylähuoneen taas ei odoteta kaatavan lakiesitystä. 

Mielipidetiedustelujen mukaan ylivoimainen enemmistö pohjoisirlantilaisista hyväksyy samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeuden, mutta lainsäädännön muuttaminen on jumiutunut poliittiseen epävakauteen ja esimerkiksi Demokraattisen unionistipuolueen (DUP) avioliittolakiuudistuksen vastustajat ovat käyttänyt samaa sukupuolta olevien avioliittojen vastustamiseen alueen rauhanprosessia varten luotua "petition of concern" -menetelmää, jolla jonkin kiistaa herättävän asian on saatava 60 prosentin kannatus edustajainkokouksessa mennäkseen läpi. Mielipidetiedusteluiden mukaan myös DUP:n kannattajien enemmistö tukee avioliittolainsäädännön uudistamista.

DUP on kritisoinut voimakkaasti avioliittokysymyksen käsittelyä brittiparlamentissa ja muutenkin ohjien ottamista käsiinsä Pohjois-Irlannin lainsäädännön suhteen. Parlamentti äänesti myös laajempien aborttioikeuksien puolesta. Joidenkin arvioiden mukaan ratkaisulla myös vauhditetaan Pohjois-Irlannin parlamenttia purkamaan lukkiutunutta tilannettaan.

Aktivistit ovat jo vuosia kamppailleet samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeuden puolesta Pohjois-Irlannissa.

Pohjois-Irlanti on ainoa osa Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyttä kuningaskuntaa, jossa samaa sukupuolta olevat parit eivät voi solmia avioliittoa. Muualla saarivaltakunnassa avioliittolainsäädäntö on ollut sukupuolineutraali siitä lähtien, kun Britannian kruunun hallitsemiin alusmaihin kuuluva Mansaari salli samaa sukupuolta olevien avioliitot vuonna 2016. Englanti ja Wales sekä Skotlanti avasivat avioliiton samaa sukupuolta oleville vuonna 2014. Pohjois-Irlannissa samaa sukupuolta olevat parit ovat voineet rekisteröidä parisuhteensa vuodesta 2005 lähtien, kuten Englannissa ja Walesissa sekä Skotlannissa.

Naapurimaa Irlanti hyväksyi samaa sukupuolta olevien avioliitot vuonna 2015 kansanäänestyksellä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!