Valtava sateenkaarilippu nousi Riihimäellä salkoon, sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen avasi Pride-viikon

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006

Riihimäellä liehuva sateenkaarilippu tulee varmaan olemaan Suomen katsotuin, koska vierellä rullaa Helsinki-Tampere -moottoritien jatkuva liikennevirta, yli 30 000 ajoneuvoa päivittäin. Satapäinen yleisö oli todistamassa lipunnostoa maanantaina alkuillasta.

Aivan läpihuutojuttuna Riihimäen Pride ei syntynyt. Valtuustossa asia oli ensimmäisen kerran viime vuoden lopulla. Mukaan liittyi myös Riihimäen seurakunta. Keväällä alkoi tulla vastustusta. Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen kertoi, että asenteet ovat koventuneet. Kun hieman yli 10 vuotta sitten ensi kertaa vietettiin Riihimäen Prideä, ei juuri kuulunut vastalauseita. Nyt häntä varoiteltiin myötämielisyydestä. Se kostautuisi huonona vaalituloksena. No, kävi juuri päin vastoin.

Tänä iltana on kerrottu, että Aino-Kaisa Pekonen on myös Helsinki Priden suojelija. Riihimäellä avauspuheessaan hän kertasi, miten eduskunta on lakeja laatiessaan lisännyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertaisuutta suhteessa muihin kansalaisiin. Mutta yhdenvertaisuus on tärkeää myös kunnissa. Jokainen kuntalainen on yksilö. Riippumatta mistään henkilöön liittyvästä syystä kuntalaisella on oikeus kaikkiin palveluihin, osallisuuteen ja myös turvalliseen ympäristöön. Yhdenvertaisessa kunnassa kukaan ei joudu toista huonompaan asemaan alkuperän, seksuaalisuuden, iän, sukupuolen, kielen, terveydentilan tai vamman, mielipiteen, vakaumuksen tai minkään vastaavan syyn perusteella.

Tässä on sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen avajaispuhe kokonaisuudessaan:

Audio
Aino-Kaisa Pekonen avaamassa Riihimäen Prideä

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Suomen suurin lipputangossa liehuva sateenkaarilippu näytti kovin vähäiseltä kangaskasalta puutarhasaavissa, mutta kun sitä alettiin nostaa ylös, lipun koko paljastui. Se on yli 73 neliömetriä. Pasuunansoittaja vauhditti fanfaarilla lipun nostamista salkoon.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!