Helsinki sai oman sateenkaarimonumentin kun Sörnäisissä sijaitseva maamerkki sai kylkeensä väriä

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 2

Helsingin Sörnäisiin syntyi näkyvä sateenkaarimonumentti, kun Taideyliopiston uudisrakennuksen työmaalle vanhaan siilorakennukseen syntyi torstaina 16. toukokuuta uusi näkyvä taideteos "Rakkauden riemutolppa".

Asiasta kerrotaan Taideyliopiston verkkosivuilla.

Taideyliopiston verkkosivuilla kerrottiin, että Rakkauden riemutolppa toteutettiin ruiskuttamalla ja valuttamalla erivärisiä maaleja kymmenien metrien korkuisen siilon yläosasta alaspäin. Teos näkyy hyvin kaupunkiin idän suunnalta Sörnäisten rantatietä tuleville.

Kaupunkiympäristöön väriä tuovan teoksen toivotaan tuovan paitsi iloa myös herättävän keskustelua.

- Tämän kaiken vihapuheen keskellä koen, että tarvitsemme lisää keskustelua pehmeistä arvoista ja rakkaudesta, sanoo taiteilija Santtu Laine.

Taideyliopiston verkkosivuilla kerrotaan, että Laine on nykytaiteilija ja valokuvaaja, joka suorittaa parhaillaan kuvataiteen maisterin tutkintoa Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. 

Teos on esillä vuoteen 2020, jolloin alkaa siilojen perusteellinen saneeraus, ja nyt sateenkaaren kylkeensä saanut maamerkki yhdistyy uudisrakennukseen. Vuonna 2021 Sörnäisiin valmistuvasta rakennuksesta ja nykyisestä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kiinteistöstä muodostuu tulevaisuudessa Taideyliopiston Sörnäisten kampus, jossa opiskellaan etenkin teatteria, tanssia ja uudisrakennuksen myötä kuvataidetta.

Rakkauden riemutolppa
Rujon näköinen Helsingin Mylly Oy:n vanha viljasiilo saa vuonna 2021 uuden elämän taiteen tyyssijana.

2 kommenttia

Ainakaan tuota teosta ei pääse tuhoamaan yhtä helposti kuin Malminkartanon mäen portaikon sateenkaarimaalauksia.