Riihimäen sateenkaariliputus ja osallistuminen pride-tapahtumaan saivat sinetin valtuustolta

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
Riihimäellä liputetaan sateenkaarilipuin juhannuksen jälkeisellä viikolla, kun kaupunki osallistuu Helsinki Pride -tapahtumaan.

Riihimäen kaupunginhallituksen päätös kaupungin osallistumisesta Helsinki Pride -tapahtumaan erilaisin tapahtumin ja pride-liputuksin päätyi kaupunginvaltuustossa äänestettäväksi.

Esitys asian palauttamisesta hallitukselle kaatui lopulta äänin 24-17. Kaksi äänesti tyhjää.

Asiasta kertovat Hämeen Sanomat ja Aamuposti.

Lähes tunnin mittaiseksi venyneen keskustelun taustalla oli se, että Eija Aittola (kok) esitti, että Miia Nahkurin (sdp) aloite pride-viikkoon osallistumisesta olisi palautettu kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Aittola katsoi pride-tapahtumaan osallistumisen olevan ongelmallista, koska yhden ryhmän asian asian edistämiseen sitoutuminen synnyttäisi kaupungille ennakkotapauksen velvollisuudesta osallistua muihinkin tapahtumiin ja liputtaa muillakin kuin Suomen lipulla.

Keskustelussa käytti puheenvuoroja myös Päivi Räsänen (kd), jonka mukaan pride-viikolla käsiteltävä ihmisoikeus- ja vähemmistönäkökulma on kapea ja Setan ideologiaan perustuva. Räsäsen mielestä kaupungin osallistuminen sitoo Setan agendaan heidätkin, jotka eivät kannata sitä.

Lauri Jormanainen (sdp) totesi, etteivät vähemmistöt olemikään yhtenäinen ryhmä, vaan yksilöitä. Aloitteen tekijät ovat perustelleet osallistumista ihmisoikeuksien ja tasa-arvon nostamisella esiin kaupungin omassa toiminnassa, jotta syrjintää saataisiin vähennettyä. Aino-Kaisa Pekonen (vas) muistutti syrjinnän olemassaolosta nykyajankin Suomessa.

Hämeen Sanomien mukaan asian palauttaminen kaupunginhallitukselle olisi voinut jopa johtaa luottamusäänestyksen kautta hallituksen vaihtamiseen, jos se ei olisi alistunut valtuuston tahtoon ja pyörtänyt jo kertaalleen tekemäänsä päätöstä.

Lippuihin on kerätty näyttelijä Olli Soinin toteuttamassa yksityisessä Facebook-kertäyksessä tarvittavat rahat, joten kaupungin 5 000 euron määräraha käytetään muiden pride-tapahtumien toteuttamiseen.

Helsinki Pride 2019

Helsinki Pride -viikko järjestetään perinteiseen tapaan juhannuksen jälkeisellä viikolla, 24.-30.6.2019. Kesän 2019 tapahtumaviikko huipentuu lauantaina 29. kesäkuuta pride-kulkueeseen. Kesän pride-tapahtumaviikon teema on "Liike".

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!