Ystävänpäivän sateenkaariruusut brittikauppaketjussa - tuotoista osa kodittomille hlbti-nuorille

  • Uutinen
  • Yleiset
  • Sami Mollgren
Sateenkaariruusu (kuva: Mark Johnson / Westend61 / Lehtikuva)

Brittiläinen kauppaketju Morrisons myy torstain (14.2.) ystävänpäivän kunniaksi sateenkaariruusuja. Ruusut tulivat myyntiin maanantaina ja ne ovat kaupan rajoitetun ajan.

Ruusujen terälehdistä kukin on oman värisensä. Tämä on saatu aikaan siten, että valkean ruusun varsi halkaistaan tyvestä ja nämä varren eri osat asetetaan eri väreillä värjättyyn veteen, jolloin värjätty vesi alkaa imeytyä terälehtiin värjäten nämä. 

Vastaavanlaisia ruusuja on ollut kaupan aiemminkin, esimerkiksi pride-tapahtumien yhteydessä. Sateenkaariruusuja on mahdollisuus tehdä itsekin.

Morrisons-ketjussa hinta sateenkaariruusulle on 4 puntaa (4,57 euroa) ja jokaisesta myydystä ruususta lahjoitetaan 50 penniä (57 senttiä) kodittomien hlbti-nuorten hyväksi toimivalle The Albert Kennedy Trust -avustusjärjestölle. Avustuskohteen on valinnut kauppaketjun hlbti-verkosto. Wm Morrison Supermarkets plc, on Britannian neljänneksi suurin päivittäistavaroiden vähittäismyyntiin keskittynyt kauppaketju, jolla on 455 myymälää. Sen perusti William Morrison vuonna 1899. Henkilökuntaa kauppaketjulla on runsaat 130 000.

Ystävänpäivä 14.2.

Ystävänpäivää vietetään 14. helmikuuta. Suomessa ystävänpäivä on muotoutunut päiväksi, jolloin muistetaan ystäviä, kun useimmissa muissa maissa Valentinuksen päivä on rakastavaisten juhlapäivä. Todennäköisesti Roomassa syntyneeseen merkkipäivään liittyy ikivanhoja hedelmällisyyteen, romanttiseen rakkauteen ja parinvalintaan liittyviä uskomuksia. Päivän tunnus on punainen sydän.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ystävänpäivä Youtubessa: Sateenkaarisydänkakkuja

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!