Tom of Finlandia muistettiin, 98 vuotta Tomin syntymästä

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
Juhlapuheen piti Susanna Luoto. Tämä kuva on otettu paneelikeskustelusta Taidehallissa vuonna 2016.

Jo muutaman vuoden ajan on toukokuun 8. päivänä muistettu Tom of Finlandia. Hän syntyi 8.5.1920 Kaarinassa Turun kupeessa. Kahden vuoden päästä on 100 vuotta Tomin syntymästä. Tom kuoli 71-vuotiaana vuonna 1991.

Tänä vuonna syntymäpäivän juhlapuheen piti Susanna Luoto. Hän on kirjoittanut kirjan Tomin kirjeenvaihdosta perheenjäsenilleen, hetero- ja homoystävilleen ja liikekumppaneille. Suuri määrä kirjeitä on säilytettävänä Los Angelesissa Tom of Finland -säätiössä. Kirjan nimi on "Salaisuuksin suljettu – Kirjeiden Tom of Finland".

Susanna Luoto pohtii juhlapuheessaan Tomin merkitystä. Hyvin monet homomiehet muistavat hyvin, milloin he näkivät ensimmäistä kertaa Tomin piirroksia.

Syntymäpäivien järjestäjinä olivat Tom of Finland -säätiö ja MSC Finland - Tom's club.


Audio
Juhlapuhe äänitallenteena

Kommentoi juttua ja keskustele aiheesta