Suuri eurooppalainen chemsex-konferenssi Berliinissä, kaupungin vaikeaa huumetilannetta aliarvioidaan

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • vaeltaja2006
  • 8

Menneen viikon lopulla terveysasiantuntijat eri puolilta Eurooppaa olivat koolla Berliinissä chemsex-konferenssissa. Myös helmikuussa 2018 julkaistu suomalainen chemsexiä koskeva selvitys esiteltiin konferenssissa.

Noin 100 eurooppalaista asiantuntijaa oli saapunut Berliinin Chemsex-foorumiin. Puhuttiin hlbtiq-yhteisöjen huumeiden käytöstä. Yhteinen johtopäätös oli, että lääkäreiden, neuvontapisteiden ja psykoterapeuttien on aika kiinnittää entistä enemmän huomiota ns. chemsexin aiheuttamiin vaaroihin.

Chemsexillä tarkoittaan huumeiden käyttöä seksin yhteydessä ja nimenomaan huumeiden käyttöä seksin harrastamista varten. Berliiniläinen erikoislääkäri Martin Viehweger sanoi queer.de -nettilehdelle antamassaan haastattelussa, että on ihmisiä, jotka harrastavat chemsexiä, koska he haluavat pitää hauskaa. Mutta samaan aikaan chemsexiin kuolee ihmisiä. Huumeiden vaaroista seksin yhteydessä puhutaan liian vähän.

Yhdistämällä seksiin huumeita syntyy monia haitallisia sivuvaikutuksia. On suurempi vaara saada HIV, hepatitis tai muita seksiteitse leviäviä sairauksia. Yliannostuksen vaara on suuri. Voi syntyä masennusta, raiskauksen tyyppisiä tilanteita ja jopa kuolemia. Berliniläisen homojen neuvontapisteen työntekijä kertoi ainakin 20 kuolemantapauksesta Berliinissä viime vuonna. Neuvonta ja opastus ovat nyt erittäin tärkeitä.


Berliinin suosio matkailukohteena lisääntynyt


Berliinistä on viime vuosina tullut yksi vetovoimaisimmista hlbtiq-matkakohteista. Siellä huumeisiin törmää helposti. Ns. klubikulttuuriin tuntuvat kuuluvan nyt myös uudet, modernit huumeet. Wriezener Bahnhofilla Berghainin kaupunginosassa sijaitseva yökerho tunnetaan ympäri maailmaa siitä, että sieltä saa lähes mitä vain huumeita. Spiegel-lehti kirjoitti klubista ja yhden ulkomaisen vieraan kuolemasta viikko sitten. Tagesspiegel-lehdessä tilannetta kuvattiin pari päivää sitten niin, että poliisi ei pysty estämään huumekauppaa klubeissa. Nyt olisi pikemminkin keskusteltava siitä, voisiko tilanne parantua, jos jotkut ”turvallisemmat” huumeet laillistettaisiin.

Monet uusista aineista ovat hyvin vietteleviä, mutta niistä tulee myös riippuvaiseksi. Huumeiden vaaroista ei haluta kuulla.

Hlbtiq-piireissä huumeet alkavat olla arkipäivää. Netin ja puhelimen seuranhakusovelluksissa ihmiset lisäävät profiileihinsa koodeja, jotka viittaavat huumeiden käyttöön seksin yhteydessä. T tarkoittaa Crystl Methiä, ”Party and play” ja ”chem-friendly” ovat yleisiä vinkkejä. Crystal methin lisäksi ainakin GBL/GHB ovat usein seksissä mukana, vaikka ne ovat vaarallisia. Yliannostus johtaa nopeasti hengityksen pysähtymiseen.

Berliinin kaupunginjohdolta eli senaatilta vaaditaan toimenpiteitä. Tilanne pahenee ja tarvitaan lisää mm. hoito- ja neuvontapisteitä. Asian parissa toimivien lääkäreiden toivotaan tekevän enemmän yhteistyötä, jotta tilanteesta syntyisi kokonaiskuva.

Huumeita käytetään, kun ihmiset haluavat irrottautua entisistä rajoistaan ja harrastaa seksiä estoitta ja hurmoksessa. Sellainen tehokkaasti katkaisee arjen yksitoikkoisuuden. Seksiin liittyvät häpeän tnteet katoavat, kun käytetään samalla huumeita. Kontaktin saaminen vieraaseen helpottuu, mutta vaarana on, että seksiin kuuluva varovaisuus ja itsensä suojaaminen unohtuu.


Suomalainen tuore selvitys seksistä ja huumeista

Alkukesästä 2017 tehtiin internetissä kysely, johon vastasi 974 miestä. Valtaosa vastaajista lienee ollut niitä, jotka viettävät seksuaalisesti aktiivisinta elämää.

Suomalaisten homomiesten tärkeimmät päihteet ovat olleet alkoholi ja poppers. Chemsexiin liittyvien päihteiden käyttö on Suomessa vielä melko harvinaista. Vain 13% kyselyyn vastanneista oli käyttänyt seksitilanteissa huumeita. Monien ensimmäiset kokemukset ovat olleet ulkomailla. Suomalaisille terveysalan asiantuntijoille koko asia on vielä aika vieras.

Lähes puolet vastaajista ei käyttänyt mitään huumaavia aineista seksin yhteydessä.

http://www.seksipertti.fi/wp-content/uploads/Chemsex_Raportti_lopullinen_kannella.pdf

8 kommenttia

  • 1 / 8
  • Anonyymi
  • 27.3.2018, 12.39
Ton tutkimuksen tuloksiin kannattaa suhtautua pienellä varauksella. Se oli laadittu selkeästi juuri chemsex-näkökulmasta, jolloin perusjannun oli vaikea vastata siihen loogisesti oikein. Jos oli/on aika tavanomainen seksin harrastaja, joka osan kerrasta nai alkoholin vaikutuksen alaisena ja osan selvin päin, kysymyksiin vastaaminen oli vaikeaa, koska joka toisessa kysymyksessä ei ollut mitään sopivaa vaihtoehtoa ja joka toisessa kysymyksessä vastaajaa sekoitettiin entisestään muuttamalla 'päihteen' merkitystä joko sisältämään/poissulkemaan alkoholi (ja näissä määrittelyissä oli jopa pari virhettäkin).
Yksi seikka on sekin, että huumeisiin pitää olla varoja. Siksi onkin usein niin, että rikkaat voivat olla se kohderyhmä.

Tämä on yksi esimerkki ja vakava sellainen, syrjäytymisestä. Kaikki tämä kertoo siitä. Toimenpiteet tulisivat olla paljon laajempia ja rahallinen satsaus suurempi. Yhteiskunnan rakenteellinen homofobia estää todelliset vaikuttavat toimenpiteet. Nyt kuollaan. Homon kuolemaa ei arvoteta samanlaiseksi kuin heteron. Se voidaan luokitella vain "ilmiöksi".

Jos kysymyksessä olisi naisia, niin olisi jo tehty iso älämölö ja vaadittu rahoja: laskua yhteiskunnalle- ja ne rahat olisi tulleet.