Homo prinssi tietokonepelin päähahmona

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
Your Royal Gayness (kuvakaappaus trailerista)

Your Royal Gayness on annettu nimeksi torstaina julkaistavalle videopelille, jossa seikkailee homo prinssi. Asiasta kertoo Kouvolan Sanomat, joka esittelee pelin pääsuunnittelijan, pelisuunnittelua opiskelevan Salli Loikkasen.

Hän kertoo lehdelle haluavansa suunnitella pelejä, joilla on merkitystä. Loikkanen, 22, kertoo kuuluvansa itse seksuaalivähemmistöön, ja tässä pelissä sukupuoleen ja seksuaalisuueen liittyviä asioita käsitellään huumorilla. Käyttäjän valinnat vaikuttavat tarinan kulkuun: jos pelaaja on säätänyt seksuaalivähemmistöjen tilannetta valtakunnassa helpottavia lakeja, voi tämä tulla pelin lopussa kaapista.

Kouvolan Sanomat kertoo, että Loikkasen lisäksi suunnittelutyössä on ollut mukana viisi muuta pelisuunnittelun opiskelijaa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta Kouvolasta.

Pelin noin 10 000 euron budjetista yli puolet koottiin joukkorahoituksella. Tämän lisäksi projekti on saanut avustuksen ja Loikkanen on sijoitanut myös omaia rahojaan siihen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Pelin on julkaissut Loikkasen vuoden 2017 alussa perustama Lizard Hazard Games. Windowsissa, Mac-laitteissa sekä Linuxissa pyörivää peliä myydään nettikaupoissa.

Kouvolan Sanomat: Kouvolalaiset opiskelijat tekivät tietokonepelin, joka parodioi satukirjoja — Päähenkilönä on homo prinssi
Your Royal Gayness -peli Facebookissa

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!