Bolshoi-johtaja kiisti Savonlinnassa homouden olleen Nurejev-tuotannon siirtosyy

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 1
Tugan Sokhiev. Kuva: Savonlinnan oopperajuhlat.

Venäläisen Bolshoi-teatterin johto sanoo Nurejev-baletin siirron johtuneen taiteellisista syistä. Musiikillinen johtaja Tugan Sokhiev selitti Yleisradion haastattelussa Savonlinnassa 25.7., että Nurejev-tuotannon koreografia "ei ollut aivan valmis". Yleisradion toimittaja Jussi Mankkinen viittasi haastattelun taustoituksessa homouden olevan vaikea aihe Venäjällä ja joidenkin lähteiden mukaan tämä oli siirtämisen syy.
"Kun Bolshoi on niin kuuluisia, meidän täytyy pitää yllä standardia ja tiettyä tasoa", Sokhiev totesi.

Moskovan Bolshoi-teatteri toi Savonlinnan vuoden 2017 oopperajuhlille Tšaikovskin teoksia, oopperan Jolanta ja Jevgeni Oneginin konserttiversiona.

Rudolf Nurejev (1938-1993) oli neuvostoliittolainen balettitanssija ja koreografi. Hän loikkasi vuonna 1961 Ranskaan Kirovin baletin ollessa palaamassa vierailulta. Hän esiintyi entisessä kotimaassaan vasta 1989 poliittisen ilmaston muututtua. Nurejev kuoli 1993 HIV-infektion seurauksiin.

Mihail Gorbatšovin kutsusta. Nurejev jatkoi tanssijanuraansa lännessä muun muassa Pariisissa ja Yhdysvalloissa.

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Francesca
  • 26.7.2017, 21.14
Muutokset olivat tietysti ymmärrettäviä, koska eihän kukaan halua, että Putler pahoittaa mielensä.
Hän voisi ärtyneenä tehdä vaikka mitä.

Mutta toisaalta.. Hän tekee kuitenkin vaikka mitä joten häntä voisi aivan hyvin ärsyttääkin. Ärtyneenä saattaa paljastaa todellisen luontonsa ja aikeensa.

Nyt hän voi rauhassa teroitella aseitaan hänelle tarjotun poliittisen korrektiuden pehmoisen lämpimän viltin alla.