Sateenkaariperheiden äitejä ei ole vielä palkittu äitienpäiväkunniamerkeillä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 2
Valkovuokko on eteläisessä Suomessa äitienpäiväkukka.

Joka vuosi tasavallan presidentti antaa äitienpäivänä 30-40 ansioituneelle äidille Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein. Palkittavat äidit edustavat erilaisia ryhmiä. Sateenkaariperheiden äitejä ei ole ollut palkittujen joukossa.


Kunniamerkin myöntämisperusteina ovat ehdokkaan ansiot lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, perhe-elämän ja vanhemmuuden edistäjänä sekä yhteisvastuullisena toisista huolehtimisen ja välittämisen turvaajana.

Pyrkimyksenä on ollut, että palkittavat äidit edustavat mahdollisimman erilaisia ryhmiä, esimerkiksi ansiotyössä käyviä, yksinhuoltajia, maaseudun emäntiä ja eri vähemmistöryhmiä kuten romaneja ja saamelaisia. Ehdokkaiden alaikärajana on  40 vuotta. Lasten lukumäärä ei nykyään enää ole määräävä peruste palkitsemiselle. Palkittaviksi voidaan esittää myös adoptio- ja sijaisäitejä. Kasvatuksen ammattilaisille kunniamerkkejä ei myönnetä.

Ehdotuksia palkittavista äideistä tekevät kunnat ja järjestöt, mutta myös yksittäiset ihmiset voivat ehdottaa ansioituneelle kunniamerkkiä. Ehdotukset jätetään oman alueen aluehallintovirastolle (AVI) syksyisin marraskuun alkupuolella. Ehdotuksen tekemistä varten on omat lomakkeet.


Monenlaiset äidit

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Viime vuosikymmeninä perheet ja kasvattajat ovat muuttuneet hyvin monenlaisiksi. Kun tutkii palkittujen pienoiselämäkertoja, saattaa nousta ajatus, että joka vuosi tiettyihin ryhmiin kuuluvat äidit saavat kunniamerkin. He ovat eräänlaisia ”kiintiöäitejä”.

http://www.mll.fi/%40Bin/31761921/Kunniamerkin%2Bsaavien%2B%C3%A4itien%2Bpienoisel%C3%A4m%C3%A4nkerrat%2B2017%2Bnettiin.pdf


Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä kertoi perjantaina, että hänen tietääkseen sateenkaariperheen äitiä ei ole koskaan palkittu ainakaan nimenomaan sateenkaariperheen äitinä. Tietysti muilla perusteilla palkittujen äitien joukossa saattaa olla myös sateenkaariperheen äitejä. Ainakaan vielä Sateenkaariperheet ry ei ole ehdottanut kenellekään kunniamerkkiä. Asiaa kannattaa kuitenkin harkita.

Juha Jämsän mukaan sateenkaariperheiden äidit ovat äitejä äitien joukossa, eikä minkään erityisen palkitsemisen tarpeessa. Mutta esim. kesäkuun 6. päivänä 2017 julkaistava tutkimusraportti sateenkaariperheiden lasten hyvinvoinnista osoittaa, että sateenkaariperheiden vanhemmat ovat keskimääräistä paneutuneempia vanhemmuuteen. Ehkä se olisi yksi palkitsemisperuste koko sateenkaariäitien ryhmän osalta.

Tietoa äitienpäivän kunniamerkeistä:

http://www.ritarikunnat.fi/index.php/fi/kunniamerkit/teemat/153-aitienpaivan-suomen-valkoisen-ruusun-ritarikunnan-i-luokan-mitali-kultaristilla-svr-m-i-kr

2 kommenttia

Tuohon saaattaa vielä nykyisellään Suomessa liittyä se käytännön asia, että sateenkaariperheet eivät muutenkaan ole kovin innokkaita esilletuloon julkisuudessa perheestään, tiettyjen yhä joistain piireistä käsin esiin tulevien asenneongelmien vuoksi. Ensimmäinen palkittava sateenkaariperheen äiti, lapsineen olisi nimittäin mediassa ja lööpeissä esillä aika varmasti ja sateenkaariperheiden lapsille se julkisuusasema saattaisi olla haastavampi, kuin sateenkaari-aikuisille ihmisille.

Mutta sinällään toki ihan toivottava asia yhdenvertaisuus tuossakin.

Myöskäänhän sateenkaari-isiä ei kait ole palkittu vielä?
p.s. Valkovuokko on Uudellamaalla ihan maakuntakukkakin. Hämeessä taas sitten sinivuokko, myös perinteisenä Äitienpäiväkukkanakin.

Maakuntakukista löytyy aika lailla sateenkaareva värikirjokin:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_maakuntakukat

Äiti-maasta on ammennettu muutenkin Suomen maakuntatunnukset ja koko joukko kuntienkin tunnusluontoa
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_maakuntatunnukset
http://wikikko.info/wiki/Luontotunnukset

Kommenttia muokattu: 14.05.2017 klo 13:58