Australian avioliittokysymys pattitilanteessa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 5

Australian hallituksen esitys järjestää neuvoa-antava kansanäänestys samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudesta ei ole menossa läpi parlamentin ylähuoneessa senaatissa. Hallituksen ei myöskään odoteta antavan avioliittolain muutosta parlamentin ratkaistavaksi.

Samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta kannattava työväenpuolue on ilmoittanut, ettei se tue neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämistä, joten äänestyksen järjestämiseksi ei ole riittävää tukea. Vihreät ja joukko riippumattomia edustajia eväsivät jo aiemmin tukensa äänestykseltä. Monet äänetystä vastustavat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman tukijat ovat huolissaan siitä, että vähemmistöjä kohtaan esitetyt kielteiset puheenvuorot saisivat kampanjasta äänitorven hlbti-kielteisille näkemyksilleen, ja lisäksi kampanjoinnin tuen kautta valtion rahan avulla entistä kuuluvamman äänen.

Työväenpuolue, muut oppositiopuolueet ja osa hallituspuolueessakin vaikuttavista haluaisivat, että parlamentti ratkaisisi avioliittokysymyksen. Arvioiden mukaan enemmistö kansanedustajista olisi tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön kannalla. Mielipidekysyselyjen mukaan myös enemmistö maan asukkaista tukee yhdenvertaista samaa sukupuolta olevien oikeutta avioliittoon, ja kampanjointi avioliittolainsäädännön uudistamiseksi on käynnissä. Tuoreiden mielipidemittausten mukaan enemmistö kansalaisista haluaisi nimenomaan parlamentin päättävän avioliitokysymyksestä.

Hallitsevaa liberaalipuoluetta edustava pääministeri Malcolm Turnbull ei kuitenkaan ole ollut halukas antamaan avioliittolain muutosta parlamentin ratkaistavaksi, sillä hänen puolueensa tasa-arvoista avioliittolainsäädäntöä vastustavat konservatiivit haluavat alistaa asian kansanäänestykselle. Turnbull itse kannattaa avioliitto-oikeutta homopareille.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Mikäli hallitus ei kasvavista paineista huolimatta anna avioliittokysymystä parlamentin ratkaistavaksi, venyy asian ratkaisu vuoden 2019 vaalien jälkeiseen aikaan.

Same-sex marriage plebiscite blocked, but free vote still up in the air
Debate on the same-sex marriage plebiscite will continue in Federal Parliament today, even though the bill is effectively dead.
Australian hallitus esittää kansanäänestystä samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudesta
Kylie Minogue pidättäytyy naimisiinmenosta kunnes Australia hyväksyy samaa sukupuolta olevien avioliitot

5 kommenttia

Australiassahan on melkeinpä päässyt helvetti valloilleen, kun mm. katolinen ja anglikaaninen kirkko ovat levittäneet "saatanallisia säkeitään" yhdenvertaista avioliittoa vastaan mm. anglikaanit julkaisemalla tämän:

http://www.sds.asn.au/assets/Documents/synod/Synod2016.Ordinary/WhatHasGodJoinedTogether%20(SYNOD%20DRAFT).pdf

Tuossa he julistavat vaikka mitä uskomuksiaan, mm. lasten etua biologisiin vanhempiin, vaikka tähänkään asti kaikilla lapsilla uskovaishoteroperheissäkään niin ei ole ollut, eikä tule olemaan.

Samoin he julistavat että miesparien avioliitto-oikeus johtaa muka naisten orjuuttamiseen, sijaissynnyttäjien takia ... vaikka tähänkin asti uskovaishoteropareillekin ovat sijaissynnyttäjät tehneet lapsia (kun nainen on ollut hedelmätön tai syövän tms vuoksi kohtu on jouduttu poistamaan tms.) ja vaikka äiti teresan yms. kirkollisjärjetöt ovat harrastaneet lapsikauppa-busineksiaan enemmän kuin olematon sielu sietää.

Yhdenvertaisen avioliiton jo 4 vuotta sitten saaneet uusseelaantilaiset siinä vieressä varmaan seuraavat aussi-uskovaisten surkuhupaisaa rakkaudettomuutta.

Kommenttia muokattu: 15.10.2016 klo 22:26
"Turnbull itse kannattaa avioliitto-oikeutta homopareille. "

Älkää nyt minua taas syyttäkö biseksuaalien yms puolustamisesta, mutta minua ihmetyttää nuo, että englannin "same-sex marriage" käännellään tavantakaa homopareiksi - vai tarkoittaako tuokin sitä että Turnbull ei sallisi kahden biseksuaalin, samaa sukupuolta olevan, avioitua?