Värikästä Amsterdamin Europridea seurasi yli puoli miljoonaa ihmistä

  • Uutinen
  • Pride
  • Mikko Kivinen
  • 2
6.-7. elokuuta järjestettiin Amsterdamissa Europride 2016. Kuvan Legally Gay -teemainen lautta voitti parhaan kannanoton palkinnon. (kuva: Mikko Kivinen)

Viikonloppuna 6.-7. elokuuta huipentui Amsterdamissa järjestetty kaksiviikkoinen Europride Amsterdam 2016 iloisissa merkeissä pridekanavakulkueeseen ja useisiin bileisiin. Europriden teemana oli "Join Our Freedom" (Liity mukaan vapauteemme).

Yhteensä Europriden kanavakulkuetta oli kerääntynyt seuraamaan yli puoli miljoonaa katselijaa. Kulkue lähti liikkeelle aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Amsterdamin Westerdokista ja eteni Prinsengracht-kanavaa pitkin Amstelille ja Nieuwe Herengrachtia päätöspisteeseensä Oosterdokiin. Reitti oli yhteensä kuusi kilometriä pitkä ja kesti yli neljä tuntia kello kahdesta iltapäivällä yli kuuteen illalla.

Viralliseen kanavakulkueeseen osallistui 80 rekisteröitynyttä virallista tahoa, yritystä ja järjestöä omissa kanavalautoissaan. Virallisen kulkueen kuljettua ohi myös kulkuetta seuranneet yksityiset veneet liittyivät kulkueen jatkoksi, mikä pidensi kulkuetta useisiin satoihin veneisiin.

Useita virallisia tahoja mukana kulkueessa

Amsterdamin pormestari Eberhard van der Laan oli mukana kulkueessa Amsterdamin kaupungin omassa lautassa, joka oli kulkueessa järjestyksessä toisena. Jo ennen Pridea pormestari painotti, että Amsterdam on suvaitsevainen kaupunki, jonne kaikki ovat tervetulleita.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Amsterdamin pormestari Eberhard van der Laan (keskellä) oli mukana kulkueessa Amsterdamin kaupungin omassa lautassa. Kuva: Mikko Kivinen
Myös Euroopan komissiolla oli Europrideissa oma lautta. Lautalla nähtiin muun muassa EU:n oikeus- ja kuluttaja-asioiden sekä sukupuolten tasa-arvosta vastaava komissaari Věra Jourová.

Euroopan komissiolla oli Amsterdamin Europrideissa oma lautta. Lautalla nähtiin muun muassa EU:n oikeus- ja kuluttaja-asioiden sekä sukupuolten tasa-arvosta vastaava komissaari Věra Jourová (keskellä). Kuva: Mikko Kivinen
Kulkueeseen osallistui myös Hollannin puolustusministeriön lautassa Hollannin armeijan maavoimien, laivaston, ilmavoimien ja sotilaspoliisin eri arvojen työntekijöitä univormuissaan. Puolustusministeriön teema lautalle oli "vapautemme alkaa toistemme vapaudesta".

Samoin poliisilla ja ambulanssinkuljettajilla oli omat lauttansa.


Palkinnot parhaille lautoille

Kulkueeseen osallistuneiden lauttojen joukosta palkittiin neljässä eri kategoriassa parhaat lautat. Katerigorioita olivat paras mielikuvitusteema, paras toteutus, paras kannanotto ja yleisön suosikki. Yleisön suosikkia sai äänestää Europriden oman mobiilisovelluksen kautta, jossa sai antaa arvosanan kaikille lautoille niin halutessaan.

Parhaan mielikuvituksen palkinnon voitti Holy Boat-World Religion Boat Euro Pride 2016 maailman uskonnot teemallaan, joka kehotti kaikkia uskontoja elämään sovussa vapaudessa. Lautalla seilasi useiden eri uskontokuntien edustajia ranskalaisesta imaamista juutalaiseen rabbiin.

Parhaan mielikuvateeman palkinnon voitti maailman uskontojen lautta teemallaan, joka kehotti kaikkia uskontoja elämään sovussa vapaudessa. Kuva: Mikko Kivinen
Parhaan toteutuksen palkinnon sai Orlando -teemainen lautta. Parhaan kannanoton puolestaan "Legally Gay" -teemainen lautta (ks. kuva yllä), joka pyrki tuomaan esiin sen, että homous on edelleen laitonta monissa maissa maailmassa. Yleisöäänestyksen puolestaan voitti Hotspot Cafén lautta Army of Lovers -hippiteemallaan. Yli 16 000 ihmistä äänesti suosikkejaan mobiilisovelluksella.


Juhlat jatkuivat sunnuntaihin saakka - päättäjäisseremoniassa paljon nimekkäitä artisteja

Kulkueen jälkeen juhlat jatkuivat useissa baareissa ja klubeilla bileiden merkeissä. Pääjuhlat järjestettiin Rembrandtpleinille rakennetussa konserttitilassa. Europriden päättäjäisseremonia pidettiin sunnuntaina, jolloin tapahtuman nimekkäimmät artistit olivat esiintymässä.

Päätösseremoniassa esiintyi muun muassa Kate Ryan, joka esitti useita tunnettuja hittejään, kuten "Voyage Voyage" ja "Désenchantée". Europriden yksi lähettiläistä, Conchita Wurst oli seremoniassa pääesiintyjänä ja päätti konserttinsa "Rise Like a Phoenix" kappaleellaan. Muita esiintyjiä olivat Tara McDonald, K-Otic, Kate Ryan & Barei, CB Milton, Karin Bloemen ja New Amsterdam Orchestra.

Sunnuntain päätösbileissä esiintynyt Kate Ryan esitti tunnettuja hittejään, kuten Voyage Voyage ja Désenchantée. Kuva: Mikko Kivinen

Europriden sunnuntain päätösbileiden pääesiintyjä oli tapahtuman suojelija Conchita Wurst. Kuva: Mikko Kivinen

Europride järjestettiin Amsterdamissa toista kertaa historiansa aikana, edellinen kerta oli vuonna 1994. Europride järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992 Lontoossa, toisena vuonna Berliinissä. Amsterdam oli kolmas kaupunki, jossa Europride järjestettiin.

Vuonna 2017 ei järjestetä Europridea vaan World Pride Madridissa, Espanjassa.

Europride Amsterdam 2016 viralliset sivut
Europride Amsterdam 2016 -facebooksivut

2 kommenttia

Amsterdamin Kanaali-Pride on oiva muistutus siitäkin että vesieläimissä on muitakin ihmiseläimen lisäksi, joilla on myös HomoRakkautta.
Evoluutio kun on niin oivallinen : )


"Sunnuntain päätösbileissä esiintynyt Kate Ryan esitti tunnettuja hittejään, kuten Voyage Voyage ja Désenchantée."

Siis cover-hittejään ; ) koska nuo ovat alunperin ranskalaisten Desireless:n ja Mylène Farmerin hittejä ja Kate Ryan on vain yksi niiden coveroijista; hänellähän ei omia hittejä olekaan.

https://en.wikipedia.org/wiki/Voyage,_voyage

https://en.wikipedia.org/wiki/D%C3%A9senchant%C3%A9e
Kyllä ne coveritkin on hittejä siinä missä alkuperäiset. Toki harvassa ovat tapaukset, jolloin alkuperäinen jää kakkoseksi uudelle versiolle.