Itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki voimaan Irlannissa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • -
  • 11

Itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki on vihdoin astunut voimaan Irlannissa. Tiistaista lähtien sukupuolen juridinen vahvistaminen Irlannissa vaatii pelkästään henkilön oman ilmoituksen, ilman mitään lääketieteellisiä hoitoja tai lääkärin tapaamisia. Irlanti liittyy Tanskan, Maltan, Argentiinan ja Kolumbian joukkoon edistyksellisen translakinsa myötä.

Irlannin transsukupuolisten ihmisoikeuksien esitaistelijan, tri Lydia Foyn, kahden vuosikymmenen pitkälliset oikeustaistelut ovat toimineet merkittävänä sytykkeenä translakiin johtaneelle aloitteelle.

Irlannin parlamentissa sukupuolen vahvistamista koskeva lakialoite hyväksyttiin heinäkuussa ilman ongelmia. Varapääministeri Joan Burtin allekirjoitti määräyksensä lain voimaan asettamisesta viime viikolla. Nyt transsukupuolisten itsemääräämisoikeuteen perustuva translaki on elävää todellisuutta Irlannissa. Sukupuolen juridinen vahvistaminen ja syntymätodistuksen korjaaminen edellyttää vain kahden sivun mittaisen ilmoituksen täyttämisen. Käsittely on verrattavissa passin uusimiseen.

Irlannin transsukupuolisten ja heidän perheidensä oikeuksia ja yhdenvertaisuutta ajavan verkoston (TENI) tekemän työn kannalta eilinen translain voimaanastuminen oli historiallinen hetki. Pitkään jatkuneiden ponnistelujen tuloksena transseksuaalien olemassaolo, sellaisena kuin he oikeasti ovat, tunnustetaan viimein valtion taholta. Asiaa kommentoi eilen tuoreeltaan TENI:n puheenjohtajana toimiva Broden Giambrone verkkolehti PinkNewsille.

Vahvasti katolinen Irlanti on ottanut merkittäviä harppauksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksien tunnustamisessa lyhyen ajan sisällä. Viime toukokuussa samaa sukupuolta olevien parien siviiliavioliitot mahdollistava laki hyväksyttiin ylivoimaisesti kansanäänestyksessä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kesäkuun lopulla 33 ihmisoikeus-, nuoriso- ja opiskelijajärjestöä vaativat pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallitukselta pikaisia toimia Suomen translainsäädännön sisältämien ihmisoikeusloukkausten poistamiseksi samalla, kun translaki avataan avioliittolain muutosten johdosta. Järjestöjen vaatimus on, että itsemääräämisoikeus juridiseen sukupuoleen toteutetaan täysimääräisenä myös Suomessa.

Lähteet:

PinkNews: ´From today, changing your gender in Ireland is as simple as renewing your passport´, 8.9.2015
Seta, ´33 järjestöä vaatii hallitukselta toimia transihmisten itsemääräämisoikeuden puolesta´, 24.6.2015

11 kommenttia

No nyt Irlannissa naiset voivat ilmoitaa itsensä miehiksi ja päästä siten katolisiksi papeiksi - jos haluavat.

Ja naisten suihkupuolelle hingunneet sedät pääsevät vihdoinkin toteuttamaan mielitekonsa, määrittelemällä itsensä naisiksi.

Sekä ennen kaikkea, keskikastin miesurheilijat voivat ilmoittaa olevansa naisia ja pääsevät kisaamaan naisten sarjoihin, naisina - puhumattakaan rugbyjoukkueisiin tungeksivista naisista, miehinä.

Vaiko? Vaiko eikö, ja miksei?

Sinällään varsin outoa, että jos halutaan olla naisia, niin ei halutakaan munista ja palleista eroon tms? Miksihän se vaatimus naisena olemisesta pitää olla muna-palli-nainen?
Tai vastaavasti jos halutaan olla mies, niin miksi pitää voida olla kohtu ja/tai pimppa? Miksei halutakaan olla mies, jolla ei ola kohtua, eikä pimppaa?
Miksi ei voida ottaa käyttöön jotain 3. sukupuolta, jos ei ihan mies tai ihan nainen halua olla - siis jos ei ihan oikeasti ole, eikä kykenekään olemaan?

Kommenttia muokattu: 12.09.2015 klo 19:00
Miten ihmeessä sukupuoli, identiteetti tai juridinen sulupuolenmäärittely riippuisi siitä, onko henkilöllä kohtua, kiveksiä tai muita elimiä tai ruumiinosia? Kokovartaloskannaus kaikille ja passiin jokunen sivu lisää, että voidaan luetella kaikki elimet ja fyysiset ominaisuudet, joita sillä hetkellä pidetään olennaisina?
Esimerkiksi (cis)naiset syntyvät ilman kohtua, eikä heidänkään sukupuolenmäärittelyynsä olla toivottavasti puuttumassa.
Sukupuoli-identiteetissä ei ole kyse siitä, että "haluaa" olla tai olla olematta jotain sukupuolta. Sukupuoli-identiteetti ei ole tahdosta riippuvainen asia.

Urheilun parissa sukupuolijaottelu on aivan oma ongelmansa.