Obama aikoo ottaa Kenian-vierailullaan esiin hlbti-kysymykset

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Valkoisesta talosta on kerrottu, että presidentti Barack Obamalla on Kenian-vierailullaan vakaa aikomus nostaa esiin homojen aseman, huolimatta siitä, että Kenialaiset poliitikot ovat varoittaneet presidenttiä käsittelemästä asiaa.

Keniassa homoseksuaaliset suhteet on useimpien Afrikan maiden tapaan määritelty rangaistaviksi. Keniassa homoseksuaalisesta suhteesta kiinni jäänyttä voidaan rangaista 14 vuoden vankeustuomiolla.

Vieraillessaan eri Afrikan maissa Obama on vaatinut hallituksia sallimaan homoseksuaaliset suhteet.

Heinäkuun alussa Kenian pääkaupungissa Nairobissa järjestetyssä kristillisen järjestön pystyynpanemassa noin sadan hengen mielenilmaisussa osallistujat vaativat Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman vaikenevan hlbti-kysymyksistä tulevan vierailunsa yhteydessä.

Odotuksia pienemmäksi jäänyt mielenilmaus on saanut jatkoa sosiaalisessa mediassa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Obaman on määrä vierailla heinäkuun lopulla Keniassa ensimmäistä kertaa presidentin virassa ollessaan. Hän osallistuu kansainväliseen yrittäjyyskokoukseen. Kenia oli presidentti Obaman edesmenneen isän kotimaa.

PinkNews: Obama will raise gay rights issues despite Kenya´s threats
Keniassa homovastainen mielenosoitus Obaman vierailun alla

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!