Riika: Europride-kulkueeseen osallistui 5 000 marssijaa

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
  • 38

Latvian pääkaupungissa Riiassa järjestetty Europride-tapahtuman kulkue keräsi mukaansa noin 5 000 marssijaa. Rauhallisesti sujunut kulkue oli poliisin vahvasti suojaama. Paitsi latvialaisia, tapahtumaan osallistui myös naapurimaista ja kauempaakin.

Pride-tapahtumalla oli myös vastamielenosoitus. Homovastaiset protestoijat polttivat sateenkaarilipun.

Vuosittain Euroopan eri kaupungeissa järjestettävä Europride järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa entiseen Neuvostoliittoon kuuluneella alueella. Ensimmäisestä Riiassa järjestetystä pride-kulkueesta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta.


Baltiassa yhdenvertaisuuden edistämiselle työsarkaa

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Asenteet seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia kohtaan ovat Baltian alueella edelleen eurooppalaisittain nihkeät. Homoseksuaaliset suhteet laillistettiin Baltian maissa neuvostomiehityksen ja neuvostovallan päätyttyä 1990-luvun alussa. EU-jäsenyyden myötä esimerkiksi syrjintäsuojaa on parannettu, mutta esimerkiksi Liettuassa ja Latviassa laissa erikseen kielletään avioliiton solmiminen samaa sukupuolta olevien välillä. Latvian pohjoisnaapuri Viro hyväksyi syksyllä 2014 samaa sukupuolta oleville pareille mahdollisuuden rekisteröidä parisuhteensa ja parhaillaan myös Latviassa keskustellaan vastaavanlaisen lain säätämisestä. Latviassa suosittu ulkoministeri Edgars Rinkēvičs tuli kaapista marraskuussa 2014. Latvian etelänaapurissa Liettuassa katolisella kirkolla on naapurimaansa Puolan tavoin vahva asema.

GayStarNews: EuroPride in Riga, Latvia draws 5,000 – as protestors burn rainbow flag
Diena.lv: Eiropraida gājienā piedalījušies 5000 cilvēku; aizturēts Orols un vēl divi vīrieši

38 kommenttia

Aika vähän oli kannatusta.
Kannatusta on varmasti enemmän, mutta rohkeutta puuttuu. Rohkeuden puute on ymmärrettävää. Latviassa homo-ongelmaiset asenteet ovat yhä yleisiä ja käytännön syrjintäsuojaan ei voi täysin luottaa.