Tunteikas video: Kaksospojat tulivat kaapista isälle

  • Uutinen
  • Sattumat
  • Sami Mollgren
  • 6
Video: YouTube

Kaksospojat Aaron ja Austin Rhodes päättivät kertoa homoseksuaalisuudestaan isälleen vuodenvaihteessa.

Isälle asia kerrottiin perheenjäsenistä viimeiseksi, Ohioon soitetussa puhelussa. Los Angelesissa asuvat 19-vuotiaat pojat tallensivat tunteikkaaksi kääntyneen tilanteen videolle ja latasivat sen YouTubeen. Molemmat joutuivat tunteiden valtaan asiasta kerrottuaan ja isän todettua asian olevan hänelle ok.

Tapauksesta kertoi Suomessa the Voice.

Veljesten ulostulovideota on katsottu lähes viisi miljoonaa kertaa.

Puhelun alussa aikansa nieleskeltyään Aaron saa kerrottua isälle olevansa homo - ja Austinin olevan myös. Austin sanoo, että eivät halunneet isän saavan tietää asiasta Youtuben kautta. Hän sanoo halunneensa puhua ennen sitä asiasta, ja olevansa vihdoin valmis kertomaan. Hän esittää toiveen, että isä voisi rakastaa veljeksiä myös jatkossa.

Isä toteaa hetken asiaa punnittuaan rakastavansa molempia poikiaan, ehdoitta. Hän sanoo, että poikien täytyy elää omaa elämäänsä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Puhelun jälkeisissä tunnelmissa Aaron toteaa, että harteilta on pudonnut raskas taakka.

The Voice: Kaksoset paljastivat homoutensa isälleen - koskettavasta videosta nettihitti
News.com.au: Twin brothers Aaron and Austin Rhodes film the emotional moment they come out to their father
Youtube: Twins Come Out To Dad

6 kommenttia

Ranneliikkelle parhaat kiitokset tästä videosta! Näinhän se esiintulo vanhemmille parhaimmillaan käy. Itsekin koin samanlaisen tilanteen kun vuonna 1984 soitin äidilleni että huomenna sun poikas tulee ulos miljoonalle katsojalle televisiossa teoksen Rakkauden monet kasvot (Weilin & Göös, 1984) toisena toimittajana.

Olin edellisenä iltana nauttimassa vertaistukea ja viiniä lähisukulaiseni Kersti Juvan luona, jonka puhelimesta soitin kun Ketti istui vieressäni rauhoittamassa.

Äiti naurahti hyväntahtoisesti ja sanoi tienneensä alusta saakka mun seksuaalisen suuntautumisen. Hän kertoi vain odottaneensa milloin itse otan asian esille. Äidistä ja silloisesta kumppanistani tuli hyvät ystävät. Isä oli kuollut jo aikaisemmin.

Olli Stålström
Setan periaateohjelman kokoaja 1974-76
  • 2 / 6
  • Misu
  • 16.1.2015, 19.51
:´)