Ruotsissa poliisi epäilee miesparin vainoamista tekaistuksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
Googlemaps-kuva poliisilaitoksesta Kinnassa

Länsi-Ruotsissa Kinnan taajamassa homopariskunta kertoi maaliskuun alussa joutuneensa vainon kohteeksi. Autoa töhrittiin ja ulkoilulenkillä pahoinpideltiin. Nyt poliisi kertoi: "Käsityksemme on, että mitään rikosta ei ole tapahtunut."

Göteborgs Postenin mukaan poliisi on lopettanut viisi eri tutkintaa. Helmikuun 10. päivän jälkeen poliisille tehtiin viisi rikosilmoitusta: auton vaurioittaminen, muu vahingonteko, pahoinpitely, lievä pahoinpitely ja laiton uhkaus. Viimeinen oli 17. huhtikuuta 2014.

Miespari pysyy kertomuksessaan. He uskovat, että tekojen motiivina oli heidän seksuaalinen suuntautumisensa. Pariskunta ehkä haluttiin pois paikkakunnalta. Kuntalaiset ovat tukeneet pariskuntaa mm. tukimielenosoituksella. Oli myös luvattu 65 000 kruunun palkkio ratkaisevista tiedoista.

Miehet esiintyivät viimeksi juuri päättyneellä Almedal-viikolla. Se on Visbyssä vuosittain järjestettävä poliittinen ja yhteiskunnallinen tapahtuma.

Osaa Kinnan asukkaista on osoiteltu suvaitsemattomuudesta. Poliisin tutkinta sisältää 200 sivua. Mitään ei ole löytynyt todisteeksi, ei todistajia, ei jälkiä, ei valvontakamerakuvia, ei vihjeitä. Sen takia poliisi epäilee, että koko tapahtumaketjua ei ehkä olekaan ollut olemassa. Tutkintaan käytettiin paljon resursseja, koska tapaus sai mediassa huomiota.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja, keskustalainen Margareta Lövgren pahoittelee, että kunnan maine on kärsinyt kolauksen, jota on työläs korjata.

Miesparin vanhempi osapuoli, Håkan sanoo, etteivät rikosilmoitukset ole keksittyjä. Kuitenkin hän on jo nyt lieventänyt hieman tekojen vakavuutta. Miehet ovat muttaneet pois Kinnan taajamasta. He ovat hyvin pahoillaan, että poliisi väittää heidän valehtelevan.

QX kertoo, että iltapäivällä poliisin operatiivinen päällikkö soitti ja pyysi Håkanilta ja Roylta anteeksi. Päällikkö sanoi, ettei poliisi kommentoi asiaa. Håkan huoahtaa, että se soitto helpotti oloa. Vielä aamupäivällä tuntui, kuin koko Ruotsi vihaisi pariskuntaa.

Tuntuu siltä, että asia on vielä jotenkin kesken.

Ranneliike.netin ensimmäinen asiaa koskeva uutinen
Götebergs Posten tänään
QX tänään

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!