Viron parlamentille annettiin esitys parisuhdelaista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Neljäkymmentä kansanedustajaa on antanut torstaina riigikogun käsiteltäväksi esityksen parisuhdelaista.

Kaikkiaan 40 kansanedustajaa Keskustapuolueesta sekä hallituksessa istuvista Reformipuolueesta ja Sosiaalidemokraateista on aloitteen takana. Vain oppositioon maaliskuussa päätyneestä Isänmaan ja Res Publican liitosta ei ollut esitykselle tukijoita.

Sukupuolineutraali parisuhdelaki säätelisi parin omaisuuteen liittyviä asioita, perimisoikeutta, keskinäistä elatusvelvollisuutta ja muitakin yhteiselämään liittyviä asioita. Lain myötä liittonsa rekisteröineet olisivat toistensa lähimpiä omaisia.

Perustuslakivaliokunnan puhjeenjohtaja Rait Maruste (reformipuolue) sanoi riigikogulle pitämässään puheessa, ettei voi pitää perusteltuna sitä, että nykyaikaisessa ja yksilönvapauksia kunnioittavassa yhteiskunnassa joidenkin arki jää vähemmän turvatuksi kuin joillakin muilla. Hän sanoi, että perustuslaissa sanotaan selkeästi, että jokaisella on oikeus valtion ja lain turvaan ja kaikki ovat lain edessä yhdenvertaisia.

Perinteisen avioliiton ja perhearvojen puolustajille Maruste sanoi, ettei uusi lainsäädäntö vaikuta perinteisen avioliiton asemaan tai perhekäsitykseen, ja että avioliitto pysyy miehen ja naisen välisenä. Hän sanoi, etteivät nämä jää paitsi mistään, eikä mitään oteta pois. Lisäksi hän totesi, että parisuhdelakiesitys pyrkii ratkomaan muidenkin parien ongelmia kuin homo- ja lesboparien.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Maruste myös muistutti, ettei homoja ja lesboja ole lähetetty tänne jostain avaruudesta, vaan nämä ovat heterovanhempien lapsia.

Lakiesityksen ympärillä jo käynnistyneestä yhteiskunnallisesta keskustelusta odotetaan pitkää ja värikästä. Toiveikkaimpien arvioiden mukaan laki olisi mahdollista hyväksyä vielä ennen kesälomia.

Tasa-arvovaltuutettu Mari-Liis Sepper sanoi Viron astuneen tänään ensimmäisen askeleen seksuaalivähemmistöihin kuuluvien perhe-elämän epätasa-arvoisen kohtelun lopettamisessa.

Err: Riigikogule anti üle kooseluseaduse eelnõu
Eesti Päevaleht: Võrdõigusvolinik: vähemusgrupi õiguste pisendamine, laimamine ning nende vastu üles ässitamine on seadusega keelatud
Virossa valmistellaan myös samaa sukupuolta olevat parit kattavaa parisuhdelakia

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!