Olympiastadionin vanhaan käymälään avataan vappuna homobaari

  • Uutinen
  • Vapaalla
  • Sami Mollgren
  • 14

Helsingin Töölö saa vappuna uuden "vapaamielisiä ihmisiä" - sateenkaarikansaa asiakkaikseen tavoittelevan ravintolan ja kesäterassin. Kisahallin parkkipaikan laidalla sijaitsevaan vanhaan käymälärakennukseen avattavasta Freedom-baarista kertoi qx.fi-blogi.

Virvokkeiden lisäksi Freedomissa myydään toasteja ja muuta pikkupurtavaa. Sisätiloissa kerrotaan asiakaspaikkoja olevan 35. Loput 200 asiakaspaikasta sijaitsevat terassilla, jota vuodesta 2008 paikassa toiminut Olympix-baari mainosti kaupungin aurinkoisimmaksi.

Freedomin taustalla on ravintoloita LeBonk, Storyville ja Rymy-Eetu pyörittävä Happy Hour Restaurants. Toimitusjohtaja Tarja Palomäki kertoo qx.fi:lle paikan historian olleen innoituksen lähteenä, sillä homomiehet kohtasivat vuosikymmenten aikana viereisillä Mäntymäen kallioilla.

- Kun paikkaa tarjottiin meille, päätimme suunnitella toiminnan tästä lähtökohdasta. Nyt avaamme paikalle ihanan kesäkeitaan. Helsingissä ei myöskään ollut oikein aurinkoterassia homoille, kertoo Palomäki qx.fi-blogille.

Freedom-baarin osoite on Mäntymäki 2. Aukioloajat ovat vappuaatosta lähtien 16-02 ja kesäkuusta lukien hanat avataan jo puoliltapäivin.

Qx.fi: Uusi baari ja terassi avataan vappuna
Nyt: Helsinkiin uusi homobaari - kaupungin aurinkoisin terassi?

14 kommenttia

Tosiaankin tervetullut lisä huvenneeseen hlbt-terassitarjontaan. Paikassa on historiallista hohtoa, sillä onhan rahennus Helsingin olympialaisvuodelta 1952 ja melko todennäköisesti siellä on pistäytynyt Tom of Finlandkin aikoinaan.
Tässä pari kuvaa paikasta, tuona aiempana Olympix-baarina

http://farm5.staticflickr.com/4008/4689093620_0b1ea60f73_o.jpg
https://helsinkippusa.files.wordpress.com/2008/07/olympix-2.jpg

Baarin sijaintia ja ympäristöä voi tutkailla Google-Mapsin katunäkymästä täältä
https://maps.google.fi/maps?q=M%C3%A4ntym%C3%A4ki+2,+Helsinki&layer=c&cbll=60.183474,24.928831&cbp=11,56.61,,0,1.93

Ilmakuvanäkymänä paikka ja sen sijainti näyttävät tältä (punaisen A-merkin kohdalla)
https://maps.google.fi/?q=Freedom-baari%4060.183638,24.92889&ie=UTF8&t=h&vpsrc=6&ll=60.173965,24.934072&spn=0.035603,0.071754&z=14

Tuo Mäntymäki 2 -osoite on vähän "kimurantti", sillä monetkaan karttaohjelmat eivät löydä sitä, vaan saattavat osoittaa jopa Vantaalle. Vieressä on Mäntymäentie, mikä kartoista kyllä löytyy.

Tuostapa tuleekin Olympiastadionin massatapahtumienkin aikaan mielenkiintoinen homoframi-paikka. Ja onhan tuo kätevästi kesäisin Uimastadioninkin lähettyvillä.

Viereinen laaja parkkipaikka ei erityinen maisemahohdokki toki ole, mutta sijainti 8-sporan linjan (Vallila-Kallio-Töölö-Ruoholahti) ja Mannerheimintien läheisyydessä ei ole pahemmasta päästä. Parkkipaikan toisella puolella on Kisahallin terassikin.
Keskustaan jopa kävelee tuolta 20 minuutissa Töölönrantaa pitkin.

Kokemuksia Olympix-baariajoilta täällä http://fi.yelp.fi/biz/olympix-helsinki

Toivottavasti paikka ehditään saada mukaan jo ensi kesän Helsinki Priden tapahtumaohjelmaan. Helsingin Gay-kuorohan voisi kajauttaa Mäntymäellä, baarin yläterassin vieressä, konsertin ...

Ja soittolistaan kuuluu itseansaitusti George Michael FREEDOM
http://www.youtube.com/watch?v=uTmoOh9z5ek
- pitäisi saada tuonne baariin joku livepoppoo esittämään toi biisi, vaikka näin
http://www.youtube.com/watch?v=jzk0k0dXfy0

Ja koko Mäntymäki repeis parkkipaikkaa myöten, kun pari lesboa ottais yhteen ja vetäis tälleen Think-Freedomin
http://www.youtube.com/watch?v=6ZNcBAjeufw

- - -

Vappuhan on jo lähellä ja kun Vappuun kuuluvat ilmapallot, niin niistä löytyy sateenkaari-teemaa aikas mukavasti, eli Vappu-vinkiksi esim.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/e/ea/Gay_pride_balloons_and_ribbon_on_stoop_railings,_Lark_Street,_Albany,_NY.jpg
http://www.juhlamaailma.fi/juhlatuotteet/ilmapallot/hymynaama-kumipallot-6-kpl.html
http://www.juhlamaailma.fi/juhlatuotteet/ilmapallot/28-cm-carnival-varisekoitus-25-kpl-pss.html
http://www.juhlamaailma.fi/juhlatuotteet/ilmapallot/30-cm-metallihohtovarisekoitus-kumipallo-50-kpl-pss.html
http://www.juhlamaailma.fi/juhlatuotteet/ilmapallot/sateenkaaren-vari-kumipallot-10-kpl-pkt.html

http://theferkel.files.wordpress.com/2014/03/img_0194.jpg
http://rosiesaysblog.files.wordpress.com/2012/06/img_0388.jpg
http://thumbs.dreamstime.com/z/gay-pride-san-francisco-rainbow-balloon-costumes-21029344.jpg
http://farm9.staticflickr.com/8297/7833962378_d14a4709a1_h.jpg
http://inapcache.boston.com/universal/site_graphics/blogs/bigpicture/lgbt_2012/bp23.jpg
http://www.juhlamaailma.fi/juhlatuotteet/ilmapallot/taikuri-ilmapallot/260q-carnival-varisekoitus-100-kpl-pss.html
http://www.juhlamaailma.fi/juhlatuotteet/ilmapallot/taikuri-ilmapallot/646q-carnival-varisekoitus-50-kpl-pss.html
http://www.juhlamaailma.fi/media//3023__fiilis_2.jpg

http://www.juhlamaailma.fi/juhlatuotteet/ilmapallot/discon-huumaa-pakattu-foliopallo.html
http://www.juhlamaailma.fi/juhlatuotteet/ilmapallot/pilkulliset-kumipallot-6-kpl.html

Sateenkaari-lapsiperheisiin
http://www.juhlamaailma.fi/juhlatuotteet/ilmapallot/my-little-pony-sateenkaari-pakattu-muotofoliopallo-9881.html
http://www.juhlamaailma.fi/juhlatuotteet/ilmapallot/aasi-pinjata-pakattu-muotofoliopallo.html
http://www.juhlamaailma.fi/juhlatuotteet/ilmapallot/good-luck-pakattu-tavallinen-foliopallo.html

Kommenttia muokattu: 18.04.2014 klo 15:57
Vien jatkossakin rahani mielummin Roballe homoyrittäjän pyörittämään Hugoon, vaikka sen terassi ei ole niin aurinkoinen.