Tänään lauantaina klo 16 on Budapestiin kutsuttu koolle suuri mielenosoitus, jonka teemana on "Tarka Magyar" eli Värikäs Unkari. Se järjestetään mahdollisimman lähellä Mahatma Gandhin syntymäpäivää (synt. 2.10.1869), ja tarkoituksena on osoittaa mieltä vähemmistöihin kohdistunutta väkivaltaa vastaan. Ennakkoarvailuissa puhutaan jopa 100 000 osanottajasta. Poliisi on jo eilisiltana sulkenut mielenosoituksen kulkureitin ja sivukadut. Kulkueeseen voi liittyä vain lähtö- ja saapumispaikalla. Poliisi kertoi eilen tiedotustilaisuudessa, että ei ole tietoa vastamielenosoituksista. Mielenosoitus etenee poliisiketjujen sisäpuolella. Mielenkiintoista nähdä, paljonko väkeä tulee paikalle. Myös pääministeri on ollut mielenosoituksen mannekiinina.
http://gaybears.blog.hu/2008/09/30/gyurcsany_a_megacivil
Homoja ja lesboja on myös kutsuttu mukaan. Heinäkuun alussa äärioikeistolaiset vastamielenosoittajat kovalla väkivallalla yrittivät estää homojen Pride-marssin. Poliiseja oli 2 300 suojaamassa homomarssia. Käyvätkö äärioikeistolaiset ryhmät tämän mielenosoituksen kimppuun. Lähtö on Erszébet-aukiolta ja marssitaan Sankareiden aukiolle,
Unkarin sisäpoliittinen tilanne on poikkeuksellisen kärjistynyttä. Sosiaalidemokraatit johtavat hallitusta vuoteen 2010 saakka. Homoliittolaki astuu voimaan tammikuun 1. päivänä 2009. Äärioikeistolaiset puolisotilaalliset Unkarin kaartin jäsenet jahtaavat vähemmistöjä, erityisesti romaneja. Kaarti on marssinut useammankin kerran näyttävästi romanien asuttamien kylien läpi. Äärioikeistolaisia tukee vahvasti jossain Amerikassa sijaitseva sivusto www.kuruc.info. Se kertoo päivittäin romanien tekemistä rikoksista. Myös juutalaiset ovat joutuneet sivuston hampaisiin. Juutalaisten väitetään valloittavan maan samalla tavalla kuin jotkut pelkäävät venäläisten valloittavan suomalaiset rantamaisemat Itä-Suomessa. Ennen Pride-marssia heinäkuun alussa sivustolla annettiin ohjeita, miten tehokkaimmin homot hakataan. Mm. kananmunat kannattaa keittää ennen käyttöönottoa.