Tom of Finlandin kunniaksi postimerkkisarja

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 52
Copyright Itella Posti Oy / Finland. Original image: Tom of Finland Foundation / USA

Kuvataiteilija Touko Laaksonen (1920-1991) eli Tom of Finland saa syksyllä 2014 kunniakseen kolmen postimerkin sarjan, kertoo Itella. Laaksosen kirjeenvaihtoa on puolestaan esillä postimuseossa 6.9. avautuvassa Salaisuuksin suljettu - kirjeiden Tom of Finland -näyttelyssä.

Postimerkkiarkkiin päätyneet kaksi piirrosta ovat valinneet merkin suunnitellut graafikko Timo Berry ja Susanna Luoto, joka edustaa Los Angelesissa toimivaa Tom of Finlandin nimeä kantavaa säätiötä Suomessa.

Postimerkkiarkin piirrokset esittelevät tekijälleen tyypillisiä voimakkaita ja itsetietoisia mieshahmoja. "Arkissa kuvataan aistillista elämisen voimaa ja ylpeyttä itsestä. Sitä tässä pohjoisessa maassa ei ole koskaan liikaa", Timo Berry kuvailee. 8. syyskuuta julkaistavassa pienoisarkissa on kolme 1. luokan tarrapostimerkkiä.

Tom of Finlandia pidetään yhtenä Suomen tunnetuimmista kuvataiteilijoista maailmalla. Hänen korostetun maskuliiniset homoeroottiset piirroksensa ovat nousseet omassa tyylilajissaan ikoniseen asemaan ja vaikuttaneet mm. popkulttuuriin ja muotiin. Teoksissaan Tom of Finland hyödynsi alakulttuureille tyypillistä itseironiaa ja huumoria. Tom of Finland ehti tehdä uransa aikana yli 3 500 piirrosta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Taiteilija Tom of Finlandin takana oli Touko Laaksonen (1920-1991), jonka henkilökuvaa laajentaa Postimuseossa 6.9. avautuva näyttely Salaisuuksin suljettu - kirjeiden Tom of Finland. Näyttelyssä esitellään Laaksosen vilkasta kirjeenvaihtoa aina 1940-luvun alusta kuolinvuoteen 1991 saakka. Näyttely on esillä museokeskus Vapriikissa Tampereella syyskuussa avattavassa uudessa Postimuseossa 29.3.2015 saakka.

Itella Postilta tulee syys-lokakuussa 2014 myyntiin kaikkiaan seitsemän postimerkkijulkaisua, joissa on yhteensä 33 erillistä postimerkkiä.

Tom of Finlandin kunniaksi 8.9. julkaistava postimerkkiarkki kokonaisuudessaan. Copyright Itella Posti Oy / Finland. Original images: Tom of Finland foundation / USA

Itella: Tom of Finland saa syyskuussa omat postimerkit
Tom of Finland, haastattelutallenteita

52 kommenttia

Hienoa, että Toukon työtä aletaan viimein arvostaa Suomessakin!
Mahtavaa! Onneksi ei ole aprillipäivä, olisi muuten mennyt täysin sen piikkiin.