Helsingin Gayteatteri kiertueelle: näytelmänä Viinakortti

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 4
Urho (Simo Karhula) ja Toivo (Juha Ukkola) Kalliosaaressa. Kuva: Juhani Rummakko.

Helsingin Gayteatteri HGT tekee toukokuussa neljään kaupunkiin ulottuvan kiertueen. Helsingin lisäksi Sami Hilvon esikoisromaaniin perustuva näytelmä Viinakortti nähdään Turussa, Jyväskylässä ja Tampereella.

Esitykset nähdään Helsingissä Valtimonteatterissa (7.5. ja 8.5.), Turussa Ylioppilasteatterissa (10.5. ja 11.5.), Jyväskylän Open Stage Ilokivessä (13.5. ja 14.5) sekä Tampereen Tukkateatterissa (16.5. ja 17.5.).

- HGT:n tuotantoja on usein toivottu nähtäväksi myös Helsingin ulkopuolella. Maakuntien kutsuihin on nyt päätetty vastata ja HGT lähteekin toukokuussa historiansa ensimmäiselle, viikon pituiselle kiertueelle, kerrotaan HGT:n tiedotteessa.

Kiertuenäytelmäksi on valittu Sami Hilvon esikoisromaani Viinakortti.

- Hilvon teos on kahdesta näkökulmasta, isoisän ja pojanpojan, kerrottu kuvaus kahden miehen sodan aikana syntyneestä rakkaudesta. Suku vaikenee vaikeaksi koetusta asiasta. Urhon pojanpojalle Mikaelille isoisän ja tämän rakastetun Toivon menneisyys valkenee isoäidin hautajaisissa. Mikael huomaa jakavansa isoisän kanssa muutakin kuin isoisän virkapaidan taskusta löytyneen viinakortin..., kerrotaan näytelmän esittelytekstissä.

- Sota-aikana rintamalla taistelivat ja maan puolustamiseen osallistuivat rinta rinnan niin homot kuin heterotkin. HGT haluaa näytelmällään tuoda esiin myös tämän tosiseikan, josta ei juurikaan ääneen ole puhuttu.

Viinakortin Suomen kantaesitys oli Helsingissä marraskuussa 2013. Näytelmän on dramatisoinut Ari Murto yhdessä Sami Hilvon kanssa ja sen on ohjannut Eero Enqvist.

www.gayteatteri.info
HGT tuo Sami Hilvon Viinakortin näyttämölle
Viinakortti (Sami Hilvo)

4 kommenttia

Hieno kulttuuriteko : )
Kerrankin Helsingissä edes joku taho ymmärtää pidemmälle kuin sen tavallisen "täällä kaikki tapahtuu totta kai te kaikki matkustatte tänne" -ajatuksen.

Jäi Viinakortti kokematta (näytelmänä) aiemman esitysaikataulun puitteissa, mutta nyt sitten toukokuussa, varmasti -!

Kommenttia muokattu: 14.04.2014 klo 17:24