Isovanhempien hääkuvillakin tasa-arvoista avioliittolainsäädäntöä vastaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 26

Eduskuntatalolla Helsingissä on keskiviikkoiltana mielenosoitus avioliittolainsäädännön uudistamista vastaan. Mielenosoituksen taustavoimiksi nimetään samaa sukupuolta olevien parien avioliitto-oikeutta vastustavaan Facebook-ryhmään kuuluvat.

Verkkosivusto seurakuntalainen.fi kertoo, että keskiviikkona 12.3. kello 19 alkaa "kynttilämielenilmaus perinteisen avioliiton ja voimassa olevan avioliittolain puolesta".

Seurakuntalainen kertoo järjestäjien toivovan osallistujien saapuvan paikalle perheen kanssa. Mukaan kehoitetaan ottamaan kynttilä tai lyhty. Lisäksi osallistujia kehoitetaan ottamaan mukaan kopio omasta tai isovanhempien hää- tai kihlakuvasta.

Järjestäjäksi mainitaan "Vastustamme Sukupuolineutraalia Avioliittolakia -Facebooryhmä". Sivuston mukaan Facebook-ryhmän jäseniä yhdistää halu säilyttää avioliitto nykylain mukaisesti miehen ja naisen välisenä liittona.


Eduskunnan lakivaliokunta järjestää torstaina 13. maaliskuuta kello 10 ensimmäisen julkisen kuulemisen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Tilaisuudessa on kuultavana tasa-arvoista avioliittolainsäädäntöä koskevan kansalaisaloitteen tekijöiden edustajat. Kuulemistilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä eduskunnan verkkosivuilta.

***

Viikonloppuna tuli kuluneeksi 12 vuotta siitä, kun ensimmäiset samaa sukupuolta olevat parit saattoivat rekisteröidä Suomessa parisuhteensa. Sittemmin muissa Pohjoismaissa samaa sukupuolta olevat pareille on sallittu myös avioliitto. Suomi on Pohjoismaista ainoa, jossa avioliitton solmiminen samaa sukupuolta olevien henkilöiden välillä ei toistaiseksi ole mahdollista.

Uskonnollis-konservatiiviset ryhmät toimivat myös vuonna 2001 näkyvästi parisuhdelain hyväksymistä vastaan. Ensimmäisenä parisuhteiden rekisteröimispäivänä 8.3.2002 Helsingin maistraatin edessä konservatiivinen uskonnollinen ryhmä järjesti samaa sukupuolta olevien henkilöiden rekisteröityjä parisuhteita vastustavan mielenilmauksen. Mielenosoituksessa oli rekvisiittana esimerkiksi Suomen lipun väreihin maalattu ruumisarkku.

Seurakuntalainen.fi: Kynttilämielenilmaus nykyisen avioliittolain puolesta

26 kommenttia

Vai että perheetkin mukaan. Aika surullista, jos lapsiakin sinne pakotetaan, sillä jotkut näistä lapsista sitten ovat mukana vastustamassa hyvinkin mahdollisesti omia oikeuksiaan tasa-arvoiseen elämään tulevaisuudessa eli toisin sanoen hyvinkin mahdollisesti osa näistä lapsista kuuluu vielä tietämättään seksuaalivähemmistöihin. Melkoista henkistä väkivaltaa tekevät vanhemmat näille lapsilleen tulevaisuutta ajatellen.

Kommenttia muokattu: 10.03.2014 klo 16:39
Puhdas vihanilmaus ei-heteroperheitä ja -pareja kohtaan. Heterojen avioliitot ja perheet eivät ole poistumassa mihinkään. Tässä sen huomaa kuinka avioliitto ja lapset ovat tietyille heteroille vain lyömäase sateenkaariperheitä vastaan, vailla mitään omaa arvoa kuin statussymboleina.