USA:n homoavioliitot: Havaiji ja Illinois seuraavina

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Havaiji ja Illinois ovat seuraavina hyväksymässä samaa sukupuolta olevien henkilöiden väliset avioliitot. Ne ovat järjestyksessään 15. ja 16. tasa-arvoisen avioliittolainsäädännön hyväksyvät USA:n osavaltiot.

Havaijin edustajainhuone hyväksyi perjantaina samaa sukupuolta olevien avioliitot sallivan lakiesityksen äänin 30-19. Esitys palaa vielä senaatin käsiteltäväksi. Kuvernööri Neil Abercrombie on ilmaissut allekirjoittavansa lain mahdollisimman nopeasti. Lain odotetaan astuvan voimaan 2. joulukuuta.

Edustajainhuone päätti myös antaa yleisön esittää käsityksensä avioliittoasiasta. Kaikkiaan yli 1 000 ihmistä puhui viitenä päivänä, yhteensä 56 tuntia aiheesta. Suurin osa puheenvuoroista oli vastustavia. Aiheeseen liittyen oli myös toimitettu lähes 24 000 kirjallista näkemystä.

Havaiji oli 1990-luvun alkupuolella yksi niistä ensimmäisistä USA:n osavaltioissa, joissa aloitettiin taistelu samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeudesta.

Illinois hyväksyi tasa-arvoisen avioliiton täpärin numeroin tiistaina 5. marraskuuta. Kuvernööri Pat Quinn on ilmoittanut allekirjoittavansa lain iltapäivällä 20. marraskuuta. Lain on määrä astua voimaan 1. kesäkuuta 2014.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama iloitsi Illinoisin äänestyksen ratkettua:

- Michelle ja minä olemme erittäin iloisia kaikkien niiden parien puolesta, joiden rakkaudesta tulee nyt yhtä laillista kuin meidänkin, sanoi Obama.

Illinoisissa samaa sukupuolta olevat ovat tähän asti voineet rekisteröidä parisuhteensa.


USA:ssa avioliitto-oikeutta koskevat ratkaisut tehdään osavaltiotasolla. Kaikkiaan 33 USA:n osavaltiota kieltää lainsäädännössään samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Huffington Post: Illinois Gay Marriage Bill Passes As State Poised To Become 15th To Legalize Same Sex Marriage
Hawaii poised to allow gay marriage after House passes bill despite public ´filibuster´

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Jamppa
  • 10.11.2013, 19.03
Uskon, että US hujahtaa näissä asioissa Suomen ohi niin että vaan viuhahdus kuuluu. Suomi oli edelläkävijä naisten tasa-arvon suhteen (äänioikeus, oikeus asettua vaaleissa ehdolle)... ja siitä olemme syystäkin ylpeitä.

Ylpeillessemmä tällä asialla, on myös hyvä muistaa että siitä, kun olimme edelläkävijä tuossa asiassa on jo YLI sata vuotta aikaa.

Itse näen, että Suomi on taas jäämässä tyypillisen takapajuisen periferian asemaan: olemme olleet edelläkävijöiden joukossa monessakin asiassa historian saatossa, mutta nyt taas näyttää siltä että otamme paikkamme muiden periferoiden joukossa. Onneksi matkaa on vielä Armeniaan ym. maihin, jotka geopoliittisesti (no ok, tuo oli kärjistys: olemmehan vielä sentään EU:n jäsen...) vastaavat muuten aika hyvin sijaintiamme.

Vaikka toivonkin, että kansalaisaloitteen seuraksena Suomi saa tasa-arvoisen avioliittolain vielä tällä vaalikaudella, en usko että niin tulee käymään. Ja asian siirtyessä seuraavalle vaalikaudelle, koko läntinen Eurooppa menee meistä viheltäen ohi ja olemme oikeasti seurassa: Latvia, Liettua, Viro, Suomi, Bulgaria, Kroatia, Slovakia jne.