Pako-televisiosarjan tähti kaapista - kieltäytyi matkustamasta Venäjälle

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 11

Amerikkalaisesta Pako (Prison Break) -sarjasta tunnettu Wentworth Miller on kertonut olevansa homo. Näyttelijä otti samalla kantaa Venäjällä seksuaalivähemmistöjä kohtaan harjoitettamaan politiikkaan kieltäytymällä kutsusta Pietariin filmifestivaaleille.

- Kiitos ystävällisestä kutsusta. Ennenkin Venäjällä vierailemisesta nauttineena ja venäläisiä sukujuuria omaavana vastaisin mielelläni kyllä. Mutta homomiehenä minun on kuitenkin kieltäydyttävä, kirjoitti 41-vuotias näyttelijä vastaukseksi kutsun esittäneen Pietarin kansainvälisen filmifestivaalin johtajalle. Viesti julkaistiin myös GLAAD-järjestön verkkosivuilla.

Hän kertoi olevansa huolissaan Venäjän hallituksen asenteesta ja toimista homoja kohtaan. Hän kirjoittaa, että tilanne ei ole mitenkään hyväksyttävä, eikä hän voi osallistua tapahtumaan maassa, jossa hänen kaltaisiltaan ihmisiltä järjestelmällisesti kielletän perusoikeudet elää ja rakastaa avoimesti.

- Ehkäpä, kun ja jos olosuhteet paranevat, minulla on mahdollisuus valita toisin, kirjoittaa Miller.

Venäjän presidentti Vladimir Putin hyväksyi kesäkuun lopussa "homopropagandan" kieltävän lain, joka käytännössä estää Venäjällä asiallisen tiedon välittämisen seksuaalivähemmistöistä. Maassa myös pride-tapahtumat on säännöllisesti kielletty.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Yhdysvaltalainen televisiosarja Pako (engl. Prison Break) kertoo syyttömänä kuolemaan tuomitusta Lincoln Burrowsista (Dominic Purcell) ja hänen veljestään Michael Scofieldista (Wentworth Miller), joka laatii yksityiskohtaisen pakosuunnitelman veljensä pelastamiseksi. Sarjan ensi-ilta oli Fox-kanavalla 29. elokuuta 2005 ja päätös toukokuussa 2009. Alkuaan sarjan oli tarkoitus olla 13-osainen minisarja, mutta suosion vuoksi Fox teki sarjaa kaikkiaan 4 tuotantokautta. Suomessa sarjaa esitti MTV3. Kaikkiaan sarjaa on esitetty yli 20 maassa.

Tarkennus 22.8.2013 klo 16.42

Lokakuussa 2007 In Style -lehden Saksan painoksessa Miller kielsi olevansa homo toimittajan kysyessä julkisuudessa liikkuvista homohuhuista. Hän kertoi haluavansa tyttöystävän ja perheen, mutta kertoi keskittyvänsä työhönsä, kunnes se oikea tulee vastaan. Miller otti esiin myös ujoutensa.

Julkisuudessa liikkui vuonna 2007 kuvia, joissa Miller liikkui yhdessä Perhesiteet (Brothers & Sisters) -sarjasta tunnetun Luke MacFarlanen kanssa, ja kyseessä arveltiin olevan seurustelusuhteen. MacFarlane kertoi keväällä 2008 olevansa homo.

Miller ei ole ennen avointa kirjettään vahvistanut huhuja suuntautumisestaan.

GLAAD: Wentworth Miller rejects Russian film festival invitation; ´As a gay man, i must decline´
Huffington Post: Wentworth Miller Comes Out: ´Prison Break´ Star Reveals He´s Gay

11 kommenttia

  • 1 / 11
  • Onnellinen mies
  • 22.8.2013, 11.16
Wentworth Miller on rehdin ryhdikäs mies, jonka oikeudentaju ja arvomaailma ovat kunnossa. Hän ja hänen kaltaiset miehet tässä maailmassa ja ajassa ilahduttavat miehenä mieltäni, sieluani ja sydäntäni. Menestystä hänen työhön ja onnea elämään!