Pieni kulttuurishokki – Sunnuntaiaamun ajatuksia

Teknologian nopea kehittyminen

On mennyt huomattavan monta vuotta siitä kun viimeksi olen tarvinnut logaritmeja. Käynnistin äskettäin tietokoneeni tavanomaiseen ohjelmistoon kuuluvan tieteislaskimen. Suureksi yllätyksekseni laskin antaa logaritmit 32 desimaalin tarkkuudella! Ryhdyin miettimään mihin tuollaista jättimäistä tarkkuutta voisin tarvita. En oikeastaan mihinkään. Sellainen tarkkuus on tarpeellista jossakin lentokoneen osien laskennassa taikka avaruusteknologiassa.

Opiskelin joskus 60-luvulla teknillisessä oppilaitoksessa. Esimerkiksi laboratoriotöiden tulosten laskennassa käytettiin laskutikkua, jossa tarkkuus oli 2-3 desimaalin luokkaa. Korkeaa tarkkuutta vaativissa laskutoimituksissa käytettiin vaivalloisesti logaritmitauluja. Niiden avulla päästiin viiden desimaalin merkittävään tarkkuuteen. Napin painalluksen takana meillä on nykyisin välineet ja tarkkuus mikä ylittää moninkertaisesti tavallisen ihmisen tarpeet.

Koen olevani etuoikeutettu. Olen voinut seurata ja myös kokea muutaman vuosikymmenen ajan teknologian ja elämän tason kehittymistä länsimaissa. Aikaisempaan verrattuna se on tapahtunut huikealla nopeudella. Pikkupoikana rakentelin kidekoneita, joilla ison yrittämisen jälkeen sai kuuluviin radio-aseman. Myöhemmin rakenteluun tulivat mukaan radioputket ja lopulta transistorit. Itse rakennettu, transistoreilla toimiva taskuradio oli melkoinen ylpeyden aihe. Ensimmäisen, vuonna 1977 julkistetun Telmac-nimisen kotitietokoneen kokosin itse. Perusmallissa oli keskusmuistia peräti kaksi kilotavua. Ohjelmat olivat massamuisteina toimineilla C-kaseteilla.

Joskus 70-luvun puolivälissä Posti- ja lennätinlaitos osti erään ensimmäisistä tietoliikenteessä käytetyistä prosessitietokoneista. Se oli niin kallis, että hinta heilautti Suomen valtion budjettia. Koko järjestelmä oli huoltotiloineen ehkä kaksikerroksisen omakotitalon kokoinen. Levyasemat olivat ison koirankopin kokoisia. Tietokoneen tehtävänä oli hoitaa koko kotimaan ja ulkomaille suuntautuva telex-liikenne ( http://fi.wikipedia.org/wiki/Telex ). Sen ajan prosessitietokoneissa pystyi paikallistamaan ja korjaamaan viat yksittäisen transistorin tasolle asti.

Tänään minulla on kämmenelle mahtuva langaton puhelin, joka on samalla monipuolinen tietokone. Minulla ei käytännössä ole mitään mahdollisuuksia korjata itse puhelinta. Prosessoritehoa ja tallennuskapasiteettia puhelimessani on moninkertaisesti tuohon prosessitietokoneeseen verrattuna. Yleisin käytäntö on ostaa vioittuneen tilalle uusi laite. Puhelimeni tekee asioita, joista 70-luvulla en olisi osannut uneksiakaan.

Tiedonsaanti

Muistan varsin kipeästi nuoruudesta sen, että homoja koskevan oikean tiedon saanti oli todella vaikeaa. Piti yrittää arvata, lukea rivien välistä ja antaa sattumalle tilaa edes tiedon murusten löytämiseksi. Lontoo kaikkine kirjakauppoineen oli tuohon aikaan minulle varsinainen mekka. Tänään sateenkaari-ihmisten maailmasta tiedon saanti on myös oikeastaan räjähtänyt Internetissä. USA johtaa näidenkin uutisten tuottajana jopa ärsyttävyyteen asti. Se mitä Ranneliikkeeseen ehdin ja päätän uutisiksi kirjoittaa, käy aikamoisen siivilän läpi. Kiinnostavia asioita on koko ajan odottamassa huomiota. Roskaa on tyrkyllä yltäkylläisesti myös sateenkaariuutisten kohdalla. ”Tieteellisiä” tutkimuksia on tarjolla taholta jos toiselta, joilla koetetaan vakuutella homoseksuaalisuudesta päinvastaista mitä arvostettu tieteellinen tutkimus on toistuvasti todentanut.

Opiskeluaikaan joihinkin tieteellisiin tms. tarkoituksiin tarvittavia tietoja piti kaivaa kirjastoista paperikirjoista. Muistan etsineeni yhtä harvinaista matemaattista kaavaa useasta eri kirjastosta päiväkausia. Siihen aikaan uutiset kulkivat telex-yhteyksillä uutistoimistojen telexkoneille. Yhden uutisjutun tulostuminen saattoi kestää minuutteja (vauhti 400 merkkiä/minuutti). Mustavalkoisia TV-kanavia oli pari, radiokanavia muutama enemmän. Tavallinen ihminen sai tapahtumista tietoja jopa päivän viipeellä, joskus ei silloinkaan. Työskentelin pitkään tietoliikenteen parissa. Saimme joistakin tapahtumista tietoa myös nopeasti. USA:n itärannikon jättimäinen sähkökatkos havaittiin heti tietoliikenneyhteyksien katkeamisesta. Lontoon kollegoilta sain tiedon oikeasta syystä muutaman kymmenen minuutin sisällä. Tsekkoslovakian ja Unkarin kriisien eskaloituminen näkyi jo silloin tietoliikenneyhteyksien katkaisuna. Moskovan kollegat eivät ”osanneet” kertoa vian syytä.

Tänä päivänä katselemme muutamien sekuntien viipeellä vaikkapa ydinvoimalan räjähdystä toisella puolen maapalloa. Seuraan parhaillaan Japanin luonnonmullistusta ja Lähi-Idän tapahtumia kotimaisten kanavien lisäksi satelliittikanavista Al Jazeerasta Kiinan televisioon. Myös Internetin kautta uutistulva on valtava. Suurin hankaluus on valita mitä tietoa tarvitsee ja haluaa ottaa vastaan, sekä arvioida mitenkä luotettavaa tuo tieto on todellisuudessa. Al Jazeera-kanavalta tuli äskettäin todella tärkeä ohjelma, jossa osoitettiin, kuinka media on tälläkin hetkellä yksi tärkeä sotatanner. Siellä totuutta venytetään omaan suuntaan niin paljon kuin mahdollista. Wikileaks on ollut myös terveellinen herätys tiedonvälityksen rehellisyyteen taikka oikeastaan tietojen vääristelyyn maailmassa. Uutisia seuratessa terve kyynisyys on tänä päivänä erinomainen hyve.

Pystymmekö ymmärtämään ja arvostamaan sitä missä oikeasti olemme länsimaissa ja mitä on vaadittu nykyisen tilanteen saavuttamiseksi kaikkien näiden teknologisten jättiharppausten ja päälle kaatuvan tiedon keskellä? Samaan aikaan koen toisaalta syvää huolta länsimaisten yhteiskuntien huipputeknisen elämäntavan haavoittuvuudesta. Suomessa talvimyrsky voi pysäyttää lähes täydellisesti tuhansien ihmisten elämän sähkön ja tietoliikenteen katketessa tunti- tai päiväkausiksi. Japanin tapahtumia ei tähän voi edes verrata. Me emme ymmärrä uhkien todellista luonnetta ja vaikutuksia. Esimerkkinä voisi olla vaikkapa Japanin ydinonnettomuuden seurauksena tapahtunut joditablettien ostoryntäys suomalaisista apteekeista. Tietoa tulee, mutta ymmärryksemme on rajallinen. Tässä maailmassa meidän on vain koetettava elää ja selvitä. Pelot ja ahdistukset eivät ole minnekään poistuneet. Ne ovat tänään ehkä hieman erilaisia, mutta yhtä todellisia kuin vuosikymmenet sitten.

Minua kiinnostaa informaatioyhteiskunnan tapauksessa suunnattomasti se, kuinka pitkälti tämmöinen yhteiskunta on ihmisen psyykeelle mielekäs. Käsityskyky on kuitenkin rajallinen ja toimintakyky taas vaatii olennaisen informaation erottamista epäolennaisesta aika nopeasti, eikä ihminen voi olla jokaisen pienenkin tehtävän äärellä tekemässä yhä uudelleen toistuvia valintoja kun se käy kognitiivisesti niin raskaaksi jossain vaiheessa. Kyllähän tietty rajojen puutteen aiheuttama turvattomuus ja päättämisen vaikeus näkyy jo nyt - omalta kohaltani voin sanoa että vei ihan hitosti aikaa ennen ku keksin et mihin kouluun haen kun niitä vaihtoehtoja oli niin pirusti! Epäolennaisen ja olennaisen erottamisen tärkeyden (ja vaativuuden?) lisäksi informaation määrän lisääntyminen tarkoittaa myös asiantuntijoiden määrän lisääntymistä - niin ku JV sanoit, kodinkoneita tai etenkin tietotekniikkaa on lähes mahdoton korjata kotona. YleAreenalla on vielä muutaman päivän katsottavissa ajatuksia herättävä mutta ehkä myös vähän kyseenalainen dokumentti Hehkulamppuhuijaus tietotekniikan korjaamiseen liittyen...

Minusta huipputeknisen elämän haavoittuvuuden sijaan huolestuttavampaa on nimenomaan sen vaikutukset ihmismieleen. Kuten sanoit, pelot ja ahdistukset on edelleen ihmismielessä, ehkä hieman erilaisina kuin ennen mutta silti siellä. Vaikka turvattomuus informaatiotulvan edessä on ja jatkuva valintojen tekemisen vaatimus on tietyllä tapaa vähän kärjistetty esimerkki, on sillä kuitenkin jonkunlainen jalansija etenkin pelkojen synnyttäjänä. Nykymaailma kuvastaa jossain määrin sanontaa "tieto lisää tuskaa", kuten esimerkiksi juuri joditablettien tapauksessa. Mitä tällaiselle tilanteelle on mahdollista tehdä? Onko teknologia kehittynyt ihmismieltä nopeammin? Välillä ainakin tuntuu siltä, myös omalta kohdalta.