Homous synnynnäistä vai ei?

tällä kertaa väitellään onko homous synnynnäistä yms. http://www.hs.fi/keskustelu/message.jspa?messageID=5257396&cmp=tm_etu_uusimmat_keskustelut
Jostain syystä minun kommenttini ei mennyt läpi, vaikka oli asiallinen ja annoin pyydetyt yhteystiedot jne. Hesarin moderaattorien aivoituksista ei ota selvää. Nämä homokeskustelut alkaa olla jokapäiväisiä Hesarissa tänä kesänä :) liekö sitten hyvä asia vai ei.

Itse en henkilökohtaisesti jaksa uskoa siihen synnynnäisyyteen, ja minkä raivon olenkaan saanut joiltakin homoilta niskaani tämän takia.

Rox2010!

Millä perusteella y l e i s e s t i väität, jos monen kokemus on toinen?

martin: en väitä mitään. Sanoin etten itse usko synnynnäisyyteen. Itse uskon, että kyse on pikemminkin lapsuuden kokemuksista ihmissuhteissa ja muissa ja ympäristöstä. En ole asiantuntija enkä väitä mitään. Voi olla että olen väärässä. Homopiireissähän ei tunnetusti "vääriä mielipiteitä" suvaita...

Rox2010, mitä homous sit on jos ei synnynnäistä? Ei se ainakaan valittu ominaisuus oo, koska jos ois, en mä ainakaan ois sitä valinnu, vaan oisin paljon mieluummin hetero.

Jos homous EI ole synnynnäistä voi samaan henkeen väittää että kaikki ovat "syntyjään homoseksuaaleja/ tai biseksuaaleja.
Joistain nyt vain sattumoisin tulee heteroita...?
Kulttuurilla ja kasvatuksella on vaikutus siihen miten kukin seksuaalisuuttaan ilmentää. En usko että lapsuuden kokemukset tai kasvatus sentään itse suuntautumista määrittää, ainoastaan sen miten suhtautuu erilaisuuteen ja sitä kautta miten käsittelee omia tuntemuksia.

Rox2010 kirjoitti: "Olenko homofobian sisäistänyt homo, jos olen sitä mieltä, että homous ei ole synnynnäistä?"

Et ole. Olet vain väärässä oleva homo.

Seksuaalinen suuntautuminen on monia askarruttanut asia. Tässä homoseksuaalisuuden synnynnäisyys -kysymyksessä ei tarvitse kuitenkaan aivan täysin uskon varaan jättäytyä. Asiaa on tutkittu monin eri tavoin, mm. eri tahoille adoptoitujen identtisten kaksosten suuntautumista vertaamalla ja siitä päätelty, että synnynnäisyydellä taikka myötäsyntyisyydellä on sormensa pelissä.

Seksuaalisen suuntautumisen syntymekanismia ei ole kuitenkaan voitu tyhjentävästi selittää, ainakaan toistaiseksi. Toisaalta muidenkin inhimillisten ominaisuuksien taustoista voi pääosin sanoa samaa. Yksittäistä syytä yksilön kehittymiseksi tietynlaiseksi ei ole, vaan lopputulos on lukemattomien asioiden summa.

Seksuaalisen suuntautumisen vaihtelua voi ajatella luonnonvaihteluna. Oletettavasti taipumuksen perimmäinen syy on synnynnäinen (perintötekijät ja esimerkiksi äidin raskaudenaikainen hormoonitoiminta). Syntymän jälkeiset asiat (asenteet ja kulttuuriympäristö) vaikuttavat siihen, tuleeko taipumus esiin ja miten se tulee esiin.

Musta tuntuu täysin järjettömältä ajatukselta, että jotkut lapsuuden kokemukset ois vaikuttanu muhun niin paljon, että olisin niiden mukaan alkanut pitää seksuaalisesti tietystä sukupuolesta. Kylhän kaikki elämän tapahtumat muokkaa ihmistä johonkin suuntaan, mut ei kai ne nyt sisintä kuitenkaan muuta. Tai siis sen mukaan ihminen kasvaa, oppii, muodostaa käsityksiä ja maailmankuvaa mitä ympärillä näkee, mutta ei kai sellainen nyt luonteeseen kuitenkaan vaikuta. Ei kai ihmistä voi "aivopestä" pitämään jostain mitä näkee... minä en ainakaan lapsena tiennyt lesboista tai biseksuaaleista enkä mistään vastaavasti yhtään mitään, ja silti ei tullu heteroo...

Jos uskoo väittämään: "Homous ei ole synnynnäistä", niin usko perustuu johonkin, joka on ilmaistavissa kirjallisesti. Tämä väite voi olla oikea tai väärä, mutta itse uskominen sinänsä ei ole oikeaa tai väärää, se vain on.

"oisin paljon mieluummin hetero"

Juuri esimerkiksi tällaista mielipidettä voisi mielestäni pitää yhtenä esimerkkinä homofobian sisäistämisestä.

Ihmisellä lienee syntyessään valtava joukko biologisia ominaisuuksia (geeniperimää), joka luo vahvuuksia esityyppisille suuntautumisille ja toisaalta vaikeuttaa toisia asioita. Tilastotieteellisesti voidaan sitten osoittaa riippuvuuksia. Nämä tilastolliset suureet osoittavat vain taipumuksia tai altistusta. Toi altistus vaikuttaa tässä yhteydessä tietysti arvosidonnaiselta käsitteeltä, mutta alttius mielisairauksille on juuri tällainen ominaisuus. Siis en usko, että homoksi synnytään.

Kyberneettisesti ajatellen biseksuaalinen perussuuntaus voisi olla vallitseva. Kasvatus ja yhteiskunnan sosiaalinen normisto ohjaa enemmistön heteroseksuaaliseen käyttäytymiseen. Kuinka paljon eri ihmiset joutuvat tässä prosessissa tekemään väkivaltaa omalle perusluonteelleen jää nykyisillä tieteellisillä menetelmillä selvittämättä. Yli kolmasosalla miehistä on ollut elämänsä aikana orgasmiin johtava homoseksuaalinen kontakti (Kinsey). Jos asiaa tutkittaisiin seksuaalisten mielikuvien kautta, niin tämä biseksuaalisuus voisi osoittautua vieläkin määräävämmäksi.

Vaikka homoseksuaalisuutta on esiintynyt eri kulttuureissa, niin nykyinen homoidenttiteetti lienee uusi ilmiö. Tällainen siisti heterosuhteita peilaava homoidenttiteetti lienee helpommin hyväksyttävissä kuin jokin biseksuaalinen identtiteetti. Biseksuaalisesta käyttäytymisestä ja biseksuaalisista mielikuvista puhutaan, mutta tuskin missään on määritelty biseksuaalista identiteettiä.

Siis homoidenttiteettikin voi olla tietty kompromissi heteroseksuaaliselle valtakulttuurille. Hieman leikkisästi joku voi esittäytyä olevansa umpihomo. Tällöin hän haluaa korostaa sitä, että hän ei osaa kuvitella missään olosuhteissa käyttäytyvänsä biseksuaalisesti. Kuitenkin Yhdysvalloissa 26% homomiehistä on siittänyt lapsen! Eli kaikki eivät ole ainakaan pysyvästi umpihomoja.

Jos homous ei ole synnynnäistä, niin siihen ehkä voitaisiin vaikuttaa esimerkiksi psykiatrisin keinoin! Itse voisin kuvitella, että taitava psykiatri voisi muokata minun queer-persoonaani perinpohjaisesti. Minä en kuitenkaa aijo antaa hänelle tällaista meritoitumismahdollisuutta!

"Juuri esimerkiksi tällaista mielipidettä voisi mielestäni pitää yhtenä esimerkkinä homofobian sisäistämisestä."

Miten niin muka? Aika harva valitsis homoutta, jos se ois valittavissa - paitsi neidit tietenkin.

Miten niin muka takaisin. Miten niin aika harva valitsisi? Mistä tiedät?

"Valitsisinko heterouden?" En, en ole koskaan ollut niin onneton. *hymiö tähän
"Olenko neiti?" En, mutta omistan ompelukoneen (jolla toisinaan korjailen nahkahousujani).
"Onko homoidentiteettini kompromissi valtakulttuurille?" Ei, homouteni on vain osa identiteettiäni (joka toisinaan huutaa tulla nähdyksi!)

Vaikka että kutsun itseäni umpihomoksi, umpihomouteni ei ole kieli poskella sanottua. Itseasiassa minulle ei ole tullut koskaan mieleen edes kokeilla vastakkaisen sukupuolen kanssa. Luulen että tässä kohdin "umpiheterous" ja "umpihomous" on samassa kohtaa Kinseyn janassa; kun tarpeeksi kauas mennään yhdestä pisteestä pallolla tullaan pakostikin vastaan.

Ja joo, otsikon kysymykseen:

Identiteetit näen kulttuurisina rakenteina; että ne riippuvat ja roikkuvat ajatustenvaihdossa kehittyvistä malleista, ennakko-oletuksista, yleistyksistä, malleista...

Mutta tämä seksuaalinen makuasia taitaa tosiaan olla aika toisenlainen vyyhti.
Omalta kohdaltani luulisin, että se oli osa minua syntyessä.
Mutta 2: tyttöystäviä ja seksielämää tyttöystävien (ja irtonumeroiden) kanssa kuului elämään koulupoikana.
Asia olisi kai jatkunutkin niin, ellen olisi kuullut että muukin on mahdollista. Sain tietää enemmän homoseksuaalisuudesta, ja hyppäsin junaan kunhan tohdin -!

Enkä vaihtaisi.

> Siis en usko, että homoksi synnytään.

Ja silti on olemassa ihmisiä kuten minä, jotka eivät koskaan ole kokeneet minkäänlaisia eroottisia saatika romanttisia tuntemuksia toista sukupuolta kohtaan ja joilla tämänkaltaiset tuntemukset ovat _aina_ kohdistuneet _ainoastaan_ saman sukupuolen edustajiin. Niin pitkään kuin sellaisia tuntemuksia on ylipäänsä osannut tuntea. On siis kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat kasvaneet täysin heteronormatiivisessa, "tavallisessa" ympäristössä, heteroiden ympäröiminä ja hetero-olettamuksien kyllästäminä, ja jotka kaikesta tästä huolimatta ovat pienestä pitäen tykänneet vain oman sukupuolensa edustajista. Jotka ovat punastellen istuneet ala-asteella ihastuksensa vieressä ja vasta myöhemmin järkytyksekseen tajunneet, että ympäröivä yhteisö ei sellaisesta perusta.

> Tällainen siisti heterosuhteita peilaava homoidenttiteetti

Homoidentiteetti ei ole mikään heterouden negaation kautta määriteltävä heterouden peilikuva. Se on ihan validi, itsenäinen identiteetti. Väittämäsi on hieman sama asia kuin jos väittäisin, että naiset määritellään lähtökohtaisesti "ei-miehiksi".

> Hieman leikkisästi joku voi esittäytyä olevansa umpihomo. Tällöin hän haluaa korostaa
> sitä, että hän ei osaa kuvitella missään olosuhteissa käyttäytyvänsä biseksuaalisesti.
> Kuitenkin Yhdysvalloissa 26% homomiehistä on siittänyt lapsen! Eli kaikki eivät ole
> ainakaan pysyvästi umpihomoja.

Minä olen "umpihomo", täysin, 100 prosenttisesti homo. Olen aina ollut ja mitä todennäköisimmin tulen aina olemaan. Ihan ilman mitään hevosenleikkejä. Enkä koskaan, missään olosuhteissa voisi kuvitella käyttäytyväni biseksuaalisesti. Se, että monet biseksuaalit virheellisesti väittävät tai jopa itse uskovat olevansa homoja on täysin eri asia eikä liity aitoon homoseksuaalisuuteen millään tavalla. Se liittyy mielikuviimme homoseksuaalisuudesta. Mielikuviin, jotka hyvin usein ovat siten värittyneitä, että homous on yhtä kuin homoseksin harrastaminen. "Homosteleminen". Sitähän homous ei kuitenkaan ole (tietenkään!).

Saman sukupuolen edustajan seksuaalinen haluaminen tai seksin harrastaminen saman sukupuolen edustajan kanssa ei tee biseksuaalista homoa. Mikä ratkaisee suuntautuneisuuden on se, kohdistuvatko tällaiset seksuaaliset halut _vain_ samaan sukupuoleen vaiko molempiin. Edellisessä tapauksessa henkilö on homo ja jälkimmäisessä bi, riippumatta siitä mitä ihminen itse kuvittelee.

"Ihmisellä lienee syntyessään valtava joukko biologisia ominaisuuksia (geeniperimää), joka luo vahvuuksia esityyppisille suuntautumisille ja toisaalta vaikeuttaa toisia asioita. Tilastotieteellisesti voidaan sitten osoittaa riippuvuuksia. Nämä tilastolliset suureet osoittavat vain taipumuksia tai altistusta. Toi altistus vaikuttaa tässä yhteydessä tietysti arvosidonnaiselta käsitteeltä, mutta alttius mielisairauksille on juuri tällainen ominaisuus. Siis en usko, että homoksi synnytään."

Niin, mutta tietyntyyppiset luonteenpiirteet altistavat esim. masennukselle, herkkyys, taipumus reagoida asioihin voimakkaasti. Tällaiset luonteenpiirteet ihmisessä johtavat helpommin masennukseen, kun vastakkaiset piirteet. Ja näitä piirteitä voi saada geeniperimänä vanhemmiltaan.

En ymmärrä edelleenkään, miten se mitä minulle on elämässäni tapahtunut, voisi vaikuttaa siihen mikä ja millaiset asiat tekevät minut onnelliseksi ja kenestä viehätyn seksuaalisesti.

Terapiassa olen purkanut omia elämässä tulleita ikäviä kokemuksia ja traumoja, mutta ei luonteeni ole terapiassa muuttunut, eikä se tietääkseni kyllä ole psykoterapian tarkoitus millään tapaa, vaan auttaa ihmistä korjaamaan itsensä ehjäksi sellaisena kuin on.

Jos seksuaalinen suuntautumiseni voisi muuttua, silloin mikä tahansa piirre minusta voisi muuttua, kuka minä silloin olisin?

"Ihmisellä lienee syntyessään valtava joukko biologisia ominaisuuksia (geeniperimää), joka luo vahvuuksia esityyppisille suuntautumisille ja toisaalta vaikeuttaa toisia asioita. Tilastotieteellisesti voidaan sitten osoittaa riippuvuuksia. Nämä tilastolliset suureet osoittavat vain taipumuksia tai altistusta. Toi altistus vaikuttaa tässä yhteydessä tietysti arvosidonnaiselta käsitteeltä, mutta alttius mielisairauksille on juuri tällainen ominaisuus. Siis en usko, että homoksi synnytään."

Menen semantiikan ja loogisen päättelyn puolelle: Kuka syntyy miksikin? Jos homouden biologinen syntyminen on samanlainen prosessi kuin mielisairauden, niin näiden syntyminen on joko ilmeistä tai piilevää. Jotta väite olisi tosi, olisi todistettava, että homous puhkeaa piilevästä ilmeiseksi. Vauvathan eivät harjoita seksiä, joten ilmiasujen tutkiminen on vaikeaa, ellei suorastaan mahdotonta. Geeniperimän osalta homouden kompleksinen luonne vaikeuttaa tutkimista vielä pitkään (heterouden tutkimista myös!). Homous ei välttämättä ole ei-ilmeistä (so. piilevää), vaikka ilmiasu ei vielä näy vauvalla. Kyse on siitä puhkeaako homous vai onko se jo vallitseva suuntaus koko ajan, mutta saa ilmiasunsa vasta sukukypsyyden myötä.
Tästä on sitten vielä eri asia, minkä valinnan ihminen tekee. On ajateltavissa, että homoutensa kieltävä ihminen elää v a l i t s e m a l l a a n olemuksensa kieltävällä tavalla.

Toi heittioni psykoterapiasta oli vitsi. Voisin muuttua terapeutin tukemana, vain jos itse tuntisin voimakasta tarvetta muutokseen. Enkä ehkä silloinkaan; riippuu minkälaista muutosta janoan. Siis ouduksuin ajatuskuvioita: "haluaisin olla mielummin hetero". Mielikuvitusleikkinä voi harrastaa mietelmiä: Jos olisin nainen, Jos olisin syntynyt keskiajalla, Jos minulla olisi suurempi siitin. Vakavasti otettuna ne ovat hieman vaarallisia. Onkohan joku saanut vihjeen, että kaipaisin suurempaa siitintä. Ainakin saan aiheeseen liittyvää mainospostia! Eheytysideologiat ja siihen liittyvät psykiatrian harharetket johtuvat osittain siitä, että ihmiset halajavat muutosta siihen mikä ei ole muutettavissa. On niin paljon niitäkin asioita joita voi muuttaa. Itse painoin pahimmillani puolitoistavuotta sitten 105 kg (pituus 183 cm). Minulla oli terveydellisiä syitä tavoitella muutosta. Nyt painan 85 kg ja pippelikin näyttää selvästi suuremmalta! Tietysti tässä vaadittiin lähes yli-inhimillisiä ponnistuksia!

Sen mikä on muutettavissa tunnistaminen voi olla vaikeaa. Biologista perimää ei tietenkään voi muuttaa, mutta sosiaalisessa perimässä on myös asioita, joita ei voi muuttaa. Ihmistä ei voi irroittaa menneisyydestään muuta kuin kirjallisuudessa ja elokuvissa.

Muutamat keskustelijat tunnustautuivat umpihomoiksi. Olisiko se samalla osoitus syntymähomoidesta? Minä itse pystyn luomaan hyvin harvoihin ihmisiin seksuaalisen kontaktin (korkeintaan 20% miehistä ja 10% naisista). Siis en pysty siihen roolimalliin, jota seksuaalinen kontakti tässä kulttuurissa edellyttäisi. En osaa edes leikkiä urheata prinssiä, joka valloittaa sädehtivän prinsessan. Olenhan sitä joskus yrittänyt ja sitä on päädytty ihan sinne sängyn laidalle. Se on sitten eri noloa kertoa prinsessalle, että sory nyt vain ei tästä tule mitään - ei pelitä. Oikeastaan kaikki tämän yhteiskunnan parisuhteet (ja seksisuhteet) ovat jonkinlaisia valtaleikkejä tai pelejä! Omalta kohdalta voin kuvitella seksisuhteenkin vain niin, että kumppani haastaa minut henkisesti (älyllisesti). En tunnista esimerkiksi mitään dominanssisuhdetta missään seksisuhteessani!

No onko tuo minun seksuaalinen identtiteettini syntyperäinen? Ei varmasti! Pystyn jopa analysoimaan sen taustoja. Olen ehkä tunnistanut ympäristössäni valtaa ja sen väärinkäyttöä tavalla joka on luonut kuvatun valtaneuroosin. Jos kokemus on aito, niin sen korjaaminen psykiatrisin keinoin olisi puoskarointia. Ei, se on osa minun persoonaani ja näin on hyvä. Näin olen pystynyt elämään ja seksuaaliset tarpeetkin ainakin välttävästi tyydyttämään.

Ystävävistäni Mikko on top, mutta Pekka on bottom. Molemmat uskovat synteneensä paitsi homoiksi myös tuohon rooliinsa. Kumpikaan ei osaa edes kuvitella elävänsä toisessa roolissa. Noikin roolit liittyvät seksisuhteiden valtaleikkiin. Voidaan kuvitella yhteiskunta, jossa valtakuvio asettuisi aivan eri tavalla. Silloin ei ehkä tarvittaisi noita rooleja laisinkaan! Entä minun fetissini? Olisiko sekin syntyperäinen? Ei varmaankaan!

Toivottavasti ystäviesi nimet olivat muutetut.

Fetissi ei ole sama asia kuin seksuaalinen suuntautuneisuus. Niin sanottuja perusorientaatioita on kolme: hetero, bi ja homo. Toisinaan suuntautuneisuudeksi lasketaan myös aseksuaalisuus, vaikka sen asema aitona suuntautuneisuutena ei olekaan täysin kiistämätön (on näyttöä siitä, että seksuaalisen halukkuuden täydellinen puute liittyisi emotionaalisiin ongelmiin). Näiden seksuaalisten suuntautuneisuuksien lisäksi ihmisellä voi olla erinäisiä parafilioita tai fetissejä. Parafiliat ja fetissit ovat nyky-ymmärryksen mukaan elämänkokemusten aikaansaamia, ympäristön vaikutuksesta syntyneitä seksuaalipreferenssejä. Sen sijaan perusorientaatio (hetero/bi/homo) näyttäisi olevan biologisesti määräytyvä. On mm. havaittu, että biologisten isoveljien määrä vaikuttaa homoseksuaalisen pojan syntymisen todennäköisyyteen. On myös havaittu, että homomiesten naispuoliset sukulaiset ovat keskimäärin hedelmällisempiä kuin heteromiesten naispuoliset sukulaiset. He saavat siis keskimäärin enemmän lapsia. Myös eläinkunnassa esiintyy homoseksuaalista käyttäytymistä ja jopa eksklusiivisesti homoseksuaalisissa suhteissa eläviä eläinyksilöitä. Kyseessä ei siis voi mitenkään olla mikään kulttuurillinen tuotos.

> Voisin muuttua terapeutin tukemana, vain jos itse tuntisin voimakasta
> tarvetta muutokseen. Enkä ehkä silloinkaan; riippuu minkälaista
> muutosta janoan.

Itse asiassa näyttäisi siltä, että niin sanotut onnistuneet "eheytykset" ovatkin käytännössä vain joko sitä, että homoseksuaalinen ihminen rupeaa elämään selibaatissa, tai sitten sitä että biseksuaalinen ihminen lakkaa etsiytymästä homosuhteisiin ja keskittyy vain heteroseksuaalisiin suhteisiin.

Yhdenkään aidon homoseksuaalin ei ole todettu "muuttuvan" suuntautuneisuudeltaan. Eikä biseksuaalienkaan kohdalla kyse ole mistään muutoksesta, hehän vain kapeuttavat ihmissuhteitaan. Virhekäsityksiä syntyykin tietysti vain siitä, että näitä biseksuaaleja väitetään alunperin homoiksi, ja sitten suuren ääneen todistellaan, että "kyllähän se suuntautuneisuus nyt muuttui", vaikka kyseessä on siis ollut alunperinkin biseksuaalinen ihminen, joka vain päätti lopettaa homoseksuaaliset suhteensa. Tästä syystä eheyttäjätahot eivät haluaisi edes tunnustaa biseksuaalisuuden olemassaoloa, vaan puhuvat homoudesta selvästi biseksuaalistenkin ihmisten tapauksessa. He näkevät homouden pelkkänä seksiaktina. Heille homous on yhtä kuin homoseksin harrastaminen.

Minun seksi- tai seurustelusuhteeni eivät ole valtapeliä: kyse on joko mielihyvän saamisesta tai siitä että välitän toisesta ihmisestä oikeasti. Ei minulla ole millään tavalla tarvetta saada valtaa tai pelata toisen ihmisen kanssa, en siis ymmärrä jyrkijun kirjoitusta ollenkaan. Oletko unohtanut kokonaan sen, että jotkut ihmiset välittävät todella suuresti eli rakastavat kumppaneitaan?

Ihminen syntyy ja kasvaa sellaiseksi kun on, ympäristön vaikutus määrittää tarkemmat tapahtumat, mutta ei sanele kenenkään luonnetta. Silloinhan ihmisluonteella ei olisi mitään merkitystä, ja kaikki voisivat muuttua ihan millaiseksi tahansa, ei siinä olisi mitään järkeä.

Valtapeli- ja peliajatuksesi ovat minulle täysin käsittämätömiä. Olen sellainen kuin olen, enkä muuta ole koskaan ollut enkä muuksi voi muuttua. Pidän kenestä pidän ja siinä se.

Ei ympäristö niin paljon vaikuta, että se muuttaisi ihmisen perusluonnetta. Ajatuskin on täysin järjetön. Olen aina pitänyt mistä pidän, kasvamiseni myötä vaan oppinut ymmärtämään tarkemmin mitä haluan ja saanut rohkeutta tavoitella sitä. Ei ihminen voi muuttaa sitä mistä pitää, sellainen on teeskentelyä.

Väitätkö jyrkiju todella, että se mitä olet elämässäsi kokenut, on muokannut sen mistä pidät seksuaalisesti, ja muutenkin? Minusta se romuttaa koko ihmisyyden käsityksen!

Joo seksi on valtaleikki. Siis parhaimmillaan onneksi vain leikki. Pahimmillaan (esim raiskauksissa) se on vallankäyttö, mutta siitä on leikki kaukana! Yksilötason seksiin heijastuvat yhteiskunnassa yleisesti vaikuttavat valtarakenteet ja vallankäytön mekanismit. Tämä ei sulje pois eikä estä yleisesti seksuaalista nautintoa ja tyydytystä. Monille ihmisille, jotka ovat sisäistäneet, omaksuneet ja hyväksyneet vallankäytön kulttuurin, tämä yhteys on jopa välttämätön. Joku SM-kulttuuri on jo määritelmällisesti valtaleikkejä ja varmasti se tuottaa tyydytystä.

Miespuolinen parisuhdepsykologi kertoi televisiossa asiakkaidensa seksuaalisista ongelmista. Hän keskittyi ymmärtääkseni heteroseksuaalisiin parisuhteisiin. Hänen mukaansa tasa-arvoistuvassa yhteiskunnassa naiset kaipasivat kumppaneiltaan (miehiltään) selvempää dominanssia (siis aloitteellista aktiivisuutta). Tuo vain kertoo siitä, että muuttuva valtakulttuuri siirtyy viiveellä seksikäytäntöihin. Yhteiskunta voi modernisoitua, mutta seksisuhteissa voidaan kaivata jotakin perinteisempää.

Tuota dominanssia kuvaa kirjallisuudessa Leppäsen tyttö (Pohjantähden alla), joka samoi, että älä, älä, mutta tarkoitti päinvastaista.

Anaaliyhdynnän tuottama tyydytys naiselle kuvataan usein "täydellisen antautumisen"-käsitteellä. Tuo lienee sellainen tunnetila, jota esimerkiksi minun olisi mahdotonta kokea. Suon tietysti tällaisen tyydytyksen niille, jotka sen pystyvät saavuttamaan. Miehelle tuo lienee puolestaan jonkinlainen täydellinen haltuunotto. Pitkälle noista tunnetiloista anaaliseksi saa heterosuhteissa sisältönsä. Homosuhteissa siinä lienee jotakin fysiologista lisää?

Homoseksin top-botton kuvio asettuu kanssa tähän valtaleikkikuvioon. Mietin tätä ystävieni Mikon ja Pekan kautta. Kysyttiin, että kai nimet on muutettu. Ongelmaa nimistä en ihan ymmärtänyt. Käytän tässä ystävä sanaa aika väljässä merkityksessä. Mikko edustaa sitä top-persoonaa, joka lähetti minulle peniksensä kuvan sosiaalisessa mediassa ja ehdotti seksikontaktia. Pekka edustaa sitä bottom-persoonaa, joka lähetti kuvan pepustaan ja ehdotti myös kontaktia. Itse asiassa olen kohdannut monta Mikkoa ja Pekkaa vaikka en ole kasvokuvaa heistä nähnyt. Olen kuitenkin nähnyt tuon keskivartalokuvan.

Tietysti olen imarreltu kaikista näistä kontaktialoitteista. Edellisessä viestissä kuvaamastani rajoittuneisuudesta johtuen en kuitenkaan kykene tuottamaan heille seksuaalista tyydytystä. Joskus olen ehdottanut, että mentäisiin aluksi vain rannalle kävelemään ja keskustelemaan. Ehdotus ei ole tärpännyt. Joskus olen kuitenkin haastanut Mikon ja Pekan keskusteluun ihmisen seksuaalisuuden olemuksesta. Näissä keskusteluissa on tullut esille tämä voimakas sitoutuminen yhteen valtaleikin rooliin. Jotkut väittävät kiinnittyneensä rooliinsa jo ensimmäisissä seksuaalisissa mielikuvissa ennen ensimmäistäkään omaa seksikokemusta. Itse kohtasin omissa ensimmäisissä mielikuvissani vailla biologista sukupuolta olevan universaalin ihmishahmon. Mielikuvissa me olimme vain toisissamme kiinni. En tunnistanut ajatusta, että jokin elin olisi viety johonkin reikään. Muisti on myös petollinen. Nuo lapsuuden mielikuvat voivat muokkautua myöhemmän henkilöhistorian myötä, niin Mikolla, Pekalla kuin minullakin.

Biologista perimää korostavat puheenvuorot sisältävät tässäkin keskustelussa olennaisen käsitteen: todennäköisyys. Sitten kun lasketaan todennäköisyyssuureita ei jää jäljelle kuin painotuseroja.

Käsitteitä voidaan määritellä eri tavalla. Jokin käsitteistö voi olla kuitenkin hyödyllisempi keskustelun kannalta kuin vaihtoehtoinen käsitteistö. Tämä hetero-bi-homo käsiteaparaatti on hieman ongelmallinen. Toi bi-käsite venyy nyt sitten joustavasti molempiin suuntiin. Monet haluavat rajata homo-käsitteen tavalla, jota voidaan popularisoida umpi-homo-käsitteellä. Prosessi, jonka tuloksena päädytään esimerkiksi homoseksaaliseen parisuhteeseen, on varmasti rankka. Luulisin, että tämän prosessin jälkeen ihminen on valmis liimaamaan gay-labelin itseensä, vaikka mielikuvien tasolla vähän harhailisikin.

Vielä omaa vaikeaselkoista persoonaani valaistakseni. Minä edelleen kohtaan harvakseltaan mielenkiintoisia ihmisiä, joiden kanssa minulla nk. synkkaa. En edes mieti heidän biologista sukupuoltaan tai seksuaalista suuntautumista. Jos me sitten jaamme saman kokemuksen, niin saatamme päätyä seksikontaktiin. Rippikoulussa minulle väitettiin, että seksi on se temppu minkä papin vihkimä mies ja ja nainen tekevät lisääntymistarkoituksessa. Minulle seksi on paljon laajempi käsite. Aina ovat pelit ja vehkeet toimineet yhteen, jos noin muuten synkkaa!

> Homoseksin top-botton kuvio asettuu kanssa tähän valtaleikkikuvioon.

Homoseksiin ei oletusarvoisesti kuulu top-bottom -kuviot. Miesseksikyselyyn vastanneista, miesten kanssa seksiä harrastavista miehistä vain kolmannes kertoi harrastavansa säännöllisesti anaaliseksiä. Toinen kolmannes sanoi harrastavansa sitä harvoin, ja kolmas kolmannes ei kertomansa mukaan koskaan harrastanut kyseistä seksin lajia.


> Tämä hetero-bi-homo käsiteaparaatti on hieman ongelmallinen.

Olen aina ihmetellyt joidenkin vaikeuksia ymmärtää biseksuaalisuuden olemusta. Biseksuaalisuus ei aina tarkoita sitä, että olisi kiinnostunut molemmista sukupuolista tasan yhtä paljon. Olet varmaankin tutustunut Kinseyn asteikkoon? Ellet ole niin tässä, ole hyvä: http://www.iub.edu/~kinsey/research/ak-hhscale.html

HLBT-maailmassa liikkuu aivan varmasti "homoja" ja "lesboja", jotka ovat siis voittopuolisesti kiinnostuneita omasta sukupuolestaan, mutta jotka kykenevät myös viehtymään toisesta sukupuolesta. He ovat siis biseksuaaleja, mutta syystä tai toisesta sanovat muille olevansa homoseksuaaleja. Aivan samalla tavalla kuin "heterot", jotka toisinaan tykkäävät harrastaa seksiä myös saman sukupuolen edustajan kanssa. Mitkä heidän motiivinsa tällaiseen valepukuun ovat? Sitä voimme vain arvailla.


> En edes mieti heidän biologista sukupuoltaan tai seksuaalista suuntautumista.

En minäkään. Minä vain en koskaan ole kokenut toisen sukupuolen edustajaa seksuaalisesti haluttavana. Sinä olet mitä ilmeisimmin biseksuaali ja kykenet siis kokemaan molempien sukupuolten edustajat seksuaalisesti kiinnostavina. Homo ei tähän pysty, kuten ei heterokaan. Homolla ja heterolla mahdolliset partnerit löytyvät vain yhden sukupuolen edustajista siitä yksinkertaisesta syystä, että vain sellaiset ihmiset vetoavat häneen.

>> Nimimerkki "Rox2010" kirjoitti alkuperäisessä keskusteluketjussa näin: Olenko homofobian
>> sisäistänyt homo, jos olen sitä mieltä, että homous ei ole synnynnäistä? Minkä raivon
>> olenkaan saanut niskaani muiden homojen osalta tämän lausunnon takia. Alkavat kirkumaan
>> "mä ainakin OLEN SYNTYNYT homoksi!!"


Täytyy vielä antaa vastaus tähän kysymykseen: Et. Ethän sinä ole homo ensinkään. Ainakaan kertomasi perusteella.

Homofobiasta en tiedä, mutta ainakin vaikutat vierittävän vastuun homoudesta homojen itsensä ja heidän sosiaalisen ympäristönsä niskaan aivan kuten uskonnolliset eheyttäjätahot, jotka ovat sitä mieltä, että homoseksuaalisuus on moraalinen valinta ja että jokainen voi päästä irti homoudesta niin halutessaan. Liekö tämä homofobiaa? Enneminkin oman biseksuaalisen suuntautuneisuuden mukanaan tuomaa ymmärtämättömyyttä.

"Joo seksi on valtaleikki."

En ymmärrä tätä edelleenkään. Tarkoitat nyt vain itseäsi, vai väitätkö että seksissä on aina kyse vallasta?

Minulle kun seksissä on kyse pintapuolisimmillaan mielihyvän tunteesta, ja syvemmällä tasolla toisen ihmisen lähellä olemisesta, hyvän antamisesta toiselle sekä vastaanottamisessa, siis tunteiden ilmaisemisesta ja rakkauden ilmaisemisesta, vastaanottamisesta ja antamisesta.

Ja jos tarkoitit väitteesi yleisellä tasolla, miten voit tietää mitä seksi toisille ihmisille kuin itsellesi merkitee?

Ja eikö olennaisinta ole se, miten ihminen itse kokee asian olevan? Jos sataprosenttisen kiistatonta näyttöä sille ei ole, että homous on synnynäistä eikä myöskään sille ettei ole, niin eikö kuitenkin se miten ihminen asian omalla kohdallaan kokee, ole jollain tapaa oikeassa? Eikö voitaisi sanoa, että jotkut syntyvät homoiksi, toiset eivät?

Eräällä toisella keskustelupalstalla käytiin tästä keskustelua, ja tuli ilmi että eräs keskusteli puolsi väitettä, jonka mukaan ihmisen muutkin ominaisuuden kehittyvät ja muotoutuvat vielä syntymän jälkeen, mutta hänelläkään ei kiistatonta näyttöä asiasta ollut.

Tiedän että kysymys on arkaluontoinen, koska kaikki haluavat eroon siitä käsityksestä, että homous olisi jonkin ulkopuolisen häiriötekijän aiheuttama vamma ihmisessä. Omalla kohdallani (biseksuaalisuuteni) ei tätä varmasti ole. Itse koen syntyneeni tällaiseksi, tämä on minun luonteeni, enkä voisi olla mitään muuta.

Ilopillerille:
Kiitos asiantuntevista puheenvuoroista! Luulen hahmottavani noin amatööriksi tyydyttävästi Kinseyn biseksuaalisuusmääritelmän. Sitä kuinka laajasti nykyisessä tieteellisessä keskustelussa nojataan noihin teorioihin, en tiedä tarkemmin. Esimerkiksi tuore suomenkielinen kirja (Lehto & Kovero: Homoseksuaalisuus..) muihin auktoriteetteihin nojaten käyttää suppeampaa biseksuaalisuus-käsitettä. Käsitteiden hyödyllisyys punnitaan pitkälle niinä voidaanko itse käsitteistä saavuttaa jokin konsensus edes tieteellisessä keskustelussa. Sitten meikäläisen kaltaiselle maallikolle on pakko sallia löysempikin käsitteiden pallottelu.

Minä tunnistan tietysti itseni biseksuaaliksi. Voin vielä yrittää sijoittaa itseni janalle. Se paikka janalla näyttäisi kuitenkin muuttuvan ajan kuluessa. Muutos ei kuitenkaan ole ollut johdonmukaisesti homoseksuaalisuutta kohti kuten Lehto em. kirjassa arvelee pääsääntöisesti tapahtuvan.


Leenulle:
Käsittelin roolimalleja ja kerroin, että minun on vaikea omaksua biologisen sukupuoleni mukaista roolia. Kuvasin omia rajoitteitani. Minun seksini ei ole siis valtaleikki, mutta toivottavasti jonkinlainen rooli-leikki. Jos sitä ei kuvaa leikkinä, niin se olisi kai jonkinlainen suorite (höyläysurakka?).

Suuri enemmistö on omaksunut sille varatut roolimallit. Sille seksi on toki toivottavasti antoisaa ja kaikin puolin tyydytystä tuottavaa. Sen muoto on kuvattavissa hieman yleistäen valtapelinä. Miehet saavat ja valloittavat. Naiset antavat ja antautuvat. Miehen kuuluu ottaa naisensa ja naisen kuuluu hieman vastustella. Nuo ovat niitä roolisuoritteita, joita meille opetetaan kasvatuksessa ja joita kopioimme edellisen sukupolven esimerkeistä.

Tällä palstalla esiintyy minun lisäkseni varmasti muitakin, jotka ovat tehneet irtioton valtakulttuurin roolimalleista. Feminismi on yksi tällaisen irtioton ilmaus.

Lesbosuhteista en kykene ymmärrettävästä biologisesta rajoitteesta johtuen keskustelemaan. Ovatko nämä butch ja femme toimivia käsitteitä vai karikatyyrejä?

"Suuri enemmistö on omaksunut sille varatut roolimallit. Sille seksi on toki toivottavasti antoisaa ja kaikin puolin tyydytystä tuottavaa. Sen muoto on kuvattavissa hieman yleistäen valtapelinä. Miehet saavat ja valloittavat. Naiset antavat ja antautuvat. Miehen kuuluu ottaa naisensa ja naisen kuuluu hieman vastustella. Nuo ovat niitä roolisuoritteita, joita meille opetetaan kasvatuksessa ja joita kopioimme edellisen sukupolven esimerkeistä. "

Ymmärrän mitä tarkoitat, mutta luulen(ainakin luulen) että seksin harrastaminen monelle ei ole ihan noin mustavalkoista. Siis kun sanot että enemmistö on omaksunut tällaiset roolimallit... enkä nyt kyllä ole ihan asiantunteva puhumaan asiasta, koska en tiedä miten enemmistö ihmisistä seksinsä harrastaa. Mutta vaan toivon että ihmiset ajattelisivat enemmän omilla aivoillaan, eikä niin kuin heidän oletetaan tekevän.

Minäkin olen biseksuaali, ja nuo kuvaamasi roolit ovat kyllä itselle todella vieraita. Että miehen kuuluisi ottaa ja naisen hieman vastustella... kyllä musta taas tuntuu että nykyaikana tollasta ei enää kovin paljoo ajatella, varsinkaan että naisen kuuluisi hieman vastustella, tuo kuulostaa musta joltain 50-luvun ajattelumallilta. Kun kuulee teinityttöjen jo puhuvan, että "mä panin sitä ja sitä", ja muuten naiset on Suomessa niin tasa-arvoisessa asemassa ja monilla tuntuu itseluottamusta aika paljon olevan, halutaan hallita omaa elämää eikä ole yhtään huonompia kun miehetkään. Musta naiset voi valloittaa siinä missä miehetkin, eikä se enää ole niin yksioikoista että nainen on selkeästi se osapuoli joka "antaa".

Niin siis että mulle tommoset roolit on kyllä tosi vieraita... mulla on kyse siitä mielihyvän antamisesta puolin ja toisin, ehkä mulla on käyny sitten tuuri kun toisetkin osapuolet on siitä ollu kiinnostunu. Ja tietty jos vakavasti tapaillaan, niin se toiselle antaminen on puolin ja toisin vielä paljon tärkeempää, mä ainakin haluan sellasen tyypin, joka ajattelee myös miltä musta tuntuu... muuten on aika itsekkäästä tyypistä kyse. En sitten tiedä mitä käytännössä tapahtuis, jos olisin hirveän ihastunu johonkin itsekeskeiseen, mut sitä harvemmin tapahtuu, enkä yleensä jaksa sellasia ihmisiä kovin kauaa. Jos on itsekäs seksissä, on kyllä aika varmasti itsekäs muissakin asioissa ja se näkyy käytöksestä.

Että en oikein tunnista omassa käytöksessäni noita rooleja, kun harrastellessakaan en halua pelkästään noita perinteisimpiä juttuja, enkä mä mielestäni omalta kohdalta voi sanoa että olisin ottava tai antava osapuoli, tärkeintä ois että molemmilla ois ainakin jotenkin kivaa...
Musta tuntuu parhaalta olle muutenkin sellanen, et en oo supertyttömäinen enkä poikamainen, ja muutenkin mä itse näen asian niin, ettei miehissä ja naisissa loppujen lopuksi ole välttämättä niin valtavia eroja, paitsi tietty nuo fyysiset ominaisuudet tuolla alhaalla... Varmaan on ihmisiä jotka kokee asian ja identiteettinsä eri tavalla myös.
Musta perinteiset mies- ja nais-käsitykset on jollain tapaa kulttuurin sanelemia myös, näin ainakin luulen. Ne roolit on ollu olemassa myös siksi, että yhteiskunta on ohjannu ihmisiä niihin, mutta jos ihmiset ihan vapaasti valitsisivat, niin olisiko erot enää kovin suuret?

Vaikea sanoa, koska harva pystyy olemaan ottamatta yhtään vaikutteita ympäröivästä maailmasta. Olla siis täysin itsenäinen ja irrallaan kaikista vallalla olevista malleista, muodostamaan koko identiteettinsä riippumatta ympäröivän maailman käsityksistä roolimalleista.

Voihan toki olla, että Rox2010 on *tullut* homoksi, vaikka me muut olisimmekin synnynäisesti homoja. Jokainen puhukoon vain omasta puolestaan, niin Rox2010 kuin muutkin, sillä toisen ihmisen kokemusta ei voi tietää.

ilopilleri: miten niin en ole homo?!? Tasan olen. En ole bi enkä hetero. Kerropa minulle missä olen sanonut etten ole homo??! Nyt laitat sanoja suuhuni.

Tarkastelin homouden synnynnäisyyttä ehkä liikaa omasta näkökulmastani. Minä olen siis mies, ja muistan elävästi, kuinka minulla oli lastentarhassa ihastus; tyttö, jota vedin letistä ym. Muistan tämän aivan selvästi. Tämän perusteella en usko oman homouteni synnynnäisyyteen. Peruskoulun ala-asteella sitten sellaiset tunteet kohdistui selvästi poikiin.
Älä yhdistä minua eheyttäjäporukoihin; tunnen suunnatonta raivoa kys. touhua kohtaan, vaikka myönnän; heikkoina hetkinäni olen ajatellut toimintaan osallistumista, koska koen homoseksuaalisuuteni vaikeaksi, ja olisin valmis lähes mihin että voisin muuttua heteroksi. Mielestäni sanomalla että homous on synnynnäisyyttä mennään mistä aita on matalin. Sanoin oman mielipiteeni, en ole asiantuntija sen enempää kuin kukaan muukaan tällä sivustolla.
Minuakin ärsyttää se, että Aslanin logiikan mukaan homous johtuu aina jostakin ongelmasta. Siis seksuaalista hyväksikäyttöä lapsena jne.

Rox2010 kirjoitti: "...koen homoseksuaalisuuteni vaikeaksi, ja olisin valmis lähes mihin että voisin muuttua heteroksi. "

No tulihan sieltä se perussyy asenteeseesi suhtautumisessasi homouteen. Kun pidät kiinni ajatuksesta, että homous olisi jotenkin hankittua, sinulla on silloin vielä toivoa päästä siitä eroon tavalla taikka kenties toisella. Jos hyväksyisit ajatuksen homoudesta synnynnäisenä ominaisuutena, toivosi olisi kokonaan menetetty!

Saat minun puolestasi vapaasti uskoa tavallasi. Pitäisin kuitenkin viisaampana itsesi kannalta pistää paukkuja oman itsesi hyväksymiseen juuri sellaisena kuin olet ja jättää muut todistelut sikseen. Sinulla on kuitenkin vain yksi elämä elettävänä.

"Kun pidät kiinni ajatuksesta, että homous olisi jotenkin hankittua"

Ja taas laitetaan sanoja meikäläisen suuhun! Olenko sanonut, että se on "hankittua"? En todellakaan ole.
Juhanin kommentti jälleen kerran esiintuo sen asian jonka olen ennenkin huomannut, että samat ihmiset jotka huutavat SUVAITSEVAISUUDEN perään (homot) ovat itse kaikkein suvaitsemattomimpia ihmisiä.
Toisinajattelijat halutaan vaientaa. Saa olla vain oma mielipide. Ja kyllä: olen itsekin homo vaikka täällä on muutakin väitetty.

Mäkin oon kyl sitä mieltä, et tärkeintä on se miten itse asian kokee. Että joku vois olla syntyny homoksi, ja joku toinen ehkä ei. Ehkä ihmisten seksuaalisuudesta ei pysty vetämään aivan tarkkoja säännönmukaisuuksia.

Mutta tää synnynnäisyys-kysymyshän on ollu iso asia homoudesta keskusteltaessa... kaikki homot varmasti haluaa mahdollisimman kauas kaikesta "homous on jonkin vamman aiheuttamaa"-ajattelusta.

Synnynnäisyydestä on musta tullu aika monelle synonyymi luonnollisuudelle. Ja enkä kyllä ihmettele miksi, koska itsekin koen syntyneeni tällaiseksi, en voi kuvitella olevani muunlainen.

Mut nimenomaan tärkeintä olis, miltä kenestäkin tuntuu. Mutta miten todennäköistä on, että synnynnäisyys-kysymyksen pohdinnasta voidaan irrottautua noin vain?
Kun vielä on ihmisiä, joita asia mietityttää, ja jotkut saattavat luulla, että homous johtuu jostain "vammasta". Luulen ettei asiaa laajemmissa keskusteluissa voi vaan sivuuttaa, koska on ihmisiä jotka tarvii oikaisuja käsityksiinsä. Ja esim. tätä hesarin nettisivun keskustelua seuranneena, on ihmisiä jotka keskustelupalstoilla kirjoittelevat että homous on vamma tai häiriö, kyllä siihen vaan musta kannatta vastata ettei näin tosiaakaan ole. Itse olen vastannut jotain, että homous on luonnollinen ihmisen seksuaalisuuden muoto, ja itse ainakin koen ehdottomasti syntyneeni tällaiseksi. Eikä homoutta ole Suomessakaan luokiteltu sairaudeksi, ei ole todisteita sen puolesta. että homoseksuaalisuus olisi sairaus.

Se täytyy sanoa, etten kyllä ymmärrä tätä ajatusta, että vanhempien käytös olisi aiheuttanut homouden... mä ainakin tunnen monenlaisia ihmisiä monenlaisista perheistä, enkää oo kyllä löytäny minkäänlaista säännönmukaista yhteyttä tietynlaiselle vanhemmuudelle tai jomman kumman vanhemman puuttumiselle ja homoseksuaalisuudelle. Oikeastaan kaikki vanhemmista johdetut yhtälaisyydet seurustelumuppaneihin on musta outoja, niin kun joku julkkis on saattanu sanoo jossain, että ihastuu isänsä kaltaisiin miehiin... no voi kai joku asian noinkin kokea. Itse en vaan biseksuaalina näe mitään tollasta yhteyttä omien vanhempieni ja ihastusteni välillä.

ja ne, joista tulisi heteroja, heillä olisi tietynlainen suhde vanhempiinsa. ...

Rox2010 kirjoitti:
"kyllä olen homo. En vain koskaan ole kokenut oloani kotoisaksi muiden homojen keskuudessa."
"Toisinajattelijat halutaan vaientaa."

Koetan löytää sinun esittämiesi ajatusten taustalla vaikuttavia motiiveja. En jaksa lukea kaikkia 32 (!) tänne kirjoittamaasi viestiä. Muutamasta viimeisimmästä kannanotostasi minulle syntyy ajatus, että motiiveissasi on jotain epäilyttävää. Leimaat voimallisesti sinun mielipiteitäsi kritisoivat kannanotot suvaitsemattomuudeksi. En ymmärrä mitä sinä oikeasti meiltä muilta haluat. Nimittäin tämä aivan sama "koreografia" on toistunut Ranneliikkeen ja muidenkin keskustelufoorumeiden homokeskusteluissa aikaisemminkin.

En voi tulla muuhun johtopäätökseen kuin että sinä olet täällä Aslanin tms. kätyrinä yrittämässä uittaa heidän virheellistä ja vaarallista ajatusmalliaan homoseksuaalisuudesta tämän keskustelufoorumin lukijoiden tietoisuuteen.

"Suuri enemmistö on omaksunut sille varatut roolimallit. Sille seksi on toki toivottavasti antoisaa ja kaikin puolin tyydytystä tuottavaa. Sen muoto on kuvattavissa hieman yleistäen valtapelinä. Miehet saavat ja valloittavat. Naiset antavat ja antautuvat. Miehen kuuluu ottaa naisensa ja naisen kuuluu hieman vastustella. Nuo ovat niitä roolisuoritteita, joita meille opetetaan kasvatuksessa ja joita kopioimme edellisen sukupolven esimerkeistä. "

Noi heterosuhteiden perinteiset roolijaot seksissä on enemmän biologisii ku kasvatuksellisii. Mies voi panna naista, mut nainen ei oikein voi panna miestä, koska naisella ei oo k***pää jalkovälissään. Mä en tajuu, miten se voi joillekin olla niin vaikeeta tajuta, et suurin osa miehen ja naisen välisistä eroista johtuu ihan vaan biologiasta. Sen sijaan kahden (miesmäisen) homomiehen suhteessa ei oo mitään roolei. Molemmat voi olla antavana ja ottavana osapuolena ja vaihtaa roolei vaikka kesken lemmenleikkien.

Joillekin se homous vaikee hyväksyy, kuten se Roxille näyttäs olevan, joten kannattas mieluiten hakeutuu sellaseen terapiaan, missään oppis hyväksyyn oma ittensä.

Minä olin aikoinaan sitä mieltä, että homous ei ole synnynnäistä. Se oli sitä aikaa, kun yritin muuttaa ja eheyttää itseäni heteroksi. Kielsin oman suuntautumiseni täysin. Itse asiassa alunperin ajattelin homouden olevan niin synnillistä ja väärin (kuten minulle oli opettu srk:ssa koko pienen ikäni), että siitä pitää pyrkiä eroon kaikin mahdollisin keinoin. Tänä päivänä en voi käsittää, miten olenkin ollut niin noin fobinen. Minua auttoi hyväksymisprosessissa se ajatus, että joillakin vain on ollut niin kaamea lapsuus, että heistä niiden kokemusten kautta tuli homoseksuaaleja. Tätä kautta ajateltuna minun ei tarvinnut syyttää ja laittaa itseäni täysin vastuulliseksi tunteistani. Tämä ajattelu kevensi taakkaani. Se oli siis askel minun kohdallani homoseksuaalisuuteni hyväksymisessä. Jotenkin pystyin suhtautumaan ymmärtäväisemmin homoseksuaalisuutta kohtaan sen varjolla, etteivät ihmiset voi mitään sille, jos heille on tehty vääryyttä lapsena (esim. minua kiusattiin koulussa myös poikien toimesta = mieskammo <--- noin ajattelin, että se on ihan yks yhteen). Siitä minä olen tullut monta askelta eteenpäin ja tänä päivänä sanonkin ihmisille, että vaikka minulla olisi ollut millainen lapsuus tahansa, olisin silti lesbo. Ehkä ne tapahtumat ovat vain vauhdittaneet minua omaksi itsekseni. Olen miettinyt sen miljoona kertaa, että onko minua sisälläni joku niin syvä trauma, että siksi ihastun naisiin. Mutta miehet ovat aina tuntuneet minulle vieraalta vaihtoehdolta. Varsinkin oman kaapista tulon jälkeen itselleni olen suhtautunut miehiin paljon luontevammin, koska nyt minun ei ole pakko näytellä enää pakkokiinnostunutta.

Siis omat kokemukset voivat mielestäni ohjata ihmistä tiettyyn suuntaan omassa kehityksessään. Omat kokemukset joko vauhdittavat tai hidastuttavat prosessia. Kyllä oma minuus jossakin vaiheessa nostaa päätään, vaikka sitä kuinka yrittäisi tukahduttaa. Minäkin yritin vuosikaudet vakuutella itselleni toista ja tässä sitä ollaan.

Ja onhan näitä ihmisiä, jotka lopulta "valitsevat" homouden tai päätyvät siihen. Aivain samalla tavalla kuin joku homoseksuaali yrittää eheyttää itsensä heteroksi niin samalla tavalla joku todella traumatisoitunut tapaus voi haluta olla homoseksuaali. Minä esim. yritin "valita" heteroutta. Jätän sen mahdollisuuden olemaan ajateuksiini, että joku voi tukahduttaa omien kamalien kokemuksiensa takia oman heteroseksuaalisuutensa. Aina kun on kysymys siitä, että joku "valitsee" jonkun muun suuntautumisen kuin omansa, niin on kysymys siitä, että henkilö yrittää omien pelkojensa tähden "valita" toisin. Tulisikohan näistä tapauksista tuo ilmaus "homous on valinta ja elämäntapa"? Silloinhan joidenkin ihmisten kohdalla pätisi lausuama: "heterous on valinta ja elämäntapa".

Todellisuudessa ihminen ei valitse suuntautuneisuuttaan. Kylllä kai minäkin oman piiripienipyörii seurakunnan keskellä olisin valinnut helpon valtavirran normielämän enkä tieten tahtoen vaikeuttanut kaikkea. Olenhan kuullut vaikka kuinka monelta, kuinka joudun helvettiin ja että välit katkaistaan, jos alan seurustelmaan naisen kanssa.

Ainoa mitä olen valinnut, on se, että olen oma itseni.

Harmony Sister

Jottei kenenkään päähän pääsisi pesiytymään ikäviä ajatuksia niin todettakoon, että missään tutkimuksissa ei ole todettu systemaattista eroa homojen ja heteroiden kasvu- tai kasvatusolosuhteissa, tai suhteissa perheenjäseniin. "Jääkaappiäitiä" tai "alistuvaa isää" ei ole löydettävissä homojen perheistä yhtään sen useammin kuin heteroidenkaan perheistä. Myöskään kiusaamista (muusta syystä kuin homoseksuaalisuudesta), hyväksikäyttöä tai muita traumaattisia kokemuksia ei ole todettu esiintyvän yhtään sen enempää homojen elämänhistoriassa kuin muillakaan. Tässä on nimenomaan yksi syy siihen, miksi homouden ei voida väittää olevan vamma tai sairaus.

Ainakaan minun kohdallani nuo teoriat perheolosuhteiden tms. vaikutuksista eivät täsmää. Meitä on ollut perheessä neljä mukulaa. Samanlaisen kasvatuksen olemme saaneet ja samoissa ympyröissä pyörineet. Vain minä olen homo. Muut kolme sisarusta ovat pesunkestäviä heteroita. On myös väitetty, että sisarussarjan nuorimmasta tulee tyypillisesti homo. Olen esikoinen. Kukaan ei ole voinut minua vietelläkään homouteen, koska vasta ehkä parikymppisenä tajusin joidenkin muiden homojen olemassaolon. Homoeroottisia ajatuksia on minulla ollut jossakin 5 ikävuoden tienoilla ensimmäisiä kertoja, jotka pystyn muistamaan. Siis jokin noissa homoksimuuntumisteorioissa oikeasti mättää.

"Kukaan ei ole voinut minua vietelläkään homouteen, koska vasta ehkä parikymppisenä tajusin joidenkin muiden homojen olemassaolon."

Tämä onkin mielestäni hyvin tärkeä asia; minä myös väitän että seksuaalisen makuasian on usein pakko olla ollut ihmisen sisällä ennen opittua.
Ja sitten kun tajuaa ettei ole ainutlaatuinen kummajainen, alkaa oman identiteetin tarkistus suhteessa siihen mitä oppii tietämään.

Terv, nimin. toinen esikoinen ja heteron veli

Heh, musta toi väite että nuorimmista sisarruksista tulis useimmin homoja, on aika huvittava, kun muistan ainakin jonkun keskustelun täällä netissä jossa vaikka miten moni ilmoitti olevansa esikoinen, ja siihen voi lisätä että niin mäkin! On kyllä joku tutkija jossain nyt tehnyt aikamoisen virhepäätelmän, tai mistä tuo olettamus ikinä onkaan alkunsa saanut...

Ja vielä siis tästä homouden syntyasiasta... mä kyllä ainakin ajattelen itsestäni niin, että jostain musta sisältä mun seksuaalisuus ja siihen liittyvät mieltymykset tulee, ja näin ollen uskon vahvasti että nuo asiat on jotenkin geenien ja perimän muodossa muhun tulleet, ja olleet mussa aina. Siis jo silloin kun olen ollut niin pieni etten ole vielä juuri mitään ymmärtänyt ja tuskin seksualisuuttakaan osannut ajatella. Mutta kuitenkin ne ominaisuudet on määräytyny muhun perimässä, ja aktivoituneet ja kehittyneet sitten kun aika on ollut otollinen. Ja että ympäristö on vaikuttanut siihen millä tavoin ja missä tahdissa olen alkanut ajatelle seksuaalisuuttani ja sitä kautta muodostaa identiteettiäni.

Tavallaan siis että ulkopuolelta tulevat asiat virittävät ihimisen ajattelemaan seksuaalisuutta, ja se mitä ihminen näkee ympärillään, vaikuttaa siihen mitä hän siitä ajattelee, ja miten alkaa hahmottaa ja ymmärtää millainen oma identiteetti on.

Mutta että ulkopuolelta tulevat asiat eivät kuitenkaan vaikuttaisi ihmiseen niin paljon, että ne muuttaisivat ihmistä ja hänen identiteettiään.

Mutta siis jokainen saa ajatella asiasta niin kuin itsestä tuntuu omalla kohdallaan, en minä eikä varmaan kukaan muukaan voi sanoa, mikä on yksinomaan täysin oikein tässä asiassa.

Ehkä samaan sylttyyn voisi miettiä, onko heteroseksuaalisuus myös synnynäinen piirre - vai pelkästään suvunjatkaminen. Heterous kun tunnutaan miellettävän normaaliksi olotilaksi tuon yhden, joskin voimakkaan, lajin säilymisen kannalta tärkeän piirteen kautta.

Niin ja vielä kun tässä on nyt puhuttu myös näistä omista itsensä hyväksymis-asioista...

Mulla oli ainakin silloin, kun hieman alle parikymppisenä tähän suuntautumiseeni havahduin, todella vaikeaa...

En tiedä mikä oli kaikista suurin syy niille vaikeuksille, ainakin musta tuntui että asia tuli silleen "puun takaa", vaikka homoudesta jonkin verran kyllä puhuttiin, Fucking Åmål oli jo ilmestyny ainakin, niin musta tuntui ettei kukaan ollu koskaan "valmistanu" mua tällaisten asioiden käsittelyyn, kaikenlaista muuta oli kyllä koulussa ja harrastuksissa oppinu.
Ja siihen asti olin onnistunut torjumaan kaikki mielessä joskus käyneet epäilyt. Sitten en kuitenkaan enää pystynyt, erinäisten tapahtumien myötäkin joita en tässä tarkemmin kuvaa, valehtelemaan itselleni asiasta. Tuli syvä tietämys siitä, että näin tämä nyt vaan on.

En olisi halunnut asian olevan niin, tuntui ettei rohkeus vaan riitä asian kanssa elämiseen. Jotenkin tuntui myös, ettei tällaista olisi koskaan pitänyt tapahtua, kun homoista ei niin paljoa puhuta kuitenkaan yleisesti, jotenkin olin vaan ajatellut ettei se mua koskis. Olin kai jotenkin peloissani päättänyt asian olevan minulle kaukainen.

Nyt on sen verran monta vuotta kulunut, ettei asia enää kovin paljoa ahdista. Tietenkään ei tunnu kivalta jos joku suhtautuu homoihin niin että homoudessa olisi jotain"väärää". Mutta aika harvoin sellaista kuitenkaan ainakaan mun elämässä tapaa, ehkä esim. kiihkouskovaisten piireissä sitä saattaa löytyä, mutta en tiedä miten laajalti.

Jotenkin musta nykyään tuntuu, että olen sen verran vahvoilla itseni kanssa, että mua ei kovin paljon ahdista joidenkin foobikkojen asenteet, mutta jonkin verran pelottaa ihmisten suhtautuminen yleisesti.

Biologiaa; kumpi oli ensin, homo vai kana keskusteluun tarttui kohta aivojen käyttökirjasta. Lainausta yhdistelty kahdesta kohtaa.

"Eläinkokeissa testosteroni luo aivoihin kytkennä sukupuolisidonnaiselle käyttäytymiselle kuten linnunlaululle, pesänrakennukselle ja mahdollisen kumppanin kanssa parittelulle. Jos testosteronin määrää muutetaan juuri enen syntymää, saadaan aikaiseksi uroksia jotka käyttäytyvät enemmän naaraiden tapaan ja päinvastoin.
..Eläinten sukupuolisidonnainen käyttäytyminen on erittäin sterotyyppistä; eläinten aivoissa on joustamattomasti koodattuja käyttäytymismalleja joiden on pakko aktivoitua tietyllä hetkellä. Kädellisillä (ja erityisesti ihmiset) ovat toisenlaisia. Meidän aivoissamme on suuri aivokuori, joka suosii uusien käyttäytymismallien oppimista tiukasti ennalta määrätyn vaistotoiminnan asemasta."

"Aivot, käyttäjän käsikirja", MacDonald, Matthew, WSOY


(If I only had a brain...-heh)

SaintJudy kirjoitti:

> Kädellisillä (ja erityisesti ihmiset) ovat toisenlaisia. Meidän aivoissamme
> on suuri aivokuori, joka suosii uusien käyttäytymismallien oppimista
> tiukasti ennalta määrätyn vaistotoiminnan asemasta.


Oma kokemukseni homoudestani on juurikin ns. vaistomainen. Ei missään nimessä älyllinen tai tietoisesti valittu, vaan "sieltä jostain" ytimestäni kumpuava, oleellinen osa syvää minuuttani.

Niin, piti laittaa kommentti tuohon perään. Luulen että molemmat teoriat ovat mahdollisia, joko tai tai limittäin. Ihminen on kuitenkin psykofyysinen kokonaisuus. Myös kulttuuri vaikuttaa siihen miten seksuaalisuutta ilmaistaan. Olen jokseenkin vakuuttunut siitä että suurin osa ihmisistä on biseksuaaleja, ainoastaan (tapa)kulttuuri (uskonto jne) toimii "estona" sille miten omaa seksuaalisuuttaan kukin ilmentää tai kykenee "liikkumaan" sukupuolten "välillä". Varmasti joku yhtä hyvin voi yht'äkkiä huomata vanhempana olevansa homo tai hetero. Tai huonojen kokemusten perusteella vaihtaa tietoisesti mieltymyksiään.

"Meidän aivoissamme on suuri aivokuori, joka suosii uusien käyttäytymismallien oppimista tiukasti ennalta määrätyn vaistotoiminnan asemasta."

Mä kyllä ymmärrän tän tekstin taas niin, ettei se kerro erikseen tarkoitetaanko uusien käyttäytymismallien oppimisella taitoje ja toimintatapojen oppimista vai luonteessa olevien asioiden mahdollista muuntumista.

Käyttäytymismalli-sana ei pelkästään kerro onko kyse puhtaasti opituista asioista, vai geeniperimän määrittelemien asioiden mahdollisuudesta muuttaa muotoaan uuden oppimisen kautta.

Tottahan on, että ihminen pystyy eläimiin nähden oppimaan valtavan määrän erilaista tietoa, siis oppimaan monenlaisia käyttäytymismalleja elämänsä aikana. Tähän eläimen eivät taas pysty, vaan niiden oppimiskyky on jollain tapaa niukampi, ja ne toimivat taas vahvemmin vaistojensa ohjaamina ja määrääminä.

Mun mielestä toi kohta tekstiä ei määrittele sitä, miten muuttumattomia tai muuttuvia ihmisen geeniperimässä saadut ominaisuudet ovat.

Tuo lainaus on hormonitoiminnasta ja kyvystä oppia, tai omaksua uusia asioita, ei geeniperimästä. En ole aivan vakuuttunut siitä että homous olisi geeni. Ajattelen sen olevan enemmänkin piirre joka kehittyy, tai vain mieltymys - samalla tapaa staattinen tai muuttuva kuin heterous (rinnastus suotakoot). Seksuaalisuus ja sen ilmenemismuodot (mieltymykset jne) muuttuvat ajan myötä. Luulen että tuossa on aivokuoren "uusien käyttäytymismallien oppimisella" tekemistä. Se, että voiko oppia rakastamaan toista sukupuolta, "kääntyä" heterosta homouteen tai päinvastoin lienee enemmän synnynnäinen, muuttumaton piirre.
Mietin, voisiko se olla kulttuurillinen piirre, että näyttäisi siltä että enemmän "heterot" tulevat kaapista? Tarkoitan siis näitä "myöhäiskäännynnäisiä jotka ovat kasvaneet heteronormiin. Harvemmin homot yht'äkkiä huomaavat et hei tykkäänkin yht'äkkiä identiteettikriisissä et sitä ollankin heteroita.