Avoimuus parisuhteessa?

Tunnen hyvin erään heteropariskunnan, joka on elänyt liitossaan vuosikymmeniä. Äskettäin heillä kyläillessäni posti toi kirjeen Kelasta, jossa oli joku sairausmaksukorvaus. Vaimo kysyi mieheltään erikseen, josko hän voi avata kirjeen. Minulle on myös selvinnyt, että nuo puolisot eivät tiedä tarkasti toistensa omaisuuden määrää, vaikka paljon on yhteisissä nimissä hankittua.

Tilanne hämmästytti minua paljon. Omassa parisuhteessamme avoimuus on lähtenyt lähinnä käytännöllisyyden pohjalta: kumpi ehtii tai viitsii hoitaa pankki- tai muutkin asiat. Meillä homma ei pelittäisi, ellei kumpikin hoitaisi asioita ja pistäisi likoon omaa viitsimistään. Kummankin meistä on tiedettävä missä mennään vaikkapa taloudenpidossa. Jokin muu malli sopisi luultavasti erittäin huonosti. Esimerkiksi hankinnoista meillä päätetään aina yhdessä.

En ole tehnyt tätä yhtä tapausta laajempaa hetero-otantaa. Mietin, kuinka avoimia homo- ja lesbopareilla parisuhteen arjen käytännöt ovat. Olisivatko ne kenties avoimempia kuin heteropariskunnilla?

JuhaniV, sinä se et lakkaa ällistyttämästä!

Minä en voisi elää parisuhteessa ellei kaikki ole avointa.

Se on luottamuksen perusedellytys. Se antaa turvallisuutta ja parantaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta.
Kaikesta päätämme yhdessä mutta olen antanut rahaliikenteen hoidon puolisolleni. Hän huolehtii siitä, että tilillä on riittävästi rahaa. Se on tosi ihanaa.

Tiedämme toisistamme lähes kaiken eikä salaisuuksia ole edellisestä elmämästä.

Näin meillä.

Mä en antas koskaan kenenkään avata mun kirjeitä. En siks, et mulla ois jotain salattavaa, vaan siks, et mä avaan ja luen ite omat postini ja vaadin, et toinen kunnioittaa mun kirjesalaisuutta ja yksityisyyttä, niin ku mäkin kunnioitan toisen yksityisyyttä ja kirjesalaisuutta. Tärkeet asiat otetaan puheeks, mut opintotukipäätöksii tai pankin tiliotteita tai puhelinlaskui ei toisen todellakaan tarvi lukee.

Pankkiasiat on kans sellasii, jotka kumpikin hoitaa ite. Yhteiset menot, kuten vuokra, sähkö, netti, isommat hankinnat jne maksetaan puoliks, mut mä en koskaan antas mun pankkitunnuksii toiselle enkä pyytäs niitä toiselta. Samoin jos ois henkilökohtasta omaisuutta, ni ei sen toisen tarttis tietää sen tarkkaa määrää, jos se ei oo yhteistä (esim. asunto-osake).

Uskomatonta, miten joku antaa toisen kyylätä kaikki asiansa, mä en koskaan vois antaa, mut kukin tyylillään... Enkä mä vois elää sellasen kanssa, joka ois noin tärkeessä asiassa niin erilainen ku mä.

Eipä sitä voi kyyläykseksi kutsua, jos aviopuoliso tai pitkäaikainen seurustelukumppani tietää kumppaninsa omaisuuden määrän tai puolin ja toisin voidaan availla toisen postia (poislukien esim. henkilökohtaiset kirjeet). Luottamuksen rakennuttua tuollaiset asiat eivät ole kovin tärkeitä; käytäntö voi muodostua henkilöistä riippuen niin tai näin. Moni voi haluta avata oman postinsa itse, koska postin saaminen ja avaaminen nyt vaan on kivaa, mutta sen sisältö sinänsä ei ole mikään salaisuus toiselta. Itse aiheesta sanoisin, että olisi kyllä mielestäni varsin outoa, jos vaikkapa 5 vuoden seurustelunkin jälkeen esim. kumppanin palkka tai omaisuuden määrä (suurin piirtein) olisi salaisuus tai jonkinlainen tabu keskustelunaiheena.

Mielestäni muut asiat sitten ratkaisevat sen, kuinka itsenäisiä seurustelukumppanit ovat. Omaa elämää olisi varmasti hyvä olla muutenkin kuin omien salaisten tilitietojen muodossa, esim. omia ystäviä ja omia menoja.

Sekin muuten on aika luonnollista, että vasta kotoa muuttanut ja eläkeikää lähestyvä ajattelevat tästä asiasta eri tavalla. :)

Riippunee suhteen laadusta; joissain suhteissa pari on kuin paita ja peppu - siis erottomattomat. Toisessa tapauksessa suhde saattaa muistuttaa enemmän yya-sopimusta seksittelyineen ja yhteisine esiintymisineen. Kaikki eivät halua jakaa koko elämäänsä, kuten iänikuinen klisee kuuluu.

Tämä aihe on varmasti yksi niistä kynnyskysymyksistä, joihin orastava suhde joko kompastuu tai sitten josta se vahvistuu. Tilanne on hiukkasen sama kuin bilehile ja kotihiiri yrittäisivät solmia suhdetta; jotkin näkemykset ja elämäntavat eivät vain ole yhteensovitettavissa =)

No, omaisuuden määrän saa tietää suurin piirtein, jos kysyy, samoin palkan, mut toisen postin lukemista mä EN tuu koskaan hyväksyyn. Sinällään mulla ei oo mitään salattavaa, mut se on periaate, vaikka ois miten pitkään oltu ja asuttu yhdessä. Mun mielestä se vasta onkin luottamuksen osotus, et antaa toisen pitää omat kirje- ja raha-asiansa. Asioista voi aina keskustella, mut kenenkään postii ei tarvi availla eikä palkkaa tai tukii tietää sentilleen.

Mä oon jo sen verran monta vuotta (kyllä, puhutaan vuosista) asunu omillani, et mä tiedä jo suunnilleen, millanen suhde mulle sopii ja millanen ei. Mä haluun pitää itsenäisyyteni ja oman elämäni ja siihen kuuluu myös erilliset raha-asiat. Yhteiset menot ja hankinnat maksetaan puoliks, mut pankkikorttini tai nettipankkini tunnuslukuu mä en anna, vaikka mä tiedänkin sellasii pariskuntii, jotka antaa ne toisilleen.

Mä en vois olla sellasen kanssa, jonka näkemykset tällasesta asiasta ois erilaiset ku mulla.

Riquman, vannomatta paras! Kommenteistasi minulle syntyy kuva, ettet ole vielä ehtinyt kokea itseellisen asumisesi lisäksi oikein perusteellista rakastumista. Voin kokemuksesta kertoa, että syvä rakastuminen vie jalat alta ja sekoittaa pään. Silloin tulee luvanneeksi ja tehneeksi asioita, joita vielä hetki sitten piti itselleen täysin mahdottomina.

Nykyisessä parisuhteessani selkeä luottamus syntyi kertaeleestä. Olimme aivan tuore pari. Olin vapaapäivällä töistä. Ukkoni oli aamulla lähdössä töihin. Tuohon aikaan palkka maksettiin suoraan kouraan rahana. Hän antoi minulle tilipussinsa ja pyysi, josko voisin viedä rahat pankkiin hänen tililleen. Se oli niin vahva luottamuksen osoitus, että sillä luotiin perusta hyvälle jatkolle. Onhan sitä nyt jatkunut jo jonkin aikaa, meinaan parisuhdetta. ;-) Vuoden verran jaksoimme laskea kuitteja. Sitten talous pistettiin yhteen.

Oon mä kokenu vahvan rakastumisen tunteen ja koen sitä tälläkin hetkellä, mut ei se nyt sentään sitä tarkota, et kaikki asiat pitäs 100 % jakaa. Katotaan nyt kuitenkin mihin tää "mun suuri rakkaus" johtaa...

Mitenkähän tuo syvä rakastuminen oikein sekoittaa pään? Ainakaan raha-asioihin se ei ole tähän ikään koskaan vaikuttanut tuon taivaallista.

Geschwitz: Mä oon samaa mieltä ku sä. Mun mielestä aikunen ihminen (parisuhteessa tai ei) hoitaa ite raha-asiansa. No, kukin tyylillään...

Yhteistalous raha-asioissa, eli kumpikin (toistaiseksi) liikuttelee rahaliikennettä (niin yhteistä kuin omaansakin) omalta tililtään - maksut menee molempien tililtä, puolison opiskelun takia, täsmällinen puolittaminen ei ole tullut aiheelliseksi. Meillä ei pilkun tarkasti noita asioita lasketa. Laskut on maksettava - piste.

Puolisoni opiskellessa Briteissä, hoidin hänen asioitaan valtakirjalla, joten myös tietyt kirjeet avasin ja tarvittaessa skannasin hänelle emailin liitteeksi. Privaattikirjeet on privaattikirjeitä ja pääasiallisesti kumpikin siis avaa omansa.

Meilläkin kymmenes vuosi alkaa, mutta ei meillä lueta toisille osoitettuja kirjeitä, sähköposteja eikä kurkita toisen saldoa. Mielestäni parisuhteessa kuuluu myös antaa toiselle tilaa, niin että edes jotakin 'omaa' säilyy.

Mukava kuulla, et on ihmisii, jotka aattelee asioista samalla tavalla. Mä jo luulin olevani "itsekäs" niin ku mulle on joskus sanottu, mut mä oon vaan tarkka omasta tilastani ja omista rahoistani.

Mitään kaikille sopivaa nyrkkisääntöä ei ole. Ihmiset ja parisuhteet ovat erilaisia, joten niin ovat myös näissä asioissa tehdyt ratkaisut. Turha niitä on lähteä arvottamaan tai arvostelemaan. Omissa suhteissani olen noudattanut sitä linjaa, että toisen yksityisyyttä on kunnioitettava. Toisaalta ajattelen myös niin, ettei parisuhteessa tulisi olla salaisuuksia. En siis lähtisi avaamaan toisen kuoria kysymättä, mutta mielestäni tervehenkisessä parisuhteessa kuoren sisällä ei saa piillä mitään sellaista, mitä toinen ei periaatteessa saisi saada tietoonsa.

Meillä yksityisiä asioita ovat kirjeet, tekstarit ja tietty puhelinkeskustelut, paitsi tietysti jos toinen pyytää katsomaan. On omat pankkitilit ja raha-asiat, mutta puolin ja toisin ollaan kyllä tietoisia toistemme tilitilanteesta, suunnilleen. Arjen rahankäytössä molemmat hoitaa asioita eikä niistä suuresti keskustella eikä kuitteja lasketa. Isoista jutuista minä hoidan asumiskulut ja puolisko auton. Näin ainakin tällä erää.

Tämä riippuu myös paljon siitä, millaiset tuloerot puolisojen välillä on. Se vaikuttaa siihen, kuinka yhteisiä menoja kuten asumista, matkustelua ja muuta maksetaan ja kuka maksaa mitäkin.

Mulle raha ei oo niin kiinnostava aihe että ajattelisin siitä erikseen yhtään mitään. Mua ei kiinnosta mitä tarkalleen ottaen mies ostaa monellakin kymmenellä sentillä, eikä tule myöskään mieleen salata omia kymmensenttisiä. Koskaan niistä ei oo tullut mitään ongelmaa, ja viimekädessä kaikki on yhteistä. Ihan jo tasa-arvon vuoksi. Mä kun oon muuttanut kotoa 16-vuotiaana enkä koskaan saanut vanhemmiltani mitään, rakkaan vanhemmat taas on auttaneet meitä taloudellisesti yli mun sairastelujen ja nyt lapsen kanssa. Mä opiskelen koulussa ja mies oppisopimuksella. Raha on musta käyttöhyödyke siinä kuin vaikka vessapaperi, en ymmärrä, miksi kummallakin pitäisi olla oma rulla, jota toinen ei saa nähdä. Se ei vain ole niin erityistä eikä kiinnostavaa.

Mulla ei ole salaisuuksia, mutta ystävilläni saattaa olla sellaisia, jotka tahtovat minun, mutteivät miehen tietoon.

En tiedä onko suhteemme sitten jotenkin erikoinen, mutta meillä raha-asiat ovat pitkälti erillään, lukuunottamatta selkeästi yhteisiksi asioiksi määriteltyjä menoja (ruoka, kämppä & muut isommat yhteiset ostokset). Samoin muutenkin olemme jotenkin päätyneet siihen että on tärkeää että on tilaa omille ajatuksille ja jutuille. Alussa tietenkin oltiin kuin paita ja peppu, mutta nykyään on paljon omia kavereita ja harrastuksia ja olisi jotenkin itsekästä kuvitella että kumpaakin kiinnostaa koko ajan samat asiat tai että kaikesta pitäisi raportoida kokoajan. Kaikesta huolimatta, tai ehkä juuri tuosta syystä, tuntuu että suhde vain syvenee vuosi vuodelta.

Sinänsä huvittavaa, että monilla heterokavereillani, etenkin miespuolisilla, tuntuu olevan hyvinkin tiukka kontrolli siitä mitä saa tehdä ja mihin voi pistää omat rahansa.

Juhani, ei riqumanin rakastuminen liene oleellista tässä kohtaa. Mielestäni hieman henkilökohtainen veto, varsinkin kun aloittamasi keskustelu liittyy raha-asioihin.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että yhteinen elämä rahoitetaan yhdessä ja tasapuolisesti tulojen mukaan, mutta ei minulla ole tarvetta tietää toisen tai jakaa oman omaisuuteni tai tilini tietoja. Minulle riittää tieto, että molemmat hoitavat oman osuutensa suhteen taloudellisesta puolesta. Olen myös sitä mieltä, että jos raha-asiat ovat tabu, on suhde aika huonolla tolalla, sillä käytännön arkielämän toimiminen on perusedellytys suhteen toimimiselle.

Vastuuta ei voi kaataa toisen niskaan. Aikuisten suhteessa kyse on nimittäin kahden aikuisen välisestä suhteesta, missä toinen ei voi olla se, joka kaikesta huolehtii ja on holhoojan roolissa. Must sellainen on suhteen väärin käyttämistä ja pakoa todellisuudesta ja astuun välttelemistä. Toinen ei voi myöskään olla se, joka kyttää toisen tekemisiä ja tekemistä jättämisiä.

Jos on päihdeongelmainen, on usein myös muulla elämän alueella holtiton, vaikka hoitaisi työn hyvin. Jos työn jälkeen on kuin ellun kanat, työ taitaa olla liian kuormittavaa ja pitäis vaihtaa paikkaa, missä kuormitus olis pienempi. Jos ei jaksa himassa siivota töitten jälkeen, jossakin on probleemaa.

Joillakin on vaikkapa tällainen tapa, ne sopii monta tapaamista ja valitsee sitten niist parhaimman ja tekee muille oharit. Hieman sama asia noitten rahojen kanssa, jos jättää laskut maksamatta ja kaataa huolehtimisen viime tipassa toiselle, jonka tulis selvittää sotkut. Rilluttelee omat hynät ja sit oottaa et toinen hoitaa pakolliset kuviot (eikä oo tästä erikseen ees viittiny tiedottaa, mikä on homman nimi, mut oottaa kumminki et ottaa osaa bilettämiseen). Jos jakuvasti suhaa taksilla sinne tänne, niin kalliksi se tulee. Sellaisen luulis jo herättävän hälytyskelloja.

Paljon kertoo sekin, mistä asioista vaikenee ja mist ei: mitä jättää puhumatta ja kertomatta. Joillakin on sellainen tyyli et kundikaverilla ei oo johonkin elämän osa-aluueseen osaa eikä arpaa eikä kerro menemisistään. Se kertoo, et bf tulee vast niitten jälkeen ja on jonon hännillä venaamassa.

itse näen tärkeäksi edes jonkunlaisen yksityisyyden säilyttämisen parisuhteessa. Olen avoin ja pystyn puhumaan kaikesta eikä minulla ole mitään salattavaa ainakaan kumppanilta, mutta kaipaan silti itselleni sitä omaa tilaa. En anna muiden availla kirjeitäni, sillä en keksi mitään järkevää syytä, miksi minä en saisi nähdä itseäni koskevia päätöksiä ensimmäisenä. Jos kirjeessä on jotain tärkeää, mistä toisen pitäisi oikeasti tietää, niin tottakai silloin asiasta voi ja pitää mainita, mutta itse uskon yksityisyyteen. Jos jotkut laskut tai päätökset ovat yhteisiä ja jaetaan, niin ne kirjeet ovat asia erikseen, mutta ei minulla itselläni kyllä tulisi mieleenkään mennä jonkun toisen kirjeitä aukomaan. Ainakin lupa pitää kysyä :)

Sancta simplicitas JuhaniV, sinä olet aikamoinen tutkija! Oikeasti, tästä tuli mieleen, minkä ikäinen oikeasti olet?

Onhan se helppoa puhua jostain avoimuudesta suhteessa raha-asiain suhteen kun elää vaikka ihan hyvällä palkalla, asuntovelka päällä, mutta silloin kun rupeaa olemaan ihan eri summista kysymys, nuo kaikki heitot ja neuvot eivät päde. Eikä kysymys ole enää välttämättä avoimuudesta ...

EUR, mistä sitten on mielestäsi tarkkaan ottaen kysymys? Epäluottamuksestako, että kumppani sulkee viimeisen kerran kämpän oven takanaan?

Sinulla taitaa, JuhaniV rakas, olla aika suppea otanta sosiologista tutkimusta varten ...
Meitä on moneksi, eikä jokainen asia riippuu henkilön seksuaalisesta suuntautumisesta, ei rahan käyttö, ei oma vauraus. ...paitsi hintti saattaa pistää enempi rahaa kosmetiikkaan ja vaatetukseen, eikä sekään ole sääntönä.
Yleisesti voisi sanoa, että homoporukassa saattaa olla laajempi kirjo suhdevaihtoehtoja kun heteroporukassa, jossa lasten läsnäolo määrää perheen muotoa.

Mistä epäluottamuksesta on kysymys? Jos sulkee viimeisen kerran kämpän oven takanaan, ei se kuitenkaan kerraallaan koskaan tapahdu, tarpeeksi vastaanottavainen puoliso näkee merkit siihen etukäteen.