Meillä on aivan liian kaunis mielikuva tulevista eläkkeistämme

Nuori ystäväni lähetti minulle pohdintaa omasta taloudellisesta tulevaisuudestaan. Olen keskustellut hänen kanssaan aiemmin säästämisestä yleensä ja erityisesti työeläkkeiden kertymisestä. Hän on itse pienyrittäjä. Hänen pohdintansa on mielestäni niin kiinnostava, että pyysin luvan julkaista hänen tekstinsä Ranneliikkeessä.

*********************

Kuten oletkin joskus maininnut, niin todennäköisesti Suomella ei ole enää muutaman vuosikymmenen päästä maksaa eläkkeitä ihmisille, vaikka he olisivatkin kuuliaisesti palkastaan maksaneet valtiolle eläkemaksujaan.

Nykynuorten olisi tärkeää jo alkaa varautua, mistä saada toimentulonsa eläkkeelle siirtymisen jälkeen tai jos jonkinlainen sairastuminen kohtaa yms.

Tässä Taloussanomien artikkeli ja keskustelua aiheesta:
http://www.taloussanomat.fi/raha/2010/01/24/elakkeista-on-luvattu-liikoja/20101068/139

Omaa pohdintaani artikkelin lukemisen jälkeen:

Mielenkiintoista tulee olemaan kun globaalisti eri valtioiden verotulot alkavat vähenemään väestön ikääntyessä ja eläkkeiden maksaminen kiihtyy, niin nopeutuvalla tahdilla eläkerahastoista joudutaan realisoimaan osakesijoituksia varojen saamiseksi. Tämä oletettavasti tulee artikkelin mukaan aiheuttamaan melkoisen pudotuksen arvopaperimarkkinoilla. Eli osakesijoittaminen on mahdollisesti vielä kannattavaa noin 10-15 vuoden ajan, mutta sen jälkeen saattaa olla rajumpi lasku edessä ja sitä ennen on paremi vetäytyä markkinoilta ehkä joitain hyviä ja varmoja osinkojen maksajia lukuunottamatta.

Muutenkin luonnovarojen riittämättömyyteen,lisääntyviin saasteisiiin, väestön rajuun lisääntymiseen yms. yms. liittyvien ongelmien myötä taloudellinen kasvu ei ehkä ole enää mahdollista muutaman vuosikymmenen päästä ja alamäki on edessä.

Jos tällä hetkellä lisääntyvä työttömyys etenkin Euroopassa ja Usa:ssa ei ala hellittämään ja taloutta kasvu-uralle lähivuosina, niin valtiot eivät saa kerättyä riittävästi reserviä, jolla tulevaisuuden sosiaali- ja terveysmenoja voisi paremmin kattaa. Eli negatiiviset muutokset tulevat aikaisemmin ja voimakkaammin.

Jos ja kun erilaiset negatiiviset vaikutukset vielä kasautuessaan voimistavat toisiaan tavoilla, joita vielä ei osata ennustaa, niin saattaa erittäin heikot ajat olla edessä monissa yhteiskunnissa.

Edellä mainittuja on minun tärkeä huomioida kun mietin pitkällä tähtäimellä selviytymistä ja omaa talouttani suunnitellessa. On kyllä varsin mielenkiintoista jos on mahdollista kokea, mihin suuntaan maailma kehittyy lähivuosikymmeninä. Toki jotain positiivisiakin ratkaisuja voidaan saada aikaan, mutta tällä hetkeltä aika synkältä näyttää lähivuosikymmenet.

Ennusteiden tekeminen vuosikymmeniksi eteenpäin on hyvin haastavaa. Tuntuu, että näissä eläke-ennusteissakin oletetaan, että talousmaailma ja poliittinen maailma pysyy tulevat vuosikymmenet samanlaisena kuin se on nyt: ei synny yllättäviä poliittisia muutoksia jotka vaikuttaisivat talouteen, ei synny uusia sotia jotka vaikuttaisivat talouteen, ihmisten arvomaailma ei muutu...

Kun tutkitaan taaksepäin menneitä vuosikymmeniä, onko ollut yhtään vuosikymmentä, jonka aikana mitään yllättävää ja taloudellisesti mullistavaa ei olisi tapahtunut? Osasiko joku ennustaa suurvaltasuhteiden muutokset? Osasiko joku ennustaa WTC-terrori-iskun ja sen seurauksen? Osasiko joku ennustaa Kiinan talouskasvun? Osasiko joku ennustaa mihin Euroopan integroitumiskehitys on johtanut? Kyllä vuosikymmenet ovat aina olleet hyvin tuulisia, ja ennusteet ovat pääsääntöisesti menneet pieleen. Vielä 70-luvulla hyvin monet vannoivat kommunismin nimiin ja talousvisiot olivat aivan erilaiset kuin nyt. Nyt vannotaan markkinatalouden nimiin ja talousvisiot ovat sen mukaiset. Entä jos tulevina vuosikymmeninä vannotaan taas jonkin uuden asian nimiin, jonkin, jota nyt ei voida kuvitellakaan?

Tulevaisuuden visioissa yleensä synkät maalailut ovat kaikkein suosituimpia. Todellisuudessa talouskehitys on niin kompleksinen ja vaikutteille altis rakennelma, ettei sitä millään voi ennustaa kovin pitkälle eteenpäin. Ja jos Suomen hyvinvointijärjestelmä romahtaakin, eläkeläisiin se ei välttämättä vaikuta niin voimakkaasti senkään takia, että monet syrjäytyneet eivät elä eläkeikään asti jos heidän asemaansa tullaan heikentämään. Esimerkiksi maksuton terveydenhuolto on elämän perusedellytys tuhansille ja taas tuhansille suomalaisille. Itsekin pysyn päivittäin hengissä valtion kustantamilla lääkkeillä. Ei siis ole lainkaan varmaa, mikä eläkeläisten määrä tulisi lopulta olemaan, jos ikävimmät visiot toteutuvat.

Minä olen vähän sitä mieltä, että...

Ennenkin on eletty, ja eletään vastakin, ellei jokin ihmisestä riippuva tai riippumaton katastrofi aiheuta jotain muuta. Kaikki perustuu riittävään ravinnonsaantiin ja puhtaaseen juomaveteen. Terveydenhuollon tila on myös merkittävä. Sen arvoa ja toimintaa voi mitata rahassa. Tai olla mittaamatta. Riippuu siitä, mitä arvostetaan. Veden ja ravinnonsaantiin pätee sama asia. Meillä on jo teknologiaa niiden huollon paremmaksi järjestämiseksi, mutta onko arvostusta hoitaa hommaa kuntoon? Tässä tietysti piilee myös uhka, koska liikakansoitus voi räjähtää käsiin olojen parantuessa. Syntyvyyshän tunnetusti laskee vasta pitkällä viipeellä.

Eläkkeet, verot, (palkat, laskut, muut maallisen mammonan pyörittelyt) ja vaikkapa muodikas höpinä "huoltosuhteesta" liittyvät pääasiassa rahaan, jonka arvo puolestaan perustuu siihen, että uskomme että sillä on jokin arvo. Se taas perustuu monimutkaiseen verkostoon; että sitä on sijoitettu sinne ja tänne ja laskennallisesti sijoitus on tuottanut osakkeiden arvonnousun myötä voittoa - ja tuo mystisesti lisääntynyt arvo on jo(i)ssain kohtaa korttitaloa pennosten vakuutena.

Tällä hetkellä pullea pankkitili ja oma asunto ovat kaikkein parhaat turvat tulevaisuutta ajatellen, ja epävarmemmin erilaiset sijoitukset ja vakuutukset.

Oma talous ja omat tulevaisuuden suunnitelmat voivat kuitenkin päätyä aivan uusille urille, jos paikallisessa tai laajemmassa mittakaavassa arvostukset, suuret rakenteet tai vastaavat todella heittävät häränpyllyä. Noh, en usko, että raha jokseenkin sellaisena kuin me sen tunnemme, kokonaan katoaa. Jokin ihmiskuntaa yhdistävä konkreettinen ja välitön uhka voisi olla asia, joka todella pistäisi peilin eteemme.

Todennäköisesti meno kuitenkin tällä erää jatkuu jokseenkin tuttuna. Vahvat, onnekkaat ja varman päälle pelaajat pärjäävät parhaiten. Toinen ääripää ei pärjää ollenkaan. He ja näiden ääripäiden väliin jäävät sinnittelevät kuin sammal kallion pinnassa, osa enemmän ja osa vähemmän helpommassa kasvupaikassa.

Jokin aika sitten minua hätkähdytti uutinen, että hyvin monella suomalaisella ei ole edes pientä puskurirahastoa yllättäville menoille. Erään nuoren kanssa keskustellessa ehdotin aikanaan vähintään kuukauden palkan säästämistä tilille yllätysmenoja varten. Hän totesi, ettei sellainen kannata, koska pankkitileille maksetaan kovin pientä korkoa. Hän pisti kaiken rahansa kiertoon ja hieman muidenkin. Juuri nyt hän on järjestänyt elämänsä sellaiseen malliin, että ei ole työtä, eikä ole yhtään rahaa.

Isäni antoi joukon käytännön neuvoja, jotka pätevät mielestäni tänäkin päivänä. Rahaa pitää hänen mukaansa olla varalla sen verran, etteivät koirat pääse pissimään kintuille. (Sanonnan alkuperää olen koettanut selvittää, tuloksetta.) Se kuukauden palkka olisi hyvä olla siis varalla. Hän totesi myös, että velka on veli otettaessa, veljenpoika maksettaessa. On helppo lainata, mutta hankalaa maksaa takaisin. Raha ei kasva puussa. Tarkoittaa, että raha pitää tienata. Sitä ei koskaan synny tyhjästä. Isäni varoitti myös ahneudesta. Siinä hänen mukaansa voi käydä huonosti. Ja vielä yksi tärkeä neuvo: Älä pistä kaikkia munia samaan koriin.

Tuosta viimeisestä neuvosta karmaiseva esimerkki USA:sta Enronin jättikonkurssista. Jotkut olivat sijoittaneet kaikki eläkerahansa yhden yrityksen osakkeisiin luullen saavansa huipputuottoja. Heistä monet ovat nyt puilla paljailla, jopa ilman omaa asuntoa.

Kyllä Islannin vaikeuksien takana on suorastaan kansallinen ahneus. Kovin moni islantilainen osallistui noihin velkatalkoisiin ja sinisilmäinen uskominen muutaman nuoren röyhkimyksen kauniisiin lupailuihin suurista voitoista.

Olen ollut vuosia eri mieltä amerikkalaisten tuttujeni kanssa heidän väitteistään, että velkaa kannattaa ottaa ja kunnolla. Joskus tulee kuitenkin takaisinmaksun aika. Heillä se aika on nyt. Siinä sivussa meinasi maailman talous romahtaa.

On helppo syyttää muita tekijöitä oman talouden kurjasta jamasta. Oman itsenkin toimilla on huomattava merkitys. Olen seurannut yhtä perhettä, jolla on oltava kaupunkimaasturi ja ostoksilla käyntiin toinen auto, useita kaukomatkoja vuodessa jne. Isä joutui työttömäksi. Nyt näyttää siltä, ettei kaupunkimaasturiin ole varaa ostaa polttoainetta. Pitkät ulkomaanmatkat silti jatkuvat, kenties velaksi?

Olen monesti miettinyt, kuinka vanhempani selvisivät sodasta. Isäni oli rintamalla etulinjassa lääkintämiehenä. Sodan jälkeen he rakensivat pienelle maatilalle oman talon ja muut tarvittavat rakennukset. Neljä mukulaa he kouluttivat niin, ettei meistä kenelläkään ollut opintolainaa tms. lähtiessämme työelämään.

Aika monen nuoren kohdalla on niin, ettei kuukauden palkan suuruista summaa niin vain säästetä. Vuokrat ovat tähtitieteellisiä, on maksettavana opintolainaa, ruoka on kallista, vaatteet ovat kalliita. On oltava tehokas ja maksettava eläkkeitä ja veroja. Työpaikat ovat epävarmoja. Opintotukijärjestelmä pitää huolen siitä, ettei opiskelijan kannata tienata paljoa. Monelle yksinkertaisesti ei jää niin paljoa rahaa, että siitä pystyisi säästämään yhtään mitään.

Jos jotain puskurirahastoa haluaa pitää, sitä on pidettävä työpöydän laatikossa poissa pankkitililtä. Jos joskus joutuu turvautumaan toimeentulotukeen, tilit tutkitaan ja yhteiskunta pakottaa käyttämään rahat ruokaan ja elämiseen. Esimerkiksi sairastumisen varalle tai vaikkapa vaatteita varten ei siis saa säästää. Kun sitten sairastuu tai tarvitsisi vaatteita, mitään puskurirahastoa ei enää ole.

Ja aika monelle on kuitenkin opetettu sellainen arvomaailma, ettei raha ole elämässä tärkeää. Miksi sitä siis haalimaan, eikö sen voi yksin tein laittaa menemään, kun se kerran ei ole tärkeää?

Mielenkiintoista! Nermalin vastaus on kouluesimerkki tämän päivän ihmisiltä siitä miksi ei pidä säästää, eikä huolehtia tulevaisuudestaan. N-kappaletta syitä ja perustelja miksi ei! Olisiko mahdollista löytää yhtään kyllä-syytää tai -tapaa?

Puhuin aikaisemmin ahneuden vaaroista. Tuore Kauppalehden uutinen kertoo WinCapitan kuvioista. Ahneita ihmisiä höynäytettiin. Mietin esimerkiksi Hannu Kailajärven kohtaloa. Kannattiko homma, kun nyt on jo ehtinyt lukea tiilenpäitä ja lisää kakkua lienee tulossa.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2010/01/29891

Nuo Nermalin esittämät perusteet puskurirahastoon säästämisen mahdottomuudelle eivät kestä kriittistä tarkastelua.

Jos opintolainaa on, se on tietysti maksettava takaisin. Sen korot ja lyhennykset voi mielessään jo valmiiksi vähentää palkastaan etukäteen syötynä tulona. Mutta tähtitieteellistä vuokraa ei tarvitse maksaa, kun etsii sellaisen asunnon ja sellaiselta alueelta, johon on varaa. Jos työmatka pitenee, matkakulut voi myös laskea mukaan asumiskuluihin kun vertailuja tekee.

Ja kaikkein suhteellisinta on ruuan ja vaatteiden kalleus. Syödä voi halutessaan tosi halvalla, eikä vaatteita tarvitse ostaa koko ajan lisää. Hinta-laatusuhde on molemmissa tärkein: osta sellaista mihin rahat riittävät, kunhan laatu on sellainen että ruuan ravintoarvot ovat kohdallaan ja vaate on myös pitkäikäinen.

Raha ei ole tärkein asia maailmassa, mutta sitä on oltava. Sitä ei kuitenkaan tarvitse haalia itselleen. Monille nykyisenä muovirahan ja kännykkävippien aikana käsitys konkreettisesta rahan arvosta on täysin utopiaa. Rahalla ei ole enää mitään merkitystä, vain materia on tärkeää, ja sitä on shoppailtava koko ajan lisää.

Viimeinen kappaleeni oli tarkoitettu ironiaksi, missä ilmeisen surkeasti epäonnistuin.

Itselläni tuollainen puskurirahasto oli aiemmin. Koko rahasto kuitenkin hupeni jo siihen, kun varsin edulliseen vuokra-asuntooni muuttaessani minun piti maksaa 3 kuukauden vuokravakuus. Sekin on sitä asumisen kalleutta, jota on vaikea välttää, kun noita asuntoja ei oikein mistään vakuudetta saa. Ja mitä tulee ruoan ravintoarvoihin, edullisesti ei ravintoarvoiltaan hyvää ruokaa saa. Pelkkiin vihanneksiin menee jo helposti useita euroja päivässä. Pilaantuneitako pitäisi ostaa, että sitten jäisi pari euroa päivässä puskurirahastoon? Parin euron päivätahdilla tosin sopivan puskurirahaston keräämiseen menee 3-4 vuotta, minä aikana ehtiikin jo tulla useita yllättäviä rahanmenoja, joihin sitä rahaa olisi tarvittu.

Tunnutte pitävän nuoria hyväpalkkaisina.

Jos työssä käyvä ihminen pystyy säästämään 75 euroa kuussa (2,5 euroa päivässä), kolmessa vuodessa siitä kertyy 2700 euroa (pyöreästi laskettuna). Jos puolivälissä tuota aikaa tulee yllättävä rahanmeno, eikö silloin ole hyvä, että käytettävissä on 1350 euroa enemmän rahaa kuin olisi ilman säästämistä?

Eikös takuuvuokra ole sellainen rahasumma, joka vuokralla asuvalla on oltava koko ajan? Sehän siirtyy vain asunnonvaihdon yhteydessä aina seuraavan vuokranantajan haltuun, mutta ei häviä mihinkään. (Eikä niitä kallita vihanneksiakaan kilokaupalla tarvitse joka päivä syödä.)

"Jos puolivälissä tuota aikaa tulee yllättävä rahanmeno, eikö silloin ole hyvä, että käytettävissä on 1350 euroa enemmän rahaa kuin olisi ilman säästämistä?"

On tietenkin.

"Eikös takuuvuokra ole sellainen rahasumma, joka vuokralla asuvalla on oltava koko ajan?"

Se on kuitenkin sellainen raha, jota ei pysty käyttämään, eli käytännössä sitä ei ole. Vaikka asuntoa vaihtaessa takuusumman hallussapitäjä vaihtuu, jostain se raha on kuitenkin alun perin revittävä. Oma lukunsa on se, että asuntoa vaihtaessa tavallisesti takuusumma tulee kyetä maksamaan uudelle vuokranantajalle jo ennenkuin summan on saanut takaisin edelliseltä.

Pointtini on se, että hyvätuloiset keskiluokkaiset ja -ikäiset ihmiset tuntuvat yleensä kuvittelevan kaikenlaista nuorten rahankäytöstä. Ei se ole niin holtitonta kuin päivitellään. Sitä rahaa nyt vain ei kaikilla ole, mistä laittaa säästöön. Eivät kaikki saa vanhemmilta apua yllättäviin rahanmenoihin yms. Aina voi vaikka jokin hajota, joka täytyy korjauttaa, ja siihen menee rahaa. Puskurirahastoa ei ikinä ehdi säästämään, koska rahat joutuu aina käyttämään kesken säästämisen. Asenne, jossa oletetaan rahaa ilman muuta jäävän jokaiselle säästöön jos vain itse haluaa, ärsyttää.

Minun täytyy/uskallan tunnustaa häpeäkseni, että nuoruudessani olin aikamoinen "rilluttelija". Raha ei vain pysynyt käsissäni.. ne ravintolamaksut, taksit, matkat, kohdallani todella ihan päätöntä menoa. No niillä rahoilla olisin kenties voinut säästää yhden asunto-osakkeen. En kadu nuoruuttani, mutta makselen vielä n. puoli vuotta iäkkäämpänä asunto-osakettani (kunnes se on minun). Niin ja onneksi minulla oli töitä, mutta kaipa juuri siksi rahaa paloi.. mottoni oli: raskas työ vaatii raskaat huvit. Taisin olla väärässä. Mutta tämä on vain osa minun tarinaani. Nykynuoret varmaan ajattelevat jo toisin?

Itse lama-ajan nuorena ja työttömyyteen syrjäytyneessä perheessä kasvaneena elän koko ajan köyhyyteen suistumisen pelossa. Vaikka käyn töissä, en uskalla käyttää rahoja kovin holtittomasti, koska takaraivossa jyskyttää koko ajan pelko toimeentulotukikierteeseen ja syrjäytymiseen ajautumisesta. Keskiluokkaisilla nuorilla tilanne voi olla toinen, koska ne perheet, joissa työpaikat säilyivät laman yli, ovat olleet viime vuosina rikkaampia kuin koskaan, sillä keskiluokkaisten varallisuutta on kasvatettu hyvinvointijärjestelmää purkamalla.

Täällä halutaan korkeata palkkaverotusta, jonka valtio ja kunnat ottavat, mutta eivät kumminkaan anna vastinetta. Nyt etsitään halvempia energianlähteitä, kun valtiojohtoiset energiayhtiöt nostavat hintoja- sitten tehdään lakimuutos, että saadaan väkisin ottaa rahat kuten on yle-maksu.