Jälkimaininkeja Sellon tapahtumasta. "Stiff is a stiff!"

Olimme uuden vuoden aattona lähdössä kuntoilemaan vakiosalillemme Selloon. Juuri lähdön hetkellä tullut pitkä puhelu viivästi lähtöämme. Kun piti lopulta lähteä, tulikin internetin kautta tieto, että Sello on suljettu vakavan ampumistapauksen vuoksi. Jumppakassi putosi kädestä siihen paikkaan. Suurella todennäköisyydellä olisimme olleet liikkeellä juuri samaan aikaan niissä kerroksissa, joissa ammuttiin.

Olen sen jälkeen vältellyt Selloa ja ehdotellut muita saleja. Ukkoni huomasi välttelyn ja huomautti suorasukaiseen tapaansa amerikkalaisten poliisien kommentilla: Stiff is a stiff - jäykkis on jäykkis. Eli ei ruumiita tarvitse pelätä.

Vaikka olen elämäni aikana ollut lukuisia kertoja tilanteissa, joissa kuolema oli läsnä, jotenkin siihen ei sittenkään totu. Länsimaissa kuolema on yhä edelleen suuri tabu. Ajatus omasta väistämättömästä kuolemasta tuntuu todella vaikeasti lähestyttävältä asialta. Myös toisen henkilön kuoleman käsittely ei ole sujuvaa. Äskettäin korkeaan ikään ehtinyt tuttavani totesi, ettei hän luultavasti näe enää ensi kesää. Hän todennäköisesti testasi, voisiko kanssani keskustella kuolemasta. En tarttunut aiheeseen. Se minua nyt kaduttaa. Tilanne meni, eikä sitä enää voi korjata.

Itse pyrin suhtautumaan asioihin siten, että jokainen päivä voi olla viimeiseni. Varmaan siitä syystä en osaa pelätä tahi järkyttyä tällaisista asioista.

Mä sanoin mun tutulle frendille just jouluna et " ei mua harmita jos kuolen ", kun juteltiin sikainfluenssasta.
Ruotsissa on rokotuskeskuksia ympäri Tukholmaa. Rokotuksen saa nopeesti ja helposti. Meil tää on hoidettu päin helvettiä ja hitaasti.

Miten joku lekuri voi valehdella et tavalliseen flunssaan kuolee joka vuos yli 1000 ihmistä?

Valtiovarainministeriön virkamiehet sais must karkottaa maasta, jonnekkiin v-mäiseen paikkaan ( Kalaharin autiomaa?)