Psykiatrin määräämää

Käsiini osui hauska kirja sattumuksista Tullin työssä. Kirjan nimi on "Pällistä tuivaa!" - "Tullista päivää!". Kirjan julkaisija on Tullihallitus ja painettu 2004 Editassa. Yksi tarinoista sopii mielestäni Ranneliikkeen aihepiiriin. Otan sen tähän hieman tiivistäen.

Saksasta 70-luvun alkupuolella saapuneen matkustajalautan matkustajille tehtiin tullitarkastusta. Naispuolinen virkailija meni esimiehensä luokse hämillisenä tiedustellen, että mitä tehdään matkustajalle, jolla on tuomisinaan kumisia ja tekonahkaisia alusasusteita, jonkinlaisia piiskoja ja käsiraudat.

Tavaroiden haltijalta, n. 40-vuotiaalta mieheltä tiedusteltiin mihin hän tavaroita on viemässä, mistä hankkinut ja paljonko hän oli niistä maksanut. Hän kertoi käyttävänsä rekvisiittaa pukeutumiseensa ja sanoi:
"Jos et usko, soita psykiatrilleni. Hän on suositellut minulle niiden käyttöä."

Tavarat mies oli hankkinut Hollannista, ja esitettyjen laskujen mukaan niiden hinta alitti matkustajille säädetyn tullittomuusrajan. Jätin soittamatta annettuun, tunnetun helsinkiläisen psykiatrin numeroon. Ilmoitin asiakkaalle, että hän voi lähteä tavaroineen, koska ne tulkintani mukaan täyttivät tullittomuuden edellytykset.

Hiukan edellistä kertomusta sivuten oma muistumani. Noihin aikoihin, "hurjassa nuoruudessani" kokeilin myös jonkin aikaa laivapoliisin (lähinnä järjestysmies) hommia Helsinki-Lyypekki-linjalla. Siihen aikaan miehistö ei saanut viedä viinaa lainkaan maihin. Tulli olisi sellaisesta antanut rapsut ja luultavasti ottanut viinat pois. Satamaan tultaessa omat viinat piti olla laivan sinettikaapissa, joka avattiin vasta uudelleen merelle lähdettyä. Viinan myyntiä Suomessa myös siihen aikaan rajoitettiin tiukasti.

Viikonloppulähdöille meitä oli tavallisesti kaksi laivapoliisia. Kerran yhdelle matkalle lähti mukaan nuori ja reipas oikea poliisi. Lyypekissä kulutimme aikaa yhdessä palloillen kaupungilla. Menimme johonkin ruokakauppaan. Kaverini sai varsinaisen sätkyn nähdessään viinaa vapaasti hyllyllä kaikenvärisissä ja kokoisissa pulloissa. Varoitteluistani huolimatta hän osti oikein kunnollisen lastin viinaa. Laivalla tulikin sitten ongelma. Viinaa saattoi lipittää vain vapaavuoroilla, joita oli aika vähän. Helsinki alkoi lähestyä ja hänellä oli suuri osa viinoista koskematta. Hän yritti tyrkyttää niitä miehistön muille jäsenille, jotka eivät viinaa halunneet. Heillä itsellään oli jo tarvittava määrä. En muista kuinka hänen pullojensa kanssa lopulta kävi. Maihin hän ei niitä voinut ottaa. Ehkä hän vain jätti ne sinettikaappiin tai kaatoi viemäriin.