Berliinin muuri kaatui. Olin silloin siellä minäkin.

Vaeltaja on uutisoinut muurin kaatumisesta:
http://ranneliike.net/teema/berliinin_muuri_kaatui_-_kotimaa_katosi?msg=dhx1&srt=2&cid=1&aid=3370

Sattuman ansiosta olin muurin kaatumisen aikaan siellä paikalla.

Länsi-Berliinin homopiirit tulivat aikanaan tutuiksi opiskellessani Münchenissä. Sieltä kävimme usein Länsi-Berliinissä tuttuja tapaamassa ja juhlimassakin. Berliinissä oli aivan oma erityinen tunnelmansa. Joskus pääsimme perille rajatarkistusten ja jonojen vuoksi joskus puolen yön jälkeen. Sitten lähdettiin tietenkin ravintolaan taikka klubeille. Berliinissä oli aina kivaa. Noiden vierailujen jälkeen tulikin pitkä tauko työkiireiden vuoksi Suomessa.

Noin kaksikymmentä vuotta sitten esitin toivomuksen tutulle matkatoimistovirkailijalle, että hän järjestäisi noin kuukauden päähän matkan jonnekin missä emme olleet aikoihin käyneet. Halusimme päästä hetkeksi irti töistä. Hän ehdotti Länsi-Berliiniä. Varauksen hetkellä meillä ei ollut pienintäkään aavistusta, mitä tuleman piti. Lennolle lähdettäessä tiesimme Berliinissä jotakin olevan tapahtumassa, mutta selvää kuvaa tilanteesta ei ollut. Jännitti toki hieman. Laskeuduimme Itä-Berliiniin Schönefeld lentokentälle. Saimme tietää, että aikamoinen mylläkkä on alkanut ja kaikki tiet ovat tukossa. Lopulta lentokenttäbussimme ohjattiin poliisisaattueessa sinisten valojen vilkkuessa läpi ruuhkan Länsi-Berliinin puolelle. Meille kerrottiin, että ylityspaikalle, jonka läpi kuljimme, oli jonottamassa Trabantteja 11 kilometrin matkalla. Kaksitahtipolttoaineen haju leijui kaikkialla koko kaupungissa. Lännen puolella näimme paljon iloisia ilmeitä ja vilkuttavia ihmisiä. Muurin läpi tulleille tarjoiltiin lämmintä juomaa ja pientä syötävää. Tilanne tuntui aika epätodelliselta tai jopa euforiselta.

Jotenkin selvisimme hotellille. Jätimme tavarat sinne ja lähdimme heti kaupungille tilannetta tarkkailemaan. Ihmisiä DDR:stä oli joka puolella. Useimmat heistä olivat pitkissä jonoissa pankkien edessä. Jokainen DDR:n kansalainen sai muistaakseni sata saksan markkaa. Se oli huikea summa itäpuolen ihmiselle. Heidän passeihinsa lyötiin leima kuittauksena rahan saannista. Länsi-Berliinin ihmiset liikkuivat autoillaan ja kuljettivat jonottajia toisiin pankkeihin, joissa jonot olivat ydinkeskustan jonoja lyhyempiä. Pankit olivat auki jopa yöllä ja viikonloppuna.

Tuo valtava ihmispaljous ei tietenkään mitenkään voinut palata saman tien koteihinsa itäpuolelle. Ihmisiä majoitettiin kaikkiin mahdollisiin vähänkin lämpimiin tiloihin. Erään kauppakeskuksen käytävät olivat täynnä nukkuvia ihmisiä. Ilmastointi petti ja siitä tuli hälytys. Kaikki nuo ihmiset joutuivat lähtemään kadulle yön selkään. Tuntui syylliseltä laittautua hotellin sileiden lakanoiden väliin tietäen ettei tuhansilla ihmisillä hotellin ulkopuolella ollut paikkaa missä nukkua.

Lähdimme tietenkin oitis itäpuolelle kun se nyt oli mahdollista. Ulkomaan passilla piti kulkea Checkpoint Charlien kautta kumpaankin suuntaan. Yritimme kulkea muuriin leikattujen aukkojen kautta takaisin ihmisvirran mukana. Oikeanlainen henkilöpaperi puuttui. Takaisin piti kävellä alkuperäistä reittiä. Nuoret rajavartijat istuskelivat hämmentyneen ja epäuskoisen näköisinä ihmisten virratessa molempiin suuntiin heidän ohitseen. Itäpuolella kävelimme historiankirjoista tuttuja katuja ja ihmettelimme kuinka huonossa kunnossa rakennukset olivat.

Jonakin iltana kävimme Brandenburgin portin lähistöllä ihmettelemässä kansainvälisiä ja paikallisia tv-ryhmiä, jotka odottivat portin aukeavan minä hetkenä tahansa. Taivaalle sojotti liuta lautasantenneita ja aggregaatit jauhoivat sähköä. Portti pysyi kiinni, eikä auennut vielä pitkään aikaan.

Päätimme ottaa oman osamme muurista. Mitään välineitä meillä ei ollut. En edes muista kuinka saimme irroitettua kourallisen verran muurin palasia. Ne tulivat matkamuistoina Suomeen. Lahjoitimme lähes kaikki palaset DDR:stä aikanaan paenneelle ja Suomeen päätyneelle naiselle. Hänelle niiden palasten symboliarvo oli paljon suurempi kuin meille. Minulla on hyllyssäni edelleen peukalon kynnen kokoinen pala aitoa Berliinin muuria. Todellisuudessahan "muuri" kaupattiin turisteille moneen kertaan. Rakennuksilta jätettä riitti. Sopivasti paketoituna niille saatiin kunnollinen lisäarvo.

Toivoni tuolla matkalla oli päästä kulkemaan Brandenburgin portin lävitse. Silloin se ei onnistunut, eikä vieläkään, vaikka olen käynyt muurin murtumisen jälkeen Berliinissä useita kertoja työmatkoilla.

Tapahtuman jättimäinen merkitys ei mennyt kerralla tajuntaan. Tiesin mitä se silloin asiallisesti merkitsi. Vasta viikkojen ja ehkä vuosien kuluttua tapahtuman suuruus alkoi lopulta hahmottua. Jotkut aavistivat jo tuolloin, ettei kaikki mene putkeen. Jossakin ikkunassa roikkui lakana, jossa kehotettiin miettimään, kuinka asiat ovat muurin murtumisen jälkeen kun muutamia vuosia on kulunut. Saksojen yhdistymisen kesti vain valtio, jonka talous oli riittävän hyvässä kunnossa. Tämän muistaen olen todennut, ettei Suomella olisi varaa Karjalan palauttamiseen. Taloutemme romahtaisi.

Mä haluisin sen takaisin, koska sukuni asui siellä.

Avaatko kommenttiasi hiukan lisää?

Mielenkiintoinen sattuma muurin murtumisen yhteydessä on se, että samaan aikaan kun matkustusvapaus lipsautettiin lehdistötilaisuudessa maailmalle tiedoksi oli derkkulan ainoaksi jääneen homoelokuvan "Coming Out" ensi-ilta. Leffan katselijat sananmukaisesti tulivat ulos näytöksestä ja menivät varmaankin jatkoille lännen puolelle.

Coming Out-elokuvasta lisää tässä:

Kun Berliinin muuri murtui (3.11.2009)
http://ranneliike.net/teema/kun_berliinin_muuri_murtui?cid=45&aid=3353
---

No kerrottakoon missä minä olin silloin.

Olin Murmanskissa, todellakin jumalan selän takana. Kyse on siis entisestä Neuvostoliitosta.

Uutisissa oli hiljaisuus. Joku seurueestamme sai tiedon suomesta (ei ollut kännyköitä) kun soitti kotiin. Porukka räjähti juhlimaan ja opiskelijavaihdon isännillämme pyörivät silmät päässä kuin hedelmäpelissä.

Haluan kertoa tähän littyvän anekdootin, joka on täysin uskomaton mutta totta.

Opiskelijaryhmäsämme oli yksi henkilö, joka opintojensa ohessa työskenteli erään joukkotiedotusvälineen palveluksessa (jätettäkön yksityiskohdat, hän on nykyään suht tunnettu alallaan). Hän pääti soittaa hotellihuoneestaan kollegoilleen kysysäkseen että mitä hittoa oikein on tekeillä. Hän sai haluamansa tiedot. Hetken kuluttua hänen hotellihuoneensa samainen puhelin soi. Kun hän vastasi, huonoa suomea murtaen aggressivisesti puhuva naisääni aloitti tiukkaamisen" Olen Suomen ulkoministeriöstä. Mitä äskeinen puhelu koski? Miksi soititte xxxx:ään?" ja jankutus jatkui kunnes tuttavani löi luurin kiinni. Näköjään totalitarismi synnytti myös äärimmäisen idioottimaista toimintaa.

Paljon alkoi tapahtua tuon Berliinin muurin kaatumisen jälkeen Euroopassa; Saksa yhdistyi. Mutta toiseen suuntaan mentiin muualla: Entinen Neuvostoliitto alkoi hajota (en tiedä onko totalitarismi vieläkään hävinnyt Venäjältä) pienemmiksi valtioiksi, samoin Jugoslavia.. vaikea ennustaa, mitä Euroopassa tapahtuu vielä tulevaisuudessa?

Karjalaa ei monikaan halua takaisin Suomen yhteyteen, mutta haluaako Suomen ruotsinkieliset oman valtionsa..? geenithän ovat aika lailla toiset länsisuomalaisilla kuin itäsuomalaisilla :) (niin Ahvenanmaahan on jo autonominen).

Tietenkin Karjala olis pitäny ottaa , jos sitä meille tarjottiin. Se on maata ja meil olis varaa rakentaa sitä pikkuhiljaa. Älytöntä puhetta. Mua sit ällötti kattoo nois juhlissa kun Medvetev ( se pieni sika ) tseppaili siel Saksassa. Must meidän ruma pressa saa aivan vapaasti lääppiä noit venäläisiä , toivottavast ne saa siit inhon väristyksiä. Mun isän suku menetti koko omaisuutensa, kun ne joutu lähtemään ja se käveli kouluun ilman kenkiä, kun ne oli niin köyhiä ja asu maalattiaisessa talossa.

Ei se isä niitä kenkiä enää takaisin sieltä Karjalasta saisi.

Kolmoisritti kirjoitti: "Tietenkin Karjala olis pitäny ottaa , jos sitä meille tarjottiin. Se on maata ja meil olis varaa rakentaa sitä pikkuhiljaa."

Oma kommenttini on: Kiitos ei.

Kyllä, se on vääryydellä viety ja inhimillisen kärsimksen määrä voi vain arvailla. Mutta nyt puhumme alueesta jonka koko infrastruktuuri on romahtamistilassa. Koko yhdyskuntarakentaminen tulisi aloittaa käytönnössä nollapisteestä. Tai ei edes nolla-, vaan miinuspisteestä. Kaikki vanha paska pitäisi ensin purkaa ja hajoittaa ennen kuin päästäisiin hommin. Ei minun verovaroillani. Suomi neidolla ei ole varaa.

Kiitos, me suomenruotsalaiset emme kaipaa omaa valtiota. Minne minä nyt kotimaastani tahtoisin?

Kun tämä nyt näyttää taas vaihteeksi herättävän henkiin karjalakeskustelun, totean vaatimattomana mielipiteenäni, että infrastruktuuria suurempi ongelma tässä taitaa kuitenkin olla väestö. Karjala ei ole tyhjä, eikä rauhan oloissa voida olettaa, että jokin valtio tuosta vaan päättäisi luopua tietystä osasta aluettaan ja määrätä siellä ikänsä asuneen väestön muuttamaan muualle. Jos Suomi saisi/ottaisi Karjalan, sen mukana tulisivat myös nykyiset karjalaiset.

Ei Länsi-Saksallakaan ollut varaa Itä-Saksaan, mutta niin osat vaan yhdistettiin. Yhdistymisen taloudellisia seurauksia maksetaan vielä vuosikymmenet, ja kuitenkin näyttää siltä, että Saksan valtakunnan itäiset provinssit pysyvät vielä sukupolvia kehitysalueena. Painavin kriteeri yhdistymisessä taisi olla se, että DDR:n väestö oli saksalaista. Nykyinen rajantakaisen Karjalan väestö on vain murto-osaltaan etnisiä karjalaisia, ja suomea heistä osaa häviävän pieni osa.

Anteeksi Apoptoosi heittoni. Ja sitä paitsi monet suomenruotsalaiset taitavat hyvin molempia kieliä kuten monet suomalaisetkin tai saamelaiset. Tämä on meidän kaikkien valtio, jotka asumme täällä (alkuperäisväestö erikseen + maahanmuuttajat tietyillä rajauksilla, joista olemme puhuneet aikaisemmin)..

Maata rakennetaan ja kehitetään satojen vuosien mittaan. Karjala on ollut osa Suomen maata. Se kuuluu meille. Samalla perusteella kiinalaiset vaativat Hong Kongin itselleen, vaikka kommunistinen Kiina ei sitä alkuperäistä sopimusta tehnyt, vaan sen teki keisarillinen Kiina. Ei sillä sopimuksella ollut laillisesti mitään merkitystä, koska kommunistista valtiota ei ollut edes olemassa sopimushetkellä.

Minä kävin Berliinissä vasta kesällä 1990. Silloin oli vielä virallisesti DDR olemassa, mutta käytännössähän rajat olivat auki ja rajamuodollisuudet muinaista historiaa. Jotenkin jännää se kuitenkin oli. Alexanderplatzin ympäristö ja Unter den Linden näyttivät silloin nukkavieruilta ja nuhruisilta, vaikka se oli Itä-Berliinin paraatialuetta. Länsipuolella taas oli vauraamman näköistä kuin kotona, vaikka Suomessa meni vielä lujaa laman alla.

Länsi-Saksassa olin käynyt aiemminkin vanhempien kanssa automatkalla, 1980-luvun puolivälin paikkeilla.

Viime vuosina ollaan käyty Berliinissä kerran-pari vuodessa. Joka kerran vanhan rajalinjan arvet ovat vähäisemmät, mutta yhä vielä se on etenkin keskusta-alueiden ulkopuolella selvästi esillä, rakentamattomana kaistaleena.

Berliinin länsi- ja itäpuolen näkyvä ero vähenee vuosi vuodelta, kuten SMO tuossa kertoo. Ihmisten mielissä tuo ero säilyy paljon tätä pidempään. Se on synnyttänyt katkeruutta. Länsi-Saksaan liityttäessä ei avautunutkaan kauan odotettu taivas. Katkeruuden seurauksena syntyy ääriliikkeitä, jotka etsivät kohteita, joihin paha olo puretaan. Sopivia kohteita ovat esimerkiksi maahanmuuttajat, juutalaiset ja homot.

Kolmoisritti kirjoitti: "Karjala on ollut osa Suomen maata. Se kuuluu meille."

Samalla perusteella Ruotsin hallitus voisi esittää Suomen liittämistä takaisin Ruotsiin.
Suomen (Ruotsin) itäraja on "satojen vuosien mittaan" ollut sen verran häilyvä ja kulkenut milloin missäkin, että sen "oikean" rajalinjan määrittely historian perusteella olisi aika mielenkiintoista puuhaa... Neuvotteluissa kun on aina kaksi osapuolta, ja niiden näkemykset siitä oikeasta historiallisesta ajankohdasta eivät välttämättä osu aikajanalla samaan pisteeseen.

Niin, jos aletaan määritellä rajoja historiankirjojen perusteella niin äippä ei varmaan tykkäisi. Sukutila oli joskus 1700-luvulla Ruotsissa, mutta talon mylly oli Venäjällä. Veroja kerättiin tietysti kummallakin puolella.

Piti muuten ihan palkkakuitista tarkistaa, paljonko maksan Solidaritätszuschlagia joka kuukausi: 51,59 ylikansallista. Tämän piti olla väliaikainen maksu jolla rakennetaan uusien osavaltioiden infra kuntoon, mutta väliaikaisuus taitaa tämän asian suhteen olla yhtä venyvä käsite kuin Suomen autoverolaissa. Soli menee prosentuaalisena jokaisesta palkkakuitista ja firmoilta, jotka maksavat liikevoittoveroa vanhojen osavaltioiden alueella. Tämän pohjalta jokainen voi miettiä millaista rasitetta Karjalan pystyyynnostaminen tarkoittaisi viiden miljoonan ihmisen kansantaloudelle.

Samalla tavallahan saamelaiset voisivat vaatia koko Suomenniemen takaisin porolaitumiksi itselleen, koska me etelä-Uralilta, Friiseinsaarilta, Kuurinmaalta ja nykyisen Ruotsin alueelta tänne tupanneet muukalaiset sen heiltä 9000 vuotta sitten viekkaudella ja vääryydellä veimme.

Ai niin. Niinhän nuo israelilaisetkin tekivät. Lähtivät 2000 vuotta sitten kälkkimään ja sitten ilmoittivat tulevansa takaisin himaan ja potkivat muut sinne asettuneet huitsin vittuun...

En tiedä miten tästä aiheesta on tullut Karjala takaisin keskustelu....mutta ei Karjala ole meidän, siis meidän, jotka olemme syntyneet ja kasvaneet täällä muuaalla. Meillä toki saattaa olla sukujuuria siellä, mutta yllättävän monen karjalaisen sukujuuret ovat uudemmat kuin nämä tulevat ajatelleeksi. Karjalassa, kuten muuallakin, väestö on vaihtunut useasti vuosituhansia ja satojen aikana. Nyt siellä asuu ihmisiä, joilla alkaa olla hsitoriaa siellä 70 vuoden ajalta. Ja mikä osa Karjalasta kuuluu meille ja kenelle. Sotien jälkeen evakot myös saivat korvaukset Suomen valtiolta, maksaako ne nyt sittne joku takaisin, jos saa maansa takaisin. Iha älytön keskustelu, ei historiaa voi vääntää taakse päin.
Kun Berliinin muuri murtui oli Hlesingissä, varmaankin kapakassa ja luin siitä aamuehdestä, jossei ollut liian krapula:/

Minä esitin mielipiteen, että me emme taloudellisista syistä pystyisi ottamaan Karjalaa takaisin, ei vaikka ilmaiseksi annettaisiin. Jos luovutus tapahtuisi, olisimme joltisestikin samankaltaisessa tilanteessa kuin nyt ollaan Virossa. Siellä on suuri venäläisvähemmistö. Hankaluuksitta ei tilanteesta ole selvitty.

Mielenkiintoinen asia on evakoille maksetut korvaukset. Minä en kuullut koskaan, että perheemme olisi saanut mitään korvauksia. Halpakorkoinen laina saatiin, jolla maksettiin kurjassa kunnossa ollut maatilkku ja vähän metsää. Lainaa maksettiin sitten todella pitkään. Muistelen Veikko Vennamon järjestelleen evakkojen asioita.

Yllätys minulle oli tieto, että Saksassa maksetaan vieläkin jonkinlaisen veron muodossa yhdistymisestä syntyneitä kustannuksia. Kaikki eivät siellä varmaankaan asiasta erityisesti pidä.

Pikainen selvitys osoitti, että vanhempani eivät olleet Karjalassa mitään kiinteää omistaneet, eivätkä saaneet siksi mitään korvauksia. Isoäitini oli saanut jotakin Karjalaan jääneen maatilkkunsa korvaukseksi.

Olen henkilökohtaisesti kokenut millaista on olla "maahanmuuttaja". Koulussa evakon kakara sai useasti turpaansa.

Laila Hietamiehen (Hirvisaari) romaanit kuvaavat mielestäni hyvin tuota aikaa Karjalassa ja sodan jäkeistä aikaa evakkona Suomessa. En tiedä, onko hän saanut oikean viritelmän kirjoihinsa? Mielestäni olivat luettavia myös historiallisessa mielessä.

Juhani, korvauksista säädettiin jo ehti talvisodan jälkeen korvauslaki sen jälkeen tuli II ja III korvauslaki, asiakirjat löytyy Kansallisarkistosta Helsingistä. Lisäksi karjalaisille luovutettiin maata muualta Suomesta. En halua vähätellä evakkojen kärsimystä todellakaan, mutta haluan tuoda esiin sen, että asia ei ole niin yksinkertainen, että meillä nykyihmisillä olisi jotain maita tai muuta omaisuutta jossain päin Karjalaa. Ja toisaalta kenelle ne asutustilat sitten nykyään kuuluu?

Mielestäni nykyisessä Suomessa asuvilla ei ole mitään suurempia oikeuksia Karjalaan kuin siellä nykyisin asuvilla ihmisillä, ja huom. itsellänikin on juuret Karjalassa.

Mikä on vääryydellä viety, on viety. Kai menetetyn takaisin haikaileminen on turhaa. Sodan lopputuloksesta on rauhansopimus. Tyydytään nyt siihen. Nykyväestöineen (= ongelmineen) emme tuota aluetta halua. Tyhjänä meistä ei ole enää tuota aluetta täyttämään. Meillä on riittävästi kaupunkeja ja yllinkyllin autioituvaa maaseutua. Siksi toisekseen huonoon kuntoon on uusi omistaja alueen pistänyt.

Tosin en yhdy siihen, etteikö meillä olisi "rahaa" saattaa aluetta kuntoon, jos se jostain syystä takaisin meille tulisi. Se olisi pitkän tähtäimen investointi joka loisi työllisyyttä ja jotain valmista. Mutta tällaisia asioita on nykymaailmassa niin vaikea ajatella pitkällä tähtäimellä, kun Suurin Arvo tuntuu olevan se, paljonko pätäkkää saa kun hallussa olevat osakkeet lyödään lihoiksi. Ja se koskee myös projektia "entisen DDR:n alueet kuntoon"!

Juuria menetetyssä Karjalassa on minullakin. Sortavalan seudulta kotoisin olevat evakot asutettiin Jyväskylän ympäristöön, ja saivat käsittääkseni suunnilleen samanlaiset olot kuin mistä joutuivat luopumaan. Vieraan vallan alta evakuoitujen kaipuun kotiin ymmärrän hyvin. Lähes 50 vuoden jälkeen vasta oli ensi kerran mahdollisuus kunnolla päästä katsomaan lapsuuden/nuoruuden paikkoja. Esimerkiksi minua ei tällainen koske, kun en siellä koskaan ole käynyt. Silti en voi olla ajattelematta, että millaisia kaupunkeja Sortavala, Käkisalmi tai Viipuri olisivat nyt, jos sitä ei olisi meiltä viety. Tai millaisia kesäisiä automatkoja voisi tehdä Laatokan rannoille taikka Terijoelle...