Missä olit kun ensimmäinen ihminen laskeutui kuuhun 40 vuotta sitten?

Jotain merkittävää kansallista tai maailman tapahtumaa on tapana muistella miettimällä missä olin juuri sinä hetkenä. Viimeksi muistan tätä kysytyn syyskuun yhdennentoista päivän tragedian vuosipäivänä.

Ensi tiistaina 21.7. tulee kuluneeksi tasan 40 vuotta siitä kun ensimmäinen ihminen asetti jalkansa kuun pinnalle ja lausui kuuluisaksi tulleen lauseen.

Muistan tuon tapahtuman erittäin tarkasti. Olin yön työvuorossa Helsingin pääpostitalolla valvomassa, että kansainvälinen ja kotimainen tietoliikenne sujuu sinäkin päivänä. Meillä oli valvomossa pieni mustavalko-tv, radio YLE:n kanavalla ja muistaakseni lyhytaaltovastaanotin jotakin kansainvälistä kanavaa, mahdollisesti Voice of America varten. Jännitystä oli hiukan, että toimivathan kaikki yhteydet varmasti, esimerkiksi uutistoimistoille. Jos katkoksia olisi tullut, linjat piti kytkeä mahdollisimman nopeasti varayhteyksille. Sinä yönä onneksi kaikki oli rauhallista ja tietoa tulvi ennen kokemattomalla tavalla. Jännitystä oli ilmassa koko yön aina aamuun asti. Ymmärsimme jo silloin kuinka merkittävä tuo tapahtuma oli ihmiskunnan historiassa.

Juuri sillä hetkellä kun ihminen astui kuuhun olin poissa tv-ruudun äärestä jonkin pienen työtehtävän vuoksi. En siis kuullut suorana noita kuuluisia sanoja.

Tuohon aikaan elettiin suurvaltasuhteissa aivan toisenlaisessa tilanteessa kuin ollaan nykyisin. Kilpailu avaruuteen oli kova. Uteliaisuuttani kysäisin Moskovan kollegoilta heti kuukävelyn jälkeen, josko he tietävät ensimmäisen ihmisen laskeutuneen kuuhun. Toisessa päässä tuli pitkä hiljaisuus. Sitten tuli vastaus, että eivät tiedä. Emme keskustelleet yöllä aiheesta lisää. Aamulla sielläkin työvuoro vaihtui. Paikalle tulivat hyvin tuntemani kollegat. He vaativat minua kertomaan kaiken mitä olin yön aikana nähnyt ja kuullut. Illalla Moskovan tv ajoi vain 10 minuutin koosteen tapahtumasta. Kolleegani olivat sen lyhyydestä hyvin kiukkuisia.

Tuon yön kokemukset olivat ehkä niin rankkoja, että kotiin palattuani sairastuin kuumeeseen ja podin sitä peräti viikon.

Yle Teema lähettää Kuustudio 1969 -ohjelman uusinnan 21.7. klo 10:30-15:55

Olin Aleksanterinkadulla Tampereella todennäköisesti parvekkeella nukkumassa lastenvaunuissa.

Vasta nyt tajusin, että suurin osa Ranneliikkeen lukijoista mitä ilmeisimmin 40 vuotta sitten oli vain kiilto isän silmässä. :-)

Heh... ja jotkut eivät vielä sitäkään. Isä kun oli myös Poriksen tavoin varmaan lastenvaunuissa. :D

Taisinpa olla viettämässä kesäpäivää uimarannalla Joensuussa (orastavassa teini-iässä ;) )

Tuo Dragonin kommentti oli paha! ;-) Tajusin juuri olevani vanha, ainakin vuosien puolesta.

Maailmalla kysellään nyt, että kumman jalan amerikkalainen asetti ensin kuun pinnalle. Onko havaintoa? Minä en moista ole edes hoksannut ajatella.

Minunkin aikani alkoi vasta muutamaa vuotta myöhemmin.

Joskus olen miettinyt, että vaikuttaako tällaiset merkkitapahtumat syntyvyystilastoihin; ja jos vaikuttavat, niin lisäävästi vaiko vähentävästi. Näkyykö tällainen kotosallaolo jotenkin yhdeksän kuukauden päästä...

En ole kuullut, että intensiivistä huomiota vaativat tapahtumat olisivat vaikuttaneet. Yhden toisenlaisen tilanteen tiedän, joka vaikutti. Ehkä jotain 40 vuotta sitten Yhdysvaltojen itärannikolle iski huomattavan laaja sähkökatkos joka taisi kestääkin joltisenkin pitkään. Syntyvyysluvuissa oli 9 kuukauden päässä selvä piikki.

Satuin olemaan tuolloinkin töissä. Saimme tietää sähkökatkoksesta varsin pian, kun Lontoon kollegat ilmoittivat kaikkien linjojen katkenneen New Yorkiin siellä tapahtuneen sähkökatkoksen vuoksi. Silloin ei ollut vaihtoehtoja. Odoteltiin....

Ensimmainen kysymys kuului " Missa olit kun Kennedy murhattiin?" muistan laitettiin koulusta pois aikaisin sen takia ja menin ostamaan hulahoop.

Minä meni tulevana syksynä ensimmäiselle luokalle kouluun ja muistan aika hyvin missä me olimme. Olimme isovanhempieni luona ja yritimme tähyvillä kaukoputkella taivaalle, josko näkisimme aluksesta jotain taivaalla. Tuskin me mitään näimme mutta yritimme kuitnkin myös etsiä kuuta taivaalta aina iltaisin ja toivoimme näkevämme jotain. No eipä me mitään nähty muuta kuin sitten tvstä. Jännää se joka tapauksessa oli. Nyt luen parhaillani Ilpo Lagerstedtin kirjaa Rakettimiehiä -Kilpajuoksu kuuhun.

40-vuotta sitten isä ja äiti taisivat molemmat olla tahoillaan hiekkalaatikolla. :)

Leivoin kakkakakkuja olohuoneen lattialle...

Aika turha kysymys...