Kommentti japanilaisesta elokuvasta Hush!

Ylen Teema-kanavalla Kino Helmi -sarjassa esitetty komedia Hush! taikka suomeksi Hys! (2001, 2h 14min) kertoi nuoresta, kaapissa lymyilevästä somasta miesparista, jotka joutuivat kahden naisen piirittämiksi. Toinen nainen halusi naimisiin ja toinen saada lapsen homomiehen siemenellä.

Elokuvassa käsiteltiin kaikkia homoille tuttuja juttuja, heteroiden vääriä asenteita myöten. Komediaan sopi miehen äidin tokaisu homouden paljastuttua, että nyt hänen poikansa joutuu leikkaukseen. Poika ilmoitti, ettei mitään leikkauksia tule. Äiti ajatteli pojalle leikattavan naisen tissit.

Komedia sai onnellisen lopun, kun päätettiin pitkien jahkailujen jälkeen ryhtyä lapsen tekoon muumimukimenetelmällä. Lapsia aiottiin hankkia peräti kaksi, jolloin kumpikin miehistä tulisi isiksi.

Joku kriitikko arvioi elokuvan pitkäveteiseksi. Pidin tätä työtä kiinnostavana ja myös hienona kurkistuksena japanilaiseen kulttuuriin, jossa hillitty käytös on edelleen tapana. Amerikkalaistyyppinen kanssaihmisten lääppiminen ei ole Japanissa asiallista. Toisen koskettamiseen pitää olla todella painava syy niin hyvässä kuin pahassa.

Elokuvan leikkaus ja otosten pituus poikkesivat selkeästi eurooppalaisesta ja amerikkalaisesta tavasta. Pitkiä, viipyileviä otoksia oli paljon. Niillä nostettiin esille vain hiukan pintaan näkyviä tunnetiloja. Luulen monelta länsimaiselta nykykatsojalta noiden pienten nyanssien kulkevan korkealta yli hilseen. He ovat tottuneet kerrontaan, jossa "paksulla tussilla" alleviivataan se, mitä kuvassa nyt tapahtuu ja komediassa vielä päällenaurut. Katsojan omalle ajattelulle ei jää mitään tilaa.

Luokittelen tämän elokuvan toteutukseltaan taide-elokuvaksi.

"Elokuvan leikkaus ja otosten pituus poikkesivat selkeästi eurooppalaisesta ja amerikkalaisesta tavasta. Pitkiä, viipyileviä otoksia oli paljon."

Minusta nuo pitkät otokset ovat hyvinkin tyypillisiä eurooppalaiselle, etenkin ranskalaiselle, elokuvalle.

Hyvä tarkennus. Ranskalainen elokuva on itselleni varsin vierasta. Jokin heidän tyylissään ei oikein kolahda minuun.

Oon katsonut viimeaikoina jonkin verran aasialaisia elokuvia, ja mun täytyy sanoa, että en kertakaikkiaan ymmärrä niitä. Vastassa on ilmiselvä kulttuurimuuri. Minusta ihmiset ovat ilmettömiä, en ole löytänyt yhtään hahmoa johon samaistua edes jollain tasolla, henkilöiden tunnetiloja ja motiiveja on vaikea ymmärtää ja kerronta käyttää juuri sellaisia nyansseja joita en hahmota ollenkaan. Tieto on siitä, että jotain tässä nyt tapahtuu, mutta en käsitä mitä tai miksi ja miten se ihmisiin vaikuttaa.

Amerikkalainen kulttuuri on paljon tutumpi. En mä niistä jenkkileffoista pidä, joissa tuntuu kuin katsojaa pidettäisiin idioottina jolle pitää selittää kaikki ja jolla ei ole omia ajatuksia. Mutta niistä, jotka on tehty hyvin sentään ymmärrän mitä tapahtuu.

Tänä iltana tulee sellainen elokuva, josta ymmärtää jotakin ja jossa on ajatusta ja tunnetta: BBM.

Hassua, että ihmiset onkin niin samanmielisiä. :D Mä katoin pätkän tota elokuvaa, mutta mun toinen puolisko ei halunnu kattoa sitä, koska se ei saa otetta aasialaisista elokuvista, justiinsa ilmeetöntä, hankala tarttua hahmoihin, laahaava kerronta. Musta taas niissä on just loistavasti tilaa tunnemaailmalle. Se mua vaan ihmetyttää, että miks aina kaikissa Suomen televisioon päätyvissä japanilaisissa gayteemaisissa elokuvissa homot on aina (sivu- tai pääroolissa) jotenkin korostetun hentoja ja tyttömäisiä (siis eleet, fysiikka...). Mut joo. Mä tykkään ajoittain japanilaisista uudemmista elokuvista. Etenkin gayteemaisista. :)