Kesän alkajaisiksi ja vapautuspäivien lähestyessä syvennyin filosofi Jukka Hankamäen kirjaan ”Enkelirakkaus: Filosofia ja uskonto homoseksuaalisuutena” (574 sivua). Teoksen esittely löytyy esimerkiksi tästä:
http://jukkahankamaki.blogspot.com/2008/08/enkelirakkaus.html
Kirjoittaja kääntää päälaelleen uskontojen ja homoseksuaalisuuden vanhat asetelmat sekä todistelee, millä tavoin koko kristillinen, islamilainen ja juutalainen perinne kaikkine kahtiajakoineen juontavatkin juurensa homoseksuaalisuuden torjunnasta. Samaa jakautuneisuutta hän näkee filosofiassa ja tieteissä. Sokrateen kuolema oli kirjoittajan mielestä ensimmäinen merkittävä homomurha, kun taas uskontokriittisistä luvuista kannattaa mainita ”Jeesus Kristus homoseksuaali”.
Kirjan paras osa on sen viimeinen pääluku, jossa kuvaillaan, millaista olisi elämä homojen omassa valtiossa: homovaltiossa. Hegeliläiseen ajatteluun tukeutuen Hankamäki näkee, että identiteetti (sikäli kuin sitä tarvitaan) voi toteutua täydellisesti vain oman yhteisön piirissä, ja sellainen on ikioma valtio. Tästä johtuen teos on ensisijaisesti poliittinen kirja.
"Enkelirakkaus" sisältää myös poliittisen korrektiuden arvostelua. Mikään Anti-Gay se ei ole, mutta tekijä kritisoi humoristiseen sävyyn seksuaalivähemmistöliikkeen oikeuttamispolitiikkaa, joka johti etsimään tukea heterofeministien hameenhelmojen alta. Kirjoittaja kritisoi samoista syistä akateemista queer-tutkimusta ja tekee sen ansiokkaasti.
Kirjoittaja itse näyttää olevan lähinnä liberaali filosofi. Siksi hän katsoo, että melkein kaikki hyvä on tuotettu angloamerikkalaisen liberalismin piirissä, kun taas sosialismin haavat kirvelevät yhä monien seksuaalivähemmistöihin kuuluvien lihassa, varsinkin Itä-Euroopassa. Vihervasemmisto puolestaan on saanut homot näyttämään ituhipeiltä, joiden asemaa ”edistetään” osana kaikkien syrjäytyneiden resupettereiden asiaa: yleisen solidaarisuuden merkiksi, vaikka se lähinnä nöyryyttääkin ihmisiä tekemällä heistä pellejä, jotka eivät osaa itse puolustaa itseään.
Pöllöä onkin ollut oikeuksien penääminen julkisen (hetero)vallan kautta. Kirjoittajalla on aidosti hienoja ajatuksia. Vaikka suhtauduin niihin alun perin ennakkoluuloisesti, vapauttavan lukukokemuksen jälkeen voin sanoa olevani lähes kaikesta samaa mieltä.
Hankamäki ei toisaalta hehkuta oikeistolaisuuden puolesta sinänsä, vaan pitää myös sitä ristiriitaisena: vaikka oikeistopuolueet ovatkin puhuneet vapauden ja yksilöllisyyden puolesta, ne ovat toimineet itseään vastaan seksuaalivähemmistökysymyksissä. Mutta niiden aateperintö on oikea. Kirjassa on jännittäviä analyyseja monien historian suuruuksien, kuten Hitlerin ja Mannerheimin, väitetystä homoseksuaalisuudesta. Siinä pohtimista vaikka pinkkimustille!
Ihme muuten, että Hankamäki on jäänyt tai jätetty julkisessa sanassa lähes kokonaan vaille huomiota, vaikka hän on erittäin ansioitunut (filosofiasta väitellyt tohtori) ja hänen tuotantonsa on mittava. Ilmeisesti syynä on se, että hän ei kumartele feministeille eikä edusta – kaikkien ärsytykseksi – poliittista vasemmistoa.
Kirjanmerkkinauhalla varustettua tiiliskiveä voi käyttää vaikka perheraamattuna. Terapiakirjallisuutta se ei ole, mutta sopii jokaiselle henkisesti kypsälle ihmiselle.
http://jukkahankamaki.blogspot.com/2008/08/enkelirakkaus.html
Kirjoittaja kääntää päälaelleen uskontojen ja homoseksuaalisuuden vanhat asetelmat sekä todistelee, millä tavoin koko kristillinen, islamilainen ja juutalainen perinne kaikkine kahtiajakoineen juontavatkin juurensa homoseksuaalisuuden torjunnasta. Samaa jakautuneisuutta hän näkee filosofiassa ja tieteissä. Sokrateen kuolema oli kirjoittajan mielestä ensimmäinen merkittävä homomurha, kun taas uskontokriittisistä luvuista kannattaa mainita ”Jeesus Kristus homoseksuaali”.
Kirjan paras osa on sen viimeinen pääluku, jossa kuvaillaan, millaista olisi elämä homojen omassa valtiossa: homovaltiossa. Hegeliläiseen ajatteluun tukeutuen Hankamäki näkee, että identiteetti (sikäli kuin sitä tarvitaan) voi toteutua täydellisesti vain oman yhteisön piirissä, ja sellainen on ikioma valtio. Tästä johtuen teos on ensisijaisesti poliittinen kirja.
"Enkelirakkaus" sisältää myös poliittisen korrektiuden arvostelua. Mikään Anti-Gay se ei ole, mutta tekijä kritisoi humoristiseen sävyyn seksuaalivähemmistöliikkeen oikeuttamispolitiikkaa, joka johti etsimään tukea heterofeministien hameenhelmojen alta. Kirjoittaja kritisoi samoista syistä akateemista queer-tutkimusta ja tekee sen ansiokkaasti.
Kirjoittaja itse näyttää olevan lähinnä liberaali filosofi. Siksi hän katsoo, että melkein kaikki hyvä on tuotettu angloamerikkalaisen liberalismin piirissä, kun taas sosialismin haavat kirvelevät yhä monien seksuaalivähemmistöihin kuuluvien lihassa, varsinkin Itä-Euroopassa. Vihervasemmisto puolestaan on saanut homot näyttämään ituhipeiltä, joiden asemaa ”edistetään” osana kaikkien syrjäytyneiden resupettereiden asiaa: yleisen solidaarisuuden merkiksi, vaikka se lähinnä nöyryyttääkin ihmisiä tekemällä heistä pellejä, jotka eivät osaa itse puolustaa itseään.
Pöllöä onkin ollut oikeuksien penääminen julkisen (hetero)vallan kautta. Kirjoittajalla on aidosti hienoja ajatuksia. Vaikka suhtauduin niihin alun perin ennakkoluuloisesti, vapauttavan lukukokemuksen jälkeen voin sanoa olevani lähes kaikesta samaa mieltä.
Hankamäki ei toisaalta hehkuta oikeistolaisuuden puolesta sinänsä, vaan pitää myös sitä ristiriitaisena: vaikka oikeistopuolueet ovatkin puhuneet vapauden ja yksilöllisyyden puolesta, ne ovat toimineet itseään vastaan seksuaalivähemmistökysymyksissä. Mutta niiden aateperintö on oikea. Kirjassa on jännittäviä analyyseja monien historian suuruuksien, kuten Hitlerin ja Mannerheimin, väitetystä homoseksuaalisuudesta. Siinä pohtimista vaikka pinkkimustille!
Ihme muuten, että Hankamäki on jäänyt tai jätetty julkisessa sanassa lähes kokonaan vaille huomiota, vaikka hän on erittäin ansioitunut (filosofiasta väitellyt tohtori) ja hänen tuotantonsa on mittava. Ilmeisesti syynä on se, että hän ei kumartele feministeille eikä edusta – kaikkien ärsytykseksi – poliittista vasemmistoa.
Kirjanmerkkinauhalla varustettua tiiliskiveä voi käyttää vaikka perheraamattuna. Terapiakirjallisuutta se ei ole, mutta sopii jokaiselle henkisesti kypsälle ihmiselle.