Tarpeettomiksi käyneet taidot
Olen pohtinut hiukan sitä, mitä elämäni aikana oppimiani taitoja ja osaamista ei enää tarvita tänä päivänä. Kaikkea mahdollista on tullut tehtyä, paitsi uusia ihmisiä. Olen koettanut myös arvata, mitkä tämän päivän taidot ovat tarpeettomia 50 vuoden kuluttua. Se onkin aika vaikea tehtävä. Selvää mielikuvaa ei siitä vielä ole.
Listaan muutamia mieleen tulleita ajatuksia. Keksikääpä lisää.
Olen täälläkin jo maininnut joskus liudan osaamiani maatalouden taitoja, kuten hevosen kengittämisen ja valjastamisen tai lehmän lypsämisen. Nykyisin koneet lypsävät lehmät, ruokkivat ja siirtävät lannan ulos navetasta. Hevosen valjastamista tekee aika harva nykyisin. Siihen ei taida olla konetta keksitty. Monenlaisia maatalouden töitä osaan edelleen, mutta eipä niitä eteen ole enää tullut.
Laskutikulla laskettiin pitkään kolmen desimaalin tarkkuudella. Logaritmitauluja käyttäen päästiin viiden desimaalin tarkkuuteen. Nykyteini loihtii laskimestaan sinit ja cosinit ainakin kymmenen desimaalin tarkkuuudella muutamassa sekunnissa. Taulukkolaskennalla sitäkin tarkemmin.
Mittaustuloksista ja matemaattisista kaavoista piirtelimme tussilla käyriä millimetripaperille. Nyt tietokone tekee käyrät aineistoista sekunneissa.
Ensimmäisen stereovahvistimeni rakensin komponenteista aivan itse. Teho riitti kuulokkeisiin. Ensimmäiset stereolevyt toistuivat aivan upeasti. Ne melkein kuluivat puhki. Nyt mennään kauppaan ja ostetaan laitteisto, joka tekee lähes kaikkea muuta, paitsi ei keitä kahvia. Musiikkia voi kuunnella ilman vinyylin rapsahteluja mitä upeimmista kansainvälisistä esityksistä.
Ensimmäisen tietokoneeni rakensin komponenteista. Ohjelmia ei ollut juurikaan valmiina. Useimmat ohjelmat piti tehdä itse. Sovellukset olivat todella primitiivisiä. Massamuistina toimi c-kasetti. Nyt mennään kauppaan ja ostetaan tuhansia kertoja tehokkaampi tietokone. Ohjelmia on lähes mihin tarkoitukseen tahansa. Harvalla enää juotin pysyy kädessä.
Tarvitsin joskus jotakin tietokoneohjelmaa varten erään harvinaisen matemaattisen kaavan. Sen etsiskelyyn kirjastoissa taisi mennä toista viikkoa. Nyt sellainen noukitaan hakusanalla internetistä sekunneissa. Eri asia on toki sitten se, ymmärretäänkö kaavaa ollenkaan.
Ennen jouduttiin kirjoittamaan oikeita kouluaineita, joiden tekemiseen saattoi mennä päiviä. Nyt teini copypeistaa internetistä itselleen sopivan aineen.
Valokuvat otettiin kameran filmille. Mustavalkofilmit kehitin itse ja värifilmit lähetin Ruotsiin kehitettäväksi. Valokuvasuurennukset tein itse suurennuskoneella, vessassa ikiomassa pimiössä. Vieläkin tunnen valokuvakemikaalien hajun nenässäni. Nyt kuvat otetaan digikameralla, fotoshopataan tietokoneen kuvaruudulle taikka lähetetään labraan linjayhteydellä. Kemikaaleissa sormiaan ei enää tarvitse liotella.
Ennen pornokuvat piti tehdä ja kehittää itse tai ostaa Ruotsista. Nyt voi tehdä todella paljon laadukkaampia "taidekuvia" digikameralla. Jotkut uskaltavat pistää niitä vielä julki internettiin kaikkille näytiksi. Jos kiinnostusta riittää, internet suorastaan tursuaa pornoa aivan jokaiseen makuun ja mielialaan.
Ennen vanhaan hyvään aikaan jouduttiin pakosta venyttämään penniä. Nykyisin ei tarvitse, eikä sitä myös osata. Voi tilata lisää euroja vaikka kännykällä. ;-)
> Ennen jouduttiin kirjoittamaan oikeita kouluaineita, joiden tekemiseen saattoi mennä päiviä. Nyt teini copypeistaa internetistä itselleen sopivan aineen.
Kyllä meillä koulussa yhä vieläkin kirjoitetaan monenlaisia tekstejä, joiden tekemiseen menee enemmänkin aikaa. Ja yhtälailla kuin netistä voi kokeilla tekstin kopioimista, yritettiin ennen opettajalle tuoda serkunkumminkaiman tekstiä omanaan. Pointtinahan on sitten se, että huomaako sitä opettaja. Juuri eilen hylkäsin kasiluokkalaisen tytön novellianalyysin, jossa kerrottiin Irigarayn ja Lacanin teorioiden vaikuttaneen kirjoilijan diskurssiin....
Kaunokirjoitus, ihan turhaan opittu taito.
Minä väitän, että copypeistaaminen on tullut huomattavasti vaikeammaksi yliopistojen alettua käyttämään tekstin jälleentunnistusohjelmia. Niiden huijaaminen on niin työlästä, että opetteleva aketeemikko mieluummin kirjoittaa tekstin itse.
Aboa kirjoitti: "Pointtinahan on sitten se, että huomaako sitä opettaja. Juuri eilen hylkäsin kasiluokkalaisen tytön novellianalyysin, jossa kerrottiin Irigarayn ja Lacanin teorioiden vaikuttaneen kirjoilijan diskurssiin...."
Kirjoittaja ei ole muuten osoittanut "luin Lacania lastentarhassa" ihmelapsen merkkejä? :)
No, olen itsekin joskus jotain kopioinut, ja sitten sai ihmetellä että kuinka samasta paperista sai eri opettajilta eri arvosanoja (tai joskus jopa samalta...)
Onhan noita taitoja jotka eivät ole ehkä maailman ajankohtaisimpia, tai sitten ovat vain harrastajien juttuja (tunnen parikin ihmistä jotka kehittävät kuvansa itse). Muutama vuosi sitten oli hauska seurata ihmisten ilmeitä, kun ohjasin jotain harjoitustoitä, jotka tehtiin MS-DOS-koneella, ja eihän nää nykyteinit ole DOSsia ikinä nähneetkään.
Kaunokirjoitusta en ole käyttänyt vuosiin, ja osaan minäkin muutamia merkillisiä maataloustoitä joiden käyttoaste on jäänyt aika heikoksi...
Uusia taitoja lisaksi on opetella olemassa varuillaan aina, itsepuolustus (streetproofing), ja tavallinen bullshit ja sen lapinakeminen. En ole koskaan oppinut matematiikkaa vaikka laittaisin $$$ eteen, en ole sita koskaan tarvinnut. Mita muuta,,,en ole tehyt taidetta tai soittanut pianoa 40 vuoteen. En edes kaipaa.
Nauhan laitto kirjoituskoneeseen ja jatkolomakkeen laitto kirjoitinpäätteeseen.
Ei tarvitse mietiskellä kuinka kova on viiden beaufortin tuuli, pari kappaa perunoita tai tuhat heppaa.
Naisilla maalaistöistä ainakin lampaan keritseminen ja villan kehrääminen on aika lailla historiaa. Samoin maidon jalostaminen kirnuamalla. Ja jyvien erotteleminen akanoista. Kaikki nämä ovat nykyisin niin teollisia prosesseja. Miehillä vastaavasti viikatteen käyttö viljan puintitöissä ja heinäseipäiden kanssa puljaaminen lienee jäänyt nykymaatalon isänniltä historiaan, kun kaikki on koneistettu.
Toimistotöissä tuskin kukaan enää jaksaa muistella ihmisten puhelinnumeroita pikavalintojen aikakaudella. Toista oli ennen, kun ihmisillä oli hyvät numeromuistit korvien välissä. Itse asiassa: Nykynuori tuskin osaisi käyttää perinteistä analogista puhelinta ja pyöritellä sen valintakiekkoa oikein! Ja kuinka rentoa tietokoneella kirjoittaminen onkaan, kun ei tarvitse pelätä näppäilyvirheitä toisin kuin värinauhan läpi kirjoituskoneella näppäiltäessä.
Auton huolto nykyisin on vain ajan varaamista huollosta. Rasvanippa? Mikä ihme se on? Tulpat, öljynsuodatin, ilmansuodatin, häh...?
Viihde-elektroniikan kanssa ei tosiaan enää paljon harrasteta kotona. Juottaminen on sen sijaan nykyisin elektroniikkateollisuudessa melkeinpä ajokorttimenettelyn alainen ammattitaito, kun uudet lyijyttömät juotemetallit vaativat tarkempaa prosessiosaamista. Hyvä niin, jotta kotona eivät ihmiset sitten herkistä itseään juoksutteiden eli fluksien herkistäville höyryille. Herkistymisestä ja allergioista tulikin mieleeni yksi selkeästi ehtyvä kansalaistaito:
Ruoansulatus!
Väittävät, että pastörointi ja muu ylivireä hygienia ruoan tuotantoprosesseissa heikentää ihmisten luontaista vastustuskykyä, mikä olisi syy yleistyville intoleransseille ja allergioille.
Vanha kansanviisaus kun kuuluu: "Paskanen lapsi on terve lapsi". Eli ei osata olla enää edes tarpeeksi likaisia!
Voihan se olla niin, että meidän (yli 50v) nuoruudessamme oppimia taitoja ei välttämättä tarvita tällä hetkellä / tulevaisuudessa, mutta itse mielelläni otan joskus tällaisen vanhan haasteen vastaan, vaikka uusiakin taitoja on tullut. Nimim. korjaa fillarin itse...
Voi hyväjumalauta nyt jätkät...
Miten JV kääntääkään tämänkin ylösalaisin? Hän sanoo: "Ennen oli kunnollista, nytten ei oo kunnollista." Mutta oikeasti hän vain on päättänyt suoda elämässään itselleen kymmen/sata/tuhat taitoa, joista hän nyt huomaa hyödyttömiksi yhdeksän/yhdensäntoista/yhdeksänkymmentä. Mitä ylisananväliä! Jos joskus huomaan, että minun on haettava elämälleni sisältöä siitä kun viidenkymmenen vuoden takaa lypsin lehmiä, annan välittömästi raahata itseni liimatehtaalle. Jos joskus huomaan pitäväni tärkeämpänä itkeä taitojani, jotka nyt ovat tarpeettomia, kuin uusien taitojen hankkimista, on peli menetetty. Mitä hyötyä ikävien asioiden diibadaabaamisesta on? Miksei tuotakin energiaa olisi voinut käyttää itsetutkiskeluun. JuhaniV, kun opettelit laskutikun käyttöä, etkö oppinut trigonometrian aivan yhtä hyvin kuin laskimenkäyttäjätkin? Kysymys ei kuulu, millä välineellä ne opit, vaan mihin taitojasi käytit: Laskitko laskutikullasi jotakin merkittävää? Otitko hienompia kuvia filmille kuin kortille?
Mitä taitoja treenasit kirjoittaessasi pikkuviestiäsi, ihmisten ärsyttämistä loppuunviemättömällä ajattelulla? Tekeekö se sinun elämäsi hieman vähemmän kurjaksi, kun tiedät aiheuttavasi tunteita, vaikkakin negatiivisia, muissa ihmisissä?
ChowS - naulan kantaan, jos sitä taitoa enää tarvitaan tai naulapyssyllä muuten!
Minä en ymmärtänyt yhtään ChowS:n vuodatusta. Mikä hänen sieluaan oikein kaivertaa? Merkillisiä puheenvuoroja ihan asialliseen keskusteluun.
Minustakin tämä on viatonta, nostalgista muistelua. Aina silloin tällöin jään esimerkiksi kirjastonhoitajien kanssa päivittelemään, miten sitä tultiin toimeen ilman tietokantahakuja, e-lehtiä ja kokotekstiversiota verkossa. Päätelmä on yleensä ollut, että ei nykyään tehdä sen laadukkaampaa tutkimusta kuin ennen, mutta ehkä hieman nopeammin ja tehokkaammin.
Itse olen opittujen taitojen vanhenemista yrittänyt ennakoida niin, että en esimerkiksi viitsi opetella uutta tietokoneohjelmaa, jollen sitä välittömästi johonkin tarvitse. Onko mitään tarpeettomampaa kuin osata käyttää vanhentunutta ohjelmaa.
"Onko mitään tarpeettomampaa kuin osata käyttää vanhentunutta ohjelmaa."
No ainahan voi kehuskella osaavansa käyttää MS-DOSia. Ja on muuten tuonkaltaiset "muinaiset" taidot tulleet tarpeeseen kun aina niin luotettava Windows ei enää jostain syystä pelitäkään. :D
Onnistuisivatkohan edlin, vi ja rno ?
Vanhoistakin atk-taidoista voisi olla joskus hyötyä. Työkaverini hallitsee talouselämän sovellusten ohjelmoinnissa aikanaan yleisen Cobol-kielen. Hän olisi voinut pyytää tarjotusta ohjelmointityöstä lähes mitä tahansa ja sellainen palkka olisi maksettu. Hän oli kuitenkin saanut kyllikseen työelämästä ja ryhtyi eläkevaariksi.
Itselleni kävi hieman toisin. Muutama kymmenen vuotta sitten työnantajani koulutti täysipäiväisesti yli vuoden, puolet ajasta Saksassa, meitä hallitsemaan aivan bittitasolle asti yhtä valtakunnan tärkeimmistä ja kalleimmista tietokoneista. Se hoiti Suomen telexliikenteen. Järjestelmä otti tilaa omakotitalon verran. Kun tuo palvelu vihdoin loppui muutamia vuosia sitten, sitä kerrottiin hoidetun pikkuisella purkilla Sveitsissä koko Euroopan alueelta.
Tuon erikoisjärjestelmän opiskelusta ei jälkeenpäin ole paljoakaan ollut suoranaista hyötyä muuten kuin tietokoneen sielunelämän periaatteiden yleistuntemus. Siinä käytettyä ohjelmointikieltä ei käytetty missään muussa järjestelmässä. Ehkä ainoa lohtu on hommasta maksettu hyvä palkka ja puolen vuoden ulkomaan päivärahat, sekä tietenkin saksan kielen aktivointi.
Olihan siitä kuitenkin hyötyä myöhemmin, kun opetin muiden assembly-kielten ohjelmointia. Opetustyöstä toki maksettiin aivan kurjasti.
Tuo ChowS:n purkaus oli erittäin mielenkiintoinen ja paljastava hänestä itsestään ja asenteistaan. Mietin mikä olisi hänen tyylilajinsa ollut jos kirjoittaja olisikin ollut joku toinen.
Laskutikkutaitoja tuli käytettyä työtehtävissä aika paljon. Heti kun rahani riittivät, ostin laskimen ja hetken kuluttua ohjelmoitavan kämmentietokoneen. Olin niistä todella onnellinen.
Kuvien ottaminenkin on muuttunut. Filmi oli arvokasta. Kuvia ei aikanaan räpsitty miten sattuu. Taiteellisiakin arvoja tuli opiskeltua ja mietittyä. Nyt kun filmi ei ikään kuin maksa mitään, kuvia näpsitään jopa holtittomasti. Erääseen muotokuvaussessioon meni viisi tuntia ja tuloksena kuutisensataa kuvaa, joista valittiin lopulta vain muutama.
ChowS kirjoitti: "Mitä taitoja treenasit kirjoittaessasi pikkuviestiäsi,..."
Ehkä kymmensorimijärjestelmää treenasin? Ukkoni luki tuon avausviestini ja totesi sen aivan liian pitkäksi: "Kukaan homppeli ei jaksa lukea noin pitkää vuodatusta!" Tiukin kritiikki tulee kotoa. ;-)
"Kemikaaleissa sormiaan ei enää tarvitse liotella." -toivottavasti ei ennenvanhaankaan kun nuo valokuvakemikaalit tuppaavat olemaan sähkölapun keksimisenkin aikoihinkin aika hevejä raskasmetalleja.
Valokuvaus ei ole digiaikana juurikaan muuttunut kuin teknisesti helpommaksi ja nopeammaksi (..ja luontoystävällisemmäksi). Itseasiassa otan digillä vähemmän kuvia kun näen heti mitä olen tekemässä.Polaroid jäänyt aikapäiviä sitten vaikka sillä on kiva leikkiä joskun nostalgian/fiiliksen takia. Tietysti riippuu aina kuvaajan tyylistä tai tilantesta miten paljon ruutuja menee, oli väline sitten mikä tahansa.Joskus ei tarvii napata kun yhden jos tuntee välineensä/ tietää mitä on tekemässä.
Pimiötaitoja tarvitaan kyllä vieläkin jos haluaa tehdä "kunnon" taidekuvia...vaikka samaa ja enemmän saa koneella tehtyä, tietenkin tekijästä/ taidoista riippuen.
Vaikka valokuva olisi skannattu koneelle digimuotoon harjaantunut silmä näkee onko tuo otettu "perinteisellä" tai pixeleillä...varsinkin kun kyseessä on mustavalkoinen otos.
"Ennen pornokuvat piti tehdä ja kehittää itse." - Kul oli vaikeeta ennen :-n
Käytöstavat ovat käyneet tarpeettomiksi. En nyt tarkoita suoranaista ilkeämielisyyttä vaan vähentynyttä ystävällisyyttä ja toisen huomioonottamista. Esimerkiksi palveluammateissa työskenteleviin ihmisiin ei osata suhtautua kuin toiseen ihmiseen. Bussiin astutaan sisään puhumalla samalla puhelimeen eikä edes vilkaista kuskia. Ei lisätä loppuun kiitosta, kun tilataan jotakin: "Yks kahvi." Tapaamisista ollaan reilusti myöhässä ja puhelimella voi antaa arviota mahdollisesta saapumisajasta. Ennen kännyköitä piti saapua ajoissa.
Kyllähän Suomessa on aina osattu olla kaupassa ja yleisissä kulkuneuvoissa tylyjä puolin ja toisin. Nämä asiakaspalvelut sun muut turhuudet ovat länsimaisia vaikutteita. Nykyään jos johonkin kauppaan (lukuunottamatta Lidl) menee, niin koko ajan saa olla torjumassa innokkaita myyjiä, ja auta armias, jos jotain tuotetta vahingossakaan vilkaiset, niin hyllyn takaa hyppää myyjä kysymään, löytyykö jotain sopivaa. Ja vähintään pitää jokaisen tielle osuneen henkilökuntaan kuuluvan kanssa keskustella muutama minuutti päivän tapahtumista, meetvurstin kilohinnasta tai Kantin filosofiasta.
Lisäksi aikoinaan opittu kohtuus pakkaa katoamaan kaikkialla. Ei ole enää mitään, mistä ei olisi olemassa perhepakkausta. Tupakatkin saa perhepakkauksessa.