Koulukielteisyys kummastuttaa

Vantaan kalapalaskandaalin yleisökirjoittelu ihmetyttää. Suuri osa kirjoittelijoista on hyvin koulu- ja opettajakielteisiä. Ollaan koulujen PISA-mittauksissa eturivissä, mutta yhden Aleksin äksyily aihettaa tuollaisen opettajien ja koulun mollauksen. Opettajien syyllistäminen on hyvin herkässä. "Aggressiivinen opettaja hyökkäsi takaa päin turvattoman Aleksin kimppuun niin, että tarjotin putosi lattialle". Toinen kirjoittaja kuitenkin "tiesi", että opettaja ei koskenutkaan, vaan Aleksi viskasi tarjottimen menemään kiukuspäissään. Taitaa olla niin, että osa mielipidekirjoittajista on oppilaita, joita koulunkäynti ei vain kiinnosta. Naamioidutaan isiksi ja äideiksi ja entisiksi opettajiksi.

Kouluhan oli välillä ihan mukavaakin. Uusi tieto ja uusi näkemys maailmasta innosti. Vaikka kesäloma oli mukavaa, niin muistan hyvin, että kesäloman lopulla alkoi jo kaivata koulun antamia uusia virikkeitä. Mutta tässä suhteessa ihmisissä on varmaan eroja. Toiset viihtyvät paremmin ulkoilmaharrastusten parissa.

Valtaosa vanhemmista toimii yhdessä koulun kanssa, mutta sitten on niitä koteja, jotka eivät halua olla missään tekemisissä. Osanottoni opettajan ammatin valinneille.

Minulla on epäilyni siitä, että media on tehnyt nyt tästä yhden erikoisen kärpäsestä härkänen -jutun. Asia olisi pitänyt oikeasti käsitellä vain koulun sisäisenä. Nykyisin ollaan kovin yliherkkiä kaikille koulun tapahtumille, kun on sattunut noita ikäviä juttuja.

Kouluruoka pitää tehdä tosi pienillä rahoilla. Perussyy taitaa olla tässä. Ei voi lähteä siitä, että jotkut ottavat paljon enemmän, koska sitten toinen voi jäädä ilman.

Valitettavaa on, etteivät lapset saa välttämättä kotonaan enää ruokaa. Minullakin oli työkaveri, joka kertoi, ettei lapsille ollut aina ruokaa kotona, kun he tulivat koulusta. Koulussa he saivat joka päivä ruokaa, mutta ei kotona. Koulussa tulisi tajuta tämä ja tehdä ruokaa tarpeeksi, jotta siitä voisi ottaa hieman enemmän.

Sitä ei tulisi kuitenkaan suvaita, että ottaa vain lihaa lautaselle.

Kyllä kai kouluissa se on jo hyvin tiedossa että osalle lapsista se kouluateria on ainoa lämmin ateria...mutta ei sitä rahaa silti sen enempää ole.

Mitä opimme tästä: kouluruoasta pitää tehdä niin pahaa ettei kukaan halua ottaa sitä enempää.

Ihmiset yleensä tunnistavat ongelman, eli määrärahojen pienuuden. Mutta sitten kun veroja korotettaisiin jotta niitä määrärahoja saataisiin lisää, kansan syvissä riveissä alkaa kova nurina.

Vaeltajan kirjoitus aiheuttaa minussa lievää ärtymystä, lähinnä hänen teesiensä takia:

1. Auktoriteetin määräämän ravintoannoksen on riitettävä, sillä auktoriteetti on viisaampi kuin oma harkinta.

2. Oman harkinnan käyttäminen auktoriteettiä uhmaavalla tavalla on kielteisyyttä kaikkea auktoriteetin tarjoamaa kohtaan.

Vielä jostain kumman syystä Vaeltaja näkee tarpeelliseksi alentaa kaikki koulun toimintatapoja kritisoivat oppilaiksi, joita koulunkäynti ei kiinnosta. Toisinsanoen hänen mielestään ihminen ei ole kelvollinen olemaan isä, äiti tai eläköitynyt opettaja, jos hän kyseenalaistaa auktoriteetin määräykset.

Vaeltajan halua vahvistaa auktoriteettiä voi vain arvailla. Kenties Vaeltaja itse tahtoi aina uhmata keittäjätädin kieltoa ottaa ylimääräinen kalapuikko, mutta ei itse uskaltanut. Lienee ikävää tajuta, että tuolla Aleksilla oli enemmän munaa kuin itsellä sen ikäisenä ikinä. Lienee todella ikävää huomata, ettei ole oikeasti lainkaan yläasteikäistä parempi.

Totta, tosin verojen korottamisen sijaan voitaisiin säästää muualta tai lakkauttaa muita palveluita (toisin sanoen siirtää yksityisen tai kolmannen sektorin kontolle).

"1. Auktoriteetin määräämän ravintoannoksen on riitettävä, sillä auktoriteetti on viisaampi kuin oma harkinta. "

Toisin kuin oma harkinta, auktoriteetti tietää paljonko ruokaa on saatavilla, jotta jokaiselle riittää.

>>ChowS kirjoitti: "Vaeltajan kirjoitus aiheuttaa minussa lievää ärtymystä, lähinnä hänen teesiensä takia

Hyvin kaivoit esiin niitä teesejä, mutta varsinainen sanoma ei näköjään mennyt läpi. Ihmettelen sitä, miten kielteisesti keskustelupalstoilla suhtauduttiin opettajiin. Monille opettajat tuntuvat olevan pahimpia roistoja, jotka säälimttä nöyryyttävät meidän kullanmurujamme.

Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään samasta aiheesta. Kun lapset kertovat kotona koulun tapahtumista, ensin otetaan yhteys iltapäivälehteen tai tehdään valitus lääninhallitukseen. Kouluun ei olla minkäänlaisessa yhteydessä. Valitukset lääninhallituksissa ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Koulu toivoo, että ensin puhuttaisiin asiasta koulun kanssa ja selviteltäisiin, mitä todella on tapahtunut.

Opettajien tilanne on erityisen ikävä. Valitukset opettajista harvoin johtavat mihinkään, mutta opettaja on löysässä hirressä pitkiä aikoja. Opettajat joutuvat usein turvautumaan ammattijärjestönsä apuun. Opettaja on menettänyt auktoriteettiasemansa koulussa jo ajat sitten.

Valitukset ovat esim. tällaisia: Vanhemmat vaativat lapselleen parempia arvosanoja, koska hänet halutaan laatulukioon.

ChowS yrittää myös analysoida persoonallisuuttani. Meillä oli kotona sellainen meno, että pojalle tehtiin aina mukaan eväät. Koulussa ei ollut välipaloja. Joku muukin toi eväät kouluun. Luulen, että ne loput katselivat vesi kielellä, kun popsimme voileipiä ja ja eväspullosta maitoa. Aina, kun lähden luontoretkelle, teen kunnolliset eväät mukaan. Samoin junamatkalla heti avataan eväskääröt, vaikka matkaa olisi yksi asemanväli. Vanhat perinteet velvoittavat. Ja kun mennään Kukkapuistoon, eväät on mukana ja kahvia termarissa.

Lukiossa minua luokkatoverit pitivät ilmeisenä ylioppilaskokeiden reputtajana. Lopputulos oli kuitenkin aivan erilainen. Varmaan se, ettei osallistu koulun yhteisiin juhliin eikä ole hyvä urheilussa, värittää mielikuvaa ja tekee tyypistä aika surkean. Itse asiassa vähän inhosin niitä itsevarmoja, määrätietoisia, urheilussa briljeeraavia tyyppejä. Siitä joukosta löytyivät kiusaajat. Papin poika oli heidän maalitaulunsa.

On myös hyvä huomioida, että koululla ei välttämättä ole ruoan kanssa mitään tekemistä. Keskuskeittiö hoitaa ruoan koululle ja laskee sen määrän. Koulu tarjoaa vain tilan, jossa keskuskeittiöstä tuleva ruoka syödään. Koulun syyllistäminen siitä, ettei ruokaa ole tarpeeksi, ei tule kyseeseen muuta kuin siinä tilanteessa, että syöjien määrä on väärin ilmoitettu. Koulu ei voi ihan kaikkeen vaikuttaa, vaikka onkin se taho, jolle kaikesta kuitenkin valitetaan.

Mitä tulee taas ruoan riittävyyteen, niin sitä valitettavan usein - tiukkojenkin määrärajoitusten vallitessa - heitetään päivän päätteeksi pois. Eu-säädökset kieltävät ruoan antamisen edes eläimille. Onneksi edes paikoin ruokaa voi päivän päätteeksi ostaa mukaansa, jos haluaa. Pääsääntöisesti lasketaan määrät mahdollisimman tarkasti, mutta loput heitetään aina pois, mikä on sääli.

Mitä tulee huoltajien kärkkääseen ilmoitteluun opettajista lääninhallitukselle, niin se pitää valitettavasti paikkaansa. Koulun tehtävänä nähdään asiakaspalvelu, ei suinkaan oppivelvollisuus.

Lisäyksenä edelliseen, että niissäkään kouluissa, joissa on oma keittiö, se harvoin enää on koulun omassa hallinnassa. Määrärahat tulevat eri momentilta ja työntekijöiden hallintokunta on eri. Koulu on siis paikka, jossa on työntekijät kaupungin eri laitoksista (opettajat ja rehtorit yhdestä, keittäjät toisesta, terveydenhuolto kolmannesta, siivoojat neljännestä, vahtimestari viidennestä jne.) tekevät yhteistyötä.

Uutisoinnissa ja kommenteissa ei lainkaan kiinnitetty huomiota siihen, että opettajat katsoivat tarpeelliseksi kutsua poliisit. Se kynnys ei koulussa kovin nopeasti ylity. Jotain muutakin siellä on siis tehty kuin vain otettu ylimääräisiä kalapaloja...

Toinen huomioni kiinnittävä asia on kurin vaatiminen kouluun. Mitä se tarkoittaa? Nykyisellään opettajan kuriarsenaali koostuu lähinnä "Hyi, noin ei saa tehdä"-välineistä, joiden teho riippuu täysin oppilaasta. Jos hän ei koe tehneensä mitään väärää, niin ei hän myöskään tottele. Pakottaminen taas vaatii väkivaltaa ja siihen me tuskin haluamme mennä. Ainoa keino onkin saada vanhemmat opettamaan lapsille peruskäyttäymisen taidot. Vika kurin puutteeseen löytyykin vanhemmista eikä suinkaan opettajien kurinpidon lepsuilusta.