Suhtautumiset ikään

CR on toistuvasti heitellyt kommentteja iästäni. Olen tulkinnut CR:n tarkoittavan ne vähintäänkin yritykseksi piikittellä. Ikäni olen kertonut ja kerron tässä uudelleen: 66 vuotta.

Tiedoksi. Ikäni ei ole minulle ongelma millään tavalla. Olen tyytyväinen siihen ikään joka minulla juuri on, enkä haluaisi olla yhtään nuorempi kuin nyt. Ongelma se taitaa olla esimerkiksi CR:lle. Pahoittelen, koska en voi siinä auttaa. Kunkin pitää itse kasvaa asenteista ulos.

Olen parhaillaan puolen vuoden mittaisessa koulutuksessa uutta oppimassa. Yksi nuori nainen kommentoi, että miksi minä tiedän niin paljon. Totesin minulla olevan ikää 2-3 kertaa se mitä hänellä. Sellaisessa ajassa jotain tietoa ehtiikin tarttua vaatteeseen. Hän voi minun iässäni tietää myös paljon, jos haluaa tietoa oikeasti omaksua. Olen ollut aina kiinnostunut monista asioista ja niitä myös opiskellut. Vahempani korostivat tiedon merkitystä elämässä pärjäämisessä. Mieheni kertoo vastaavasta ohjeesta vanhalta sukulaiseltaan: "Ihmisellä pitää olla snajua."

Huolimatta siitä, että olen virallisen eläkeiän rajan ohittanut, olen täysillä mukana työelämässä yrittäjänä. Tässä yhteiskunnassa on kummallinen asenne, jonka mukaan eläkeiän saavuttaneen pitää asettua aloilleen (pysähtyä) kiikkustuoliin tv:n ääreen, eli eläköityä ja muuttua tylsäksi. Niin kauan kuin koivet kestävät ja nuppi on kohtuullisessa järjestyksessä, aion jatkaa yrittäjänä, piittaamatta tuttavieni komenteluista. Minua kauhistuttaa ajatus, että joutuisin pähkäilemään minkä golfklubin jäseneksi liittyisin, voidakseni tökkiä kepillä valkoista muovipalloa pitkästyneenä ja kuinka kalliin taskumatin valitsisin tähän urheilulajiin apuvälineeksi.

Kaverimme, 75 vuotta ylittänyt, on eläkkeellä kaupungin virasta. Hän ei tee töitä, mutta harrastaa sitäkin enemmän. Tapaamisaika pitää varata ainakin pari viikkoa etukäteen. Hän seuraa tiiviisti aikaansa ja on valtava tietopankki melkein alasta kuin alasta. Internettiä hän ei suostu hankkimaan, koska sieltä voi saada tietokoneeseen kamalia viruksia. Esimerkiksi kuvanmuokkausta hän tekee omalla koneellaan sujuvasti.

Mielestäni ikä on aika pitkälle asenne. Tunnen 25-vuotiaita vanhuksia, joiden mielestä heidän elämänsä on jo mennyt ohitse.

Ehei Juhani, en suinkaan koe ikääsi ongelmana! Ajoittain olen vain ihmetellyt, että voiko 66-vuotias todella esittää niin "snaijuttomia" ajatuksia... mutta yritän nyt asiasta mainittuasi toki muistaa vastaisuudessa, etten anna ihmettelyni äityä "piikittelyksi" asti. Vaikka "piikittely" on kuitenkin aika voimakas - tai sanotaanko turhan vakava - ilmaisu. Tarkoituksenani kun on ollut enemminkin vain pieni veijarimainen kujeilu kanssasi, kieli poskella, pienen sarkasmin kera. Vähän niin kuin siihen samaan tyyliin kuin olet itsekin kujeillut kaikkien rakkaitten änkyräystäviesi ja heidän uskonsa kustannuksella ;-) kuten mm. mainitessasi, että minunkin koko ulkonäköni suorastaan menee kaikki ihan hukkaan, jos en ala homoilemaan (vai oliko tämä ihan oikeaa piikittelyä?)

Muuten Juhani, huomasitko kuinka tuossa sinänsä ihan hienossa puheenvuorossasi ongelman kieltämisen jälkeen pyrit vakuuttelemaan lukijoita heti perään ja todistelemaan, että mitään ongelmaa ei ole, osoittaa, että itse asiassa se ikäsi on kuin onkin hieman ongelmallinen asia sinulle itsellesi. Itse asiassa koko provosoitumisesi minun "piikittelyistäni" kertoo tuosta ongelmastasi. Myös freudilaiset lipsahdukset (joita vanhalla iällä helposti sattuu, joten älä huoli!) ilmaisuissa kuten "...aion jatkaa yrittäjänä, piittaamatta tuttavieni komenteluista." tai "Minua kauhistuttaa ajatus, että joutuisin..." tai "Mielestäni ikä on aika pitkälle asenne." indikoivat, että ikä taitaa sittenkin olla sinulle ongelma.

Mutta ei tuo ikä taida ainoa ongelmasi olla, vaan mitä ilmeisemmin myös me "änkyrät" - uskovaiset, "fundamentalistit", konservatiiviset ihmiset - ja meidän mielipiteemme. Mutta, eikös se niin ollut, että kunkin pitää itse kasvaa asenteista ulos.

: ) : ) : )

Jassoo, täällä on taas uusi ketju CR:stä.

Minä yritän pysyä aloituksen aiheessa eli iässä. Käsittäköön kukin miten tykkää.

Aina ikä ei tuo viisautta, sen tiesi jo Shakespeare, mutta useimmiten se ainakin miellyttävästi tasoittaa käytöstä. Nuoruudessa taas on omat viehättävät piirteensä, mutta silloin, kun nuoremman polven edustaja ei välttämättä ole sieltä fiksuimmasta päästä, niin höyrypäisyys ja kukkoileminen käy kyllä helposti rasittavaksi. Tiedä sitten sitäkään, voiko jo hyvään nuoren aikuisen ikään ehtinyttä ihan nuorisoksikaan tituleerata. Nykyäänhän "nuorisoon" voi itsensä lukea kolmekymppiseksi asti. Minä olin siinä iässä ammattiini valmistunut kolmen lapsen äiti. Elämän ruuhkavuodet ovat siirtyneet noin kymmenellä vuodella myöhemmiksi.

Luulisi, että nykyisten kommunikaatiovälineiden ja matkustelumahdollisuuksien myötä tähän "nuorisoon" olisi tarttunut ainakin jonkin verran kanssaihmisiä arvostavaa asennetta. Ainakin sen opettelemiseen on nykyään hyvät mahdollisuudet. Mutta jostain syystä asia on usein ihan päin vastoin. Toiset kulttuurit ja tavat ovat vieromisen ja ilkkumisen aihe, ikä ja elämänkokemus osoitus ajasta jälkeen jäämisestä. Minusta on hirveän noloa katsoa, kun maailman napoina itseään pitävä "nuoriso" kohtelee nykypäivänä elämänkokemusta keränneitä ja monenlaista nähneitä vanhempia ihmisiä jonkinlaisina ylijäämäihmisinä, joilta ei ole mitään opittavaa ja joita voi katsoa nenänvartta pitkin.

Lähetin juuri oman ysiluokkalaiseni työelämän harjoitteluun ja valmistaudun käyttämään puolittaisen vapaapäiväni perheen hyväksi. Meillä on tapana lukea mielenkiintoisia kirjoja ja artikkeleita kaiken maailman asioista ja jutella niistä sitten hyvän ruuan ääressä. Tänään on se ilta, saamme mukaan myös naapurin homopariskunnan. Toinen puolisko heistä täytti juuri viisikymmentä, toinen on sujuvasti useampaa kieltä puhuva ja hyvin laajasti sivistynyt kaksvitonen. Arvattavasti keskustelu sivuaa uskontoja, transsukupuolisuutta, mutta myös paria mielenkiintoista kirjaa, egyptiläistä kulttuuria sekä aikuisten työelämää. Toivon hartaasti, että tällä reseptillä omista jälkeläisistäni ei tule niitä, jotka kehtaavat "opettaa" itseään viisaampia ja meuhkaavat omatekoisten oppiensa kanssa anonyymissä ympäristössä haukkumassa muita.

Juhanille kaikkea hyvää. Vaikka varmaan elämä on jo opettanutkin, että sitä niittää, mitä kylvää ja yleensä toisiin ihmisiin tehdyt "sijoitukset" tulevat ajan myötä moninkertaisina takaisin.

Iän puute on nopeasti korjaantuva vamma ihan jokaisen kohdalla.

Terveisin deli, nelikymppinen ja ikäloppu.

Ei ikä mitään suurempaa snajua tuo jos ei koskaan ajattele omilla aivoillaan.

"Ei ikä mitään suurempaa snajua tuo jos ei koskaan ajattele omilla aivoillaan. "

Eikä kyllä silloinkaan jos esim. vain jatkuvasti rypee itsesäälissä ja heristää nyrkkiä koko maailmalle...

Ei minulla ole mitään itsesääliä, enkä minä heristä nyrkkiä maailmalle, turhaa on se. Minä analysoin maailmaa vähän niin kuin Michael Scofield vankilan piirustuksia. Siinä ikä on vain eduksi, maailman analysoiminen ja tarkkailu kun vie aikaa.

Minua ei kiinnosta sääli, vaan minua kiinnostaa totuus, se miten asiat oikeasti ovat. Syrjitäänkö minua jostain nimenomaisesta syystä ja mikä tämä syy mahtaisi olla, kohdellaanko minua jotenkin epäoikeudenmukaisesti muihin ihmisiin verrattuna.

Ei, Suomessa kohdellaan lähes kaikkia ihmisiä huonosti, alentavasti ja ala-arvoisesti.
Se johtuu lähinnä siitä, että Suomessa vihataan naisia, naisellisuutta ja naismaisuutta. Suomi on macho tai suomeksi "äijä".
Suomen äijämäisyys liittyy siihen, että Suomi on jäätynyt kaistale sienimetsää ja hirvivaara-aluetta Pietarin takana ja jäänyt sellaisena perin yksin maailmanpolitiikassa. Stalin ajatteli, että tämä on kuin saksalaisten lentotukialus Leningradin vieressä ja kaavoitti tämän pysäköintipaikaksi tankeilleen. Nykyisin ne tankit ovat sellaisessa ilmastossa, etteivät ne jäädy.
Suomessa naisenkin on pakko olla melkoisen äijämäinen, koska muuten tulee selkään tai jää jalkoihin, sillä kyynärpäätaktiikalla ja kovilla arvoilla (äijäarvoilla) pärjää täällä. Rauha, herkkyys, naisellisuus, tytöt, tyttömäisyys, lasten rauhalliset leikit, suvaitsevaisuus, nörttimäisyys, kirjatoukat, taide ja kauneus herättävät halveksuntaa äijäsuomalaisissa.
Kannattiko sittenkään itsenäistyä. Jääkiekkoa voi pelata sellaisessakin seurassa, jonka nimi on Dynamo.

Mutta takaisin nyrkin heristämiseen. Haluan vain ilmaista, etten hyväksy Suomen maantieteellisen alueen valloittanutta samannimistä valtiota. Syy siihen on ihmisoikeusloukkaukset lapsuudestani lähtien. Itse asiassa suhde tähän taparikolliseen valtioon riippunee siitä, onko joutunut kokemaan tämän valtion silkkihansikkaan vai sen sisälle piilotetun rautanyrkin. Moni lälliprivilegiosta nauttiva ja straight-acting homoseksuaali saattaa elää koko elämänsä kohtaamatta vallan synkempää todellisuutta. Valta tarvitsee tällaisia ihmisiä sellaisiksi käsistä heiluteltaviksi houkutuslinnuiksi, mitä Smokersien tappamat kuolleet ruumiit olivat elokuvassa "Water world".

Mutta emmehän me ole noin yksinkertaisesti narutettavissa. Siinäkin elämänkokemus astuu peliin.

eiköhän ole niin että toi nuoruuden ihannointi on osaltaan vanhemman ja viisaamman sukupolven nuorisolle markkinoima konsepti. Varsinkin työelämä (ihmisiä palkkaavat vanhemmat ja viisaammat) suosii kokemattomia nuoria jotka eivät tiedä oikeuksiaan eivätkä osaa vaatia kunnon palkkaa. Toisia vanhempia ja viisaampia on hankalampi polkea.

Lempparilainaukseni Oscar Wildelta sopii tähän aika hyvin:

"The youth is wasted on the young", nuoruus menee nuorisossa tärviölle (oma suomennos).

Olen kyllä vähän sitä mieltä että nuoruus kuuluukin tuhlata. Mitä vähemmän nuoruutta on jäljellä tai mitä kauempana siitä on, sen paremmin tuntee itsensä ja oppii rajansa. Vanhempanahan ne on ihan hyvä tietää ja tiedostaa, mutta en ikimaailmassa antaisi pois sitä aikaa kun kaikki oli vielä auki ja mahdollista.

"Olen kyllä vähän sitä mieltä että nuoruus kuuluukin tuhlata. Mitä vähemmän nuoruutta on jäljellä tai mitä kauempana siitä on, sen paremmin tuntee itsensä ja oppii rajansa. Vanhempanahan ne on ihan hyvä tietää ja tiedostaa, mutta en ikimaailmassa antaisi pois sitä aikaa kun kaikki oli vielä auki ja mahdollista.""

Huolimatta siitä, että olen henkilökohtaisesti hukkaanheitetystä elämästä valittanut, voisin esittää kysymyksen siitä, voiko elämää edes heittää hukkaan? Sehän etenee koko ajan. Ja se on elämää. Ei ole mitään mittaria, jota tuijottamalla voisi todeta, että tästä päivästä jäi käteen vain 45 % siitä, mitä olis voinut, tai että tänään elin 110 %, joten huomenna voinkin elää vähemmän. Elämä on ja kuluu ja jokainen oppii joka päivä jotakin uutta.

Olen samaa mieltä tuosta peterin kirjoituksesta siinä mielessä, että olisiko sellainen vanhempi ihminen, joka ei koe heittäneensä nuoruuttaan hukkaan, niin arvostava omaa vanhuuttaan kohtaan; osaa arvostaa aikaa itsessään vasta kun sitä on menettänyt (eli vasta menetettyään osaa arvostaa, kuten viisaus toteaa). Ja toki edellinen on ristiriidassa sen kanssa, että elämää ei voi heittää hukkaan (kun seuraavassa totean, että hukkaanheittämisellä vasta oppii elämän ja ajan tärkeyden). Tai sitten ne eivät ole ristiriidassa. Ken ties, ajatuskulkuni ei ole tänään kaikkein vireimmillään.

Olen tuollainen 25-vuotias vanhus, josta Juhani puhuu ;)

Itse olen kyllä vuosien myötä (juu, tässä viimeisen 10 vuoden) huomannut tasoittuneeni huomattavasti. Nyt huomaani ikäni vaikutuksen, kun poikaystäväni on minua joitakin vuosia nuorempi. Ero ei ole suuri (ja yksilöllinenkin), mutta tiettyä rauhallisuutta ja vähemmän särmiä minussa on, innokkaaseen 21-vuotiaaseen verrattuna :) (ja poikaystäväni inhoaa mainintaakin ikäerostamme, ja muistaa Kiihkeästi asiasta ilmoittaa sen esillenoustua :P).

Mielestäni iän tuoma kokemus tuo mukanaan myös rauhallisuutta, hio särmiä ja tuo varmuutta. Vaikka ei kirjaviisas olisikaan, on kuitenkin kokenut ja nähnyt enemmän kuin nuorempi henkilö. Nähnyt siis aikaa, ei välttämättä eri asioita, vaan aikaa. Ymmärrättekö?

Ikääntyminen hio pahimmat särmät... Nuorena mielipiteet ovat jyrkkiä, jopa ehdottomia. Vanhemmiten oppii erottamaan "kyllä" ja "ei" sanojen välistä "mahdollisesti" ja "ehkä"... Tosin aina löytyy niitä ikiteinejä ja muutosvastarintaisia "aikuisia", jotka hannaavat aina kaikkea vastaan. "Elämäntapahannareita". Muutosvastarinta näkyy niin työelämässä kuin politiikassakin... Sellasista se vain on - elämä.

Tähän sopii seinältänikin löytyvä (kyllä, kerään viisauksia sun muita sarjakuvia...):

"Miten on mahdollista, että 16 vuotiaana tietää kaiken ja 66 ei tiedä mitään?" (kenen lausahdus, en tiedä)

Allekirjoitan, todellakin allekirjoitan.

edit: öh, enkä millään muotoa viittaa Juhaniin tuolla 66 vuoden iällä :D (sattuu olemaan vain sama tuossa lausahduksessa, sori)

Kun iästä tulee puhetta, heitän usein ilmaan seuraavan, minua kuvaavan lausahduksen: "Sanotaan, että ihminen on juuri niin vanha kuin miltä itsestä tuntuu. Mutta en minä nyt sentään niin vanha ole!". Taidan itse kuulua siihen porukkaan, joka on jo nyt kolmekymppisenä moniin asioihin kyllästynyt ja turtunut. Ennen aikojaan vanhentunut. Ihmisillä on kullakin oma elämänhistoriansa. Arvelen oman "nuorvanhan" asenteeni johtuvan siitä, että olen joutunut nuorena kohtaamaan monia sellaisia vaikeuksia, jotka ihmisillä tavallisesti tulevat vastaan vasta ikääntymisen myötä - esimerkiksi oman rajallisuuden kohtaaminen fyysisen terveyden reistaamisen kautta. En kuitenkaan näe syytä olla nuorille katkera heidän avoimuutensa ja innostuksensa vuoksi. En ole oikein koskaan ollut ikääni tyytyväinen. Nuorempana tein kaikkeni, etten missään tapauksessa olisi nuoren ja trendikkään näköinen, koska minua inhotti se että niin monet tuntuivat olevan kiinnostuneita minusta vain nuoren iän takia. Nyt kolmekymppisenä poden ikä- ja ulkonäkökriisiä eli tilanne on kääntynyt päälaelleen.

Mielestäni on hieno asia, jos ihminen pystyy nuorena olemaan avoin ja innostunut. Toisaalta on pakko myös nostaa hattua nille nuorille, jotka ovat riittävän objektiiivisia näkemään oman ikäluokkansa idealistisuuden. Esimerkiksi Olavi Uusivirta on tehnyt useammankin hyvin tarkkanäköisen kappaleen itsensä ikäisten ihmisten maailmasta. Mitä vanhempiin ihmisiin tulee, on totta että ikä on vain numeroita. Tunnen esimerkiksi useammankin yli 80-vuotiaan, joka harrastaa kotona Internetissä surffailua. Toisaalta tunnen nelikymppisiä, joita ei enää jaksa nykyajan vouhotukset kiinnostaa. Molempia ihmistyyppejä kuitenkin tarvitaan.

mopsi22 kirjoitti: "Miten on mahdollista, että 16 vuotiaana tietää kaiken ja 66 ei tiedä mitään?"

Tuo pitää todella paikkansa. Hyvin nuorena päätin, että haluan tietää kaikesta kaiken. Jossakin vaiheessa jopa luulin tietäväni ainakin erittäin paljon. Menin jopa touhukkaasti neuvomaan itseäni paljon vanhempia, kuinka heidän pitäisi toimia tai elää. Joskus huomasin vinon hymyn, mutta en ymmärtänyt sen merkitystä. Nyt ymmärrän.

Nyt ajattelen, että mitä enemmän tiedän, sitä selvemmin tajuan kuinka vähän oikeastaan tiedän.

Kumpi mahtaa olla parempi, että luulee tietävänsä vai tietää luulevansa.

Olikohan tuo nk. retorinen kysymys, koska lopusta puuttuu kymysysmerkki? ;-)

Oli. :)

Asiantuntijatöissä on tullut kuulleeksi ja käytönnössä myös todenneeksi, että asiantuntijuuden eli tiedon tasoissa on kaksi ääripäätä, joiden välissä itse kukin iästä huolimatta tasapainottelee:

"Tietää kaikesta ei mitään, ja tietää kaiken ei mistään"

peter kirjoitti: "Olen kyllä vähän sitä mieltä että nuoruus kuuluukin tuhlata.."

Olen samaa mieltä. Elämä pitää elää takki auki.
Olen sanonut kahdelle ihmiselle sen, minkä sanon nyt: Olen boheemi, huithapeli. Vaikka suhtaudun vakavasti tulevaisuuteen ja sen tuomiin ongelmiin, en jaksa murehtia sitä.
En halua pilata elämääni murheella. Murehtiminen ei ole ratkaissut yhtään ongelmaa.

Kun olen surullinen, olen ihan lyöty, mutta en ole niin pitkään. Kohta olen taas iloinen ja iloa jatkuu kunnes se sitten taas loppuu. Joidenkin mielestä minä olen slaavilainen luonne. Minä en luuttua koko elämääni harmaalla, vaan siinä on mustat ruudut ja valkoiset ruudut.

Yleensä ihminen oppii virheistään. Älykäs oppii toistenkin virheistä. Tyhmä ei opi mitään, koska tietää jo kaiken.