Asenteiden on aika muuttua

Haastattelin äskettäin erästä Suomen valokuvauksen Grand Old Ladyä. Hän on tällä hetkellä noin 80 vuotias. Hän on muotokuvaaja, joka valokuvaa edelleen filmille, mutta osaa myös digikuvauksen.

Jotakin tuossa ihmisessä on aivan huikeaa. Elämänkokemus, ammattitaito ja ammatin kannalta tärkein, ihmisen lämmin kohtaaminen, tulivat vahvoina keskustelussa ja asenteissa läpi, hänen niitä mitenkään korostamatta. Hänessä ei ole tippaakaan diivan elkeitä, vaikka sellaiseen olisi mielestäni jopa varaa.

Hänen tapaamisestaan tulivat mieleeni suomalaisen yhteiskunnan nykyiset asenteet seniorikansalaisia kohtaan. Edelleen paistaa läpi se, että kun ihminen tulee eläkeikään, hänen odotetaan lopettavan työnteon siihen paikkaan ja ryhtyvän viettämään eläkepäiviään ja odottelemaan yhteiskunnan kannalta suotuisaa, mahdollisimman nopeaa Tuonelan noutajan saapumista. Tämä asenne on upotettu jopa lakeihin.

Jo aikaa sitten havahduin siihen järkyttävään ilmiöön, että eläkkeelle jääneistä työtovereistani monet miehet kuolivat 3-4 vuoden kuluttua. Oma olettamukseni on se, että työelämästä yhden äkin luopuminen ja paikalleen jääminen heidät tappoi. Pienen valkoisen muovipallon tökkiminen kepillä ja nahkakantisesta taskumatista vahvistusta nauttiminen ei heitä pystynyt pitämään hengissä. Toki tiedemiehillä on tähän väitteeseeni laajempi teoria.

Vasta muutamia varovaisia puheenvuoroja on kuultu sen puolesta, että Suomella ei ole varaa näin aikaiseen eläköitymiseen. Käytännön toimia on sitten puheenvuorojakin paljon vähemmän.

Tämä asia koskee tietenkin myös HBLT-väestöä. Meille seniorikansalaisille (en vielä itse tunne ryhmään oikeasti kuuluvani) on olemassa aktiviteetteja sateenkaariyhteisössä. Niistä pitää puhua ja kannustaa mukaan. Eläkkeellä voi mennä mukaan monenlaiseen vapaaehtoistoimintaan. Osa on tämän jo hoksannut ja hienoja tuloksia näemme jopa Ranneliikkeessä.

Toisaalta tälle on aina se kääntöpuoli, että työelämästä pois jääminen on myös etuoikeus, kun on siinä iässä, että työn tekeminen johtaa todennäköisesti rampautumiseen ja alkaa käydä raskaaksi. Ja on eri asia painaa kamerannappulaa tasaisella alustalla kuin savusukeltaa portaikossa kahdeksankymppisenä. Välillä tuntuu, että ne kokkarit, jotka puhuu siitä, ettei ole varaa aikaiseen eläköitymiseen, haluaisi vaan ampua kaikki, jotka tulee työkyvyttömiksi.

Mutta totta kai ihmisellä pitää olla mielekästä sisältöä elämälleen eläkkeelläkin eikä ihmisiä saisi estää käymästä töissä tai tekemästä jotain, jos tuntuu, että rahkeet riittää. Tämä "rohkaisu työelämässä pysymiseksi" kääntyy usein vain (jotenkin tosi SDP:läisesti) "rangaistukseksi työelämästä poistumisesta". Ja loppuen lopuksi mielekäs eläke-elämä ainakin minun mielikuvissani sisältää myös niitä ei-tuottavia aktiviteetteja.

Toi on monipiippunen kysymys eikä ollenkaan yksinkertainen. Ikääntyminen ei ole ongelma toimistotyössä tai vastaavassa kevyessä työssä. Johtajat tekevät kevyttä toimistotyötä ja ovat terveempiä. Kukaan ei sano yhdellekään toimitusjohtajalle juuta tai jaata jos hän päättääkin mennä pitämään palaveria golf-kentälle.

Ikääntymisen myötä työtehtäviä tulisi keventää tai tehdä osapäiväisesti. Osa-aika-eläke voisi olla ok.

Sitten on niitä, jotka haluaisivat tehdä työtä, mutta työ-yhteisö ei siedä vanhaa työkaveria. Pakotetaan eläkkeelle jäämiseen. Sitten on tämä korkea kertynyt palkka, joka nähdään rasitteena. On yrityksiä, missä järjestelmällisesti yritetään irtisanoa tai irtisanotaan lähemmäs viisikymppisiä työntekijöitä, joilla on " liian kova palkka ". Sanotaan suoraan, että annetaan työpaikat nuoremmille. Money talks.

Idealismi sikseen. Talk is cheap.

Itsekin näen osa-aikaeläkkeen todella hyvänä vaihtoehtona. Silloin töitä voidaan tehdä "täysillä" se aika kun siellä ollaan ja eläkeaika nauttia sitten elämästä. Käytännössä kun työyhteisössä voi olla aika vaikeaa perustella sitä miksi toinen saa ottaa löysemmin kuin toinen. Samalla sitten ihminen myös hissukseen pääsee myös kokeilemaan eläke-elämää ja hankkimaan täytettä vapaa-aikaan, jottei eläkkeelle jäänti tule ihan täytenä yllätyksenä.

En kyllä allekirjoita tuota toimistotyön helppoutta etenkään tämän keskustelun mielessä. Siellä puolella kun käytännöt muuttuvat jatkuvasti, joten asioita pitää omaksua ja oppia hyödyntämään niitä aivan erilaisella tahdilla kuin suorittavan työn puolella.

Silti kyllä näen että Suomessa on hetken päästä suuri määrä hyvässä kunnossa olevia eläkeläisiä, kun suurten ikäluokkien eläköityminen pääsee kunnolla vauhtiin. Suomen suurin ikäluokka on 1947 syntyneet, ja mikäli eläkeikä on 63 vuotta, niin parin vuoden sisällä alkaa rymistä. Kun samalla ihmetellään että kenellä on aikaa laitoksissa makaaville, niin sanoisin että ratkaisu piilee näissä hyväkuntoisissa eläkeläisissä. Se vain vaatii hieman suurempaa yhteisöllisyyttä tähän maahan kuin mihin viime aikoina on totuttu.

Vaihtakaa tama elake sana johnkin muuhun niinkuin retired. Elake muistuttaa jotain rahaa milla elatetaan tyostapois jaamisen jalkeen. Keksitaan uusi sana. Toinen suomalainen sana "bug" minua on omakotitalo: se on varmaan jaanyt siella sodan jalkeen sanonnaksi kun ihmisilla ei ollut omia taloja ja rakensivat taloja sitten itselleen. Voin olla vaarassa, ja vihaisia kommentteja tulee tahan varmaan. Mksi ei sanota koti, talo, home, house? Yes,asenteiden ja sanojen on aika muuttua.

Pitää jatkaa tätä ajatusta vielä sen verran, etten voi kyllä olla ihmettelemättä miksi tätä asennekeskustelua käydään juuri nyt kun suuremmat ja suuremmat ikäluokat ovat saavuttamassa vanhuusiän. Onko niin että nyt eläköityvillä ikäluokilla ei ole ollut mitään ongelmaa kärrätä omia vanhempiaan laitoksiin kuolemaan yksinäisyyteen, mutta nyt kun se kohtalo alkaa lähetä omakohtaisesti, alkaakin vaatimukset kohtelusta kasvaa...

Silti tarjoan kyllä ongelmaan samaa ratkaisua kuin edellä, eli keskinäistä toisista huolehtimista. Eläkeläisillä kun on siihen hyvin aikaa.

Yksinäisyys johtuu ajattelusta, jonka mukaan jokainen valitsee oman elämänpiirinsä omien tarpeidensa mukaan sen sijaan, että sopeutuu siihen, mitä on saanut, toisin sanoen perheeseensä ja sukulaisiin. Myös niihin ikäviin. Tai pysyy sen kumppanin vieressä, vaikka se on tylsä (etkö itse ole?).

Niinpä sitä voi aikanaan kerätä ympärilleen lauman ihmisiä täyttämään omia tarpeitaan, tää tarveajattelu tuntuu musta näkyvän jotenkin erityisesti esimerkiksi siinä, että parisuhdeuskollisuus on väistyvä arvo. Kunnes sitten tulee se päivä, jona ei enää itse pystykään täyttämään muiden tarpeita.

Tuskin Airi Samulin on yksinäinen. Sillä on jotain annettavaa ja sitähän ihaillaan.

Vastuu taas on sitä, että kykenee yhtäläiseen empatiaan suhteessa niihin ihmisiin, joilla ei ole muuta kuin ihmisarvonsa.

Toisaalta, mikä vastuu lapselle tai lapsenlapselle on ylläpitää suhdetta äitiin/mummoon, mutta ei toisinpäin. Mun mummini on vanhainkodissa, emmekä me puhu paljoa. Käytännössä emme laitostumisen takia enää näe, koska hän asuu kaukana, ja ainut vaihtoehto majoittua siellä olisi hotelli tai vastaava. Toisaalta en tunne syyllisyyttäkään. En soita hänelle kovin usein, mutta hän ei soita minulle koskaan.

Tarveajattelun voi nähdä toteutuvan myös siinä, että ellei itsellä ole tarvetta soitella lähimmäiselle, hänelle ei myöskään soiteta.