Pääesikunnan upseerien seksuaalinen häirintä

Pääesikunnassa työskentelevistä naisista lähes joka kolmas kokee joutuneensa työssään joskus kiusaamisen kohteeksi. Saman kohtalon jakaa 11 prosenttia pääesikunnan miehistä. Pääesikunnan siviilejä kiusataan tutkimuksen mukaan enemmän (25 prosenttia) kuin talon upseereita ja muita sotilaita, sillä upseereista kiusatuksi tuntee tulleensa 12 prosenttia ja muista sotilaista 14 prosenttia.

Pääesikunnassa tehdyssä tutkimuksessa sata pääesikunnassa työskentelevää siviiliä, upseeria ja muuta sotilasta paljasti samoja ongelmia, joita on tullut esiin aiemmin myös työilmapiirikeskusteluissa.

15 prosenttia naisista kertoo kokeneensa työssään sukupuolista häirintää. Pääesikunnan mukaan vastausten perusteella voi kuitenkin tehdä myös johtopäätöksen, että jopa 24 prosenttia naisista on joutunut pääesikunnassa seksuaalisen häirinnän kohteeksi.

Pääesikunnan miehistä seksuaalisen häirinnän kohteeksi vastasi joutuneensa seitsemän prosenttia.

Miehet ja upseerit ilmoittivat naisia useammin, että häirintä jatkuu edelleen.

Naisia ovat häirinneet työyhteisön miehet, ja miehiä on häiritty sekä työyhteisössä että sen ulkopuolella.

Puolustusvoimien viestintäjohtaja Ossi Kervinen sanoo, että vaikka sukupuolista häirintää ja kiusaamista esiintyy, se ei tutkimuksen mukaan ole pääesikunnassa merkittävästi yleisempää kuin suomalaisilla työpaikoilla.

Minua itseäni kiinnitti huomiota kiusaamisen yleisyys suomalaisilla työpaikoilla: tutkitaanpa mitä tahansa työpistettä, paljastuu kiusaamista ennen pitkää, mikä selittää huonoa työskentelyilmapiiriä, siltä tuntuu.

Hesarissa julkaistiin (poikkeuksellisesti?) viime syksynä työpaikkakiusaamista koskeva kansainvälinen tilasto, joka käsitti lähes kaikki läntiset EU-maat. Kuinkas ollakaan, Suomi piti johtosijaa kirkkaana ykkösenä yli 20% luvulla, kun taas muissa Pohjoismaissa luvut liikkuivat vain muutamissa prosentteissa. Tutkimuksen merkittävyys piili siinä, että se oli laaja tutkimus, joka oli vertailukelpoinen. Mitäköhän se mahtaa kertoa keskimääräisen suomalaisen työpaikan ilmapiiristä? Samaisessa lehdessä kerrottiin, kuinka masennus ja muut psyykkiset tekijät ovat lisääntyneet eksponentiaalisesti ja psyykelääkkeitä popsitaan tässä maassa urakalla ja työkyvyttömyyseläkkeelle jäädään psyykkisten syiden vuoksi yhä nuorempina. Pelottavaa.

Tässä näkyy mielestäni koulukiusaamiskeskustelun perusjuoni, miten mukamas vasta elämistä opettelemassa olevat saataisiin olemaan kiusaamatta toisiaan, kun kotoa tulee esimerkkiä asenteiden ja käyttäytymisen muodossa. Tuskin koulu ja opettajatkaan ihmeitä pystyvät tekemään.

Näissä kiusaamistilastoissa oli NÄIN monta ongelmaa suomenkielisten kysymysten asettelujen kanssa, joita sitten joku naistutkija purki auki yleisönosastolla. Suomalaisiin kysymyksiin oli mm. lisätty kuvauksia siitä, mitä kiusaaminen saattaisi olla. Se tyyppi, joka on ollut vastuussa siitä Suomessa, on toisin sanoen kämminyt koko työpaikkakiusaamiskyselyn tosi hyvin => tulokset ei vertailukelpoisia. Tämähän ei tietysti muuta esikunnasta saatuja tietoja.

Toisaalta en tiedä, miten maailmaan verrattuna Suomessa suhtaudutaan kiusaamiseen. Tässä alueessa on nimenomaan tosi hankalaa se, että ihmiset määrittelee kiusaamisen eri tavalla. Monet pitää mautonta läpän heittoa kiusaamisena ja monet kiusaamista mauttomana läpän heittona ja silloin eri kulttuuripiireistä tulevat henkilöt on ainakin eri mielisiä siitä, kuinka paljon kiusaamista esiintyy. Ja Suomessa esimerkiksi naiset on ehkä tottuneet parempaan kohteluun kuin toisissa maissa. Voisin uskoa. Vaikkei kaikki täällä täydellistä ole niin paljon paremmin kuitenkin kuin monessa muussa paikassa.

Tällaiseen on monilla mahdollisuus vaikuttaa työpaikalla. Saamani kuvan mukaan usein "vanhat organisaatiot", joissa on mielellään myös pitkäikäiset johtajat ja vaihtuvia työntekijöitä, tai toisaalta työympäristöt, joissa työntekijöitä kannustetaan keskinäiseen kilpailuun, ovat herkkiä tällaiselle.

Yksi erikoinen piirre on myös se, että naisten kokema kiusaaminen ja häirintä nostetaan helpommin esille ja otsikoidaan kuin miesten. Huomionarvoista on em. raportissa, että miesten kokema seksuaalinen häirintä on olemassa ja että se on kestoltaan pitempää kuin naisten kohdalla, mutta vain naisten kokema väärin kohtelu laitetaan otsikkoon (Hesari: " pääesikunnan naiset kohtaavat häirintää " )

Kiusaamistilanteissa on yleistä, että se voi kestää vuosia, jopa vuosikymmeniä - ja tässäkin uutisessa yksi keino kiusata oli halventaa ulkonäköä. Puututtiin seikkaan tai ominaisuuteen, mikä ei kerro työn tekemisestä eikä osaamisesta ja on sivuseikka.

Voisi kysyä, että kuuluuko naisten ääni paremmin mediassa kuin miesten, koska siitä tehdään helpommin numeroa? Entä homomiesten ääni ? Mihin se hukkui ?

Minä en nyt ollenkaan ymmärrä tämän keskustelun juonnetta tulosten vertailukelpoisuudesta tai prosenttien paikkansa pitävyydestä: ainoa hyväksyttävä kiusaamisen esiintyvyyysluku on nolla (0). Mikä tahansa nollasta poikkeava luku on liikaa. Ei ole sellaista määrää työpaikkakiusaamista tai -syrjintää, joka olisi "normaalia" / "tavallista" / "hyväksyttävää" / "standardi" / "baseline".

Yksi aika kiusallinen havainto työpaikkakiusaamistutkimuksissahan on se, että ns. kutsumusammatteina pidetyissä ammateissa paitsi työehdot ja -olot ovat usein heikommat kuin muissa ammateissa, myös kiusaamista ja syrjintää ilmenee enemmän kuin muilla aloilla. Tähän sarjaan tuloksiahan ovat aiemmin liittyneet hoito-, pelastus-, turvallisuus- ja kirkollista alaa koskevat tulokset ja nyt siis maanpuolustus.

Lienisi utopiaa kuvitella, että varuskuntien sairaan heteronormatiivisesta ilmapiiristä voisi valikoitua jotenkin "terveempi" joukko pääesikuntaan. Ei sairaasta juurakosta kasva tervettä puuta.

Koska puolustusvoimien johtamiskoulutukseen saadaan pakollinen moninaisuuskasvatusosio jo varusmiesjohtaja koulutukseen?

Lisää esimerkkejä työpaikkakiusaamisesta:

Työtoverin väittäminen henkisesti sairaaksi vastoin totuutta toi kirurgille tuomion kunnianloukkauksesta. Helsingin käräjäoikeus antoi maanantaina ratkaisunsa työpaikkakärhämöinnissä.

Syytetty ja asianomistaja ovat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) työskenteleviä kirurgeja.

Oikeus tuomitsi syytetyn mieskirurgin kahdesta kunnianloukkauksesta 3 660 euron sakkoihin. Vahingonkorvauksia hän joutuu maksamaan 250 euroa, vaikka loukattu vaati 20 000:ta euroa.

Huhtikuisessa oikeudenkäynnissä kuultiin todistajina yli kymmentä husilaista lääkäreistä tulosyksikön johtajaan. Kirjallisina todisteina oli muun muassa huippupsykiatrin lausunto, jolla asianomistaja näytti toteen, ettei ole henkisesti sairas, kuten syytetty oli väittänyt.

Ihan vähällä ei selvinnyt asianomistajakaan. Kaksi todistajaa kävi valan velvoittamana kertomassa, kuinka hankala työkaveri tämä on. Sydän- ja keuhkokirurgeina työskentelevien miesten ylin esimies kertoi, että riita heidän välillään on jatkunut kymmenen vuotta.

Tuomio tuli vuosina 2005 ja 2006 työnantajalle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle osoitetuista kirjeistä, joissa kirurgi luonnehti kollegaansa muun muassa henkisesti häiriintyneeksi työpaikkakiusaajaksi.

Kaiken kaikkiaan kirjeissä oli 12 kohtaa, joiden totuudellisuutta oikeus arvioi. Kunnianloukkausrikos edellyttää sitä, että esitetyt väitteet tai vihjaukset ovat valheellisia tai halventavia.

Oikeuden mielestä suurin osa väitteistä oli perusteettomia ja kunnianloukkaus tahallista. Toisaalta kirjelmöinti ylöspäin oli ollut molemminpuolista, eivätkä kummankaan esittämät väitteet olleet aina mairittelevia tai täysin tosia.

Käräjäoikeus pudotti kärsimyskorvausta, koska asianomistaja oli vahvasti vaikuttanut loukkauksiin johtaneen tapahtumasarjan syntyyn. Yksi oikeuden jäsenistä olisi tuominnut vain yhdestä kunnianloukkauksesta, toinen taas pienempiin sakkoihin.

Molemmat kirurgit pyysivät viime vuonna poliisia selvittämään, onko kollega syyllistynyt kunnianloukkaukseen. Vain toinen esitutkinnoista johti syytteeseen.

Terolla on ihan oikea pointti tästä nollatoleranssista, mutta ihan hyvä alku ongelman hoitamiselle on tietysti sen tunnistaminen ja erottelu eikä ainoastaan käsien heiluttelu asian tiimoilta.

Työpaikkakiusaaminen on käsittämätön ilmiö ja ihmetyttää, minkälaiset sairaat ja katkerat ihmiset sitä tekevät. Paljon on varmasti kiinni siitä, miten työnjohto työpaikalla toimii, mutta nämä kiusaajathan sen päätöksen itse tekevät. Etenkin koulukiusaamisen ympärillä on kuitenkin usein pakko sanoa, että sitä on todella vaikea kitkeä. Kaikissa ryhmissä muodostuu aina tarvetta ryhmitellä ihmisiä meihin ja muihin. Sitä syntyy pienimmistä ja naurettavimmista syistäkin, jos liikalihavuutta, elintasoeroja, sukupuolieroja tai muuta vastaavaa itsestäänselvää tekosyytä ei ole tarjolla.

Ja välillä tuntuu, ettei kovin moni aikuinen ole paljon aikuisempi keski-iässä kuin yläasteella.

Ainoa keino hyökätä tällaista kiusaamista vastaan olisi tietysti ottaa kiusaajia kiinni ja muokata heidän asenteitaan. Istua heidän kanssaan pöydän ääreen ja hakea syitä toiminnalle ja selittää, että se on väärin sekä opettaa uusi toimintamalli. Sitä yritetään vielä koulussa, mutta aikuiset on jo niin isoja, että ajatuskin tällaisesta on varmasti monien mielestä naurettava. (Ja toinenkin keskustelija on aikuinen. Miten niin se tietää paremmin?)