ei-heteroseksuaalisuus

Moi,

olen makustellut termiä ei-heteroseksuaali, enkä oikein pidä siitä. Sanaa käytettään nykyisin minissa yhteyksissä, erityisesti sosiologisissa teksteissä. Minusta se kuitenkin haiskahtaa heteronormatiiviselta (toinen jännä sosiologien sana), moninainen ihmisjoukko rajataan pelkästään negaation kautta. Syntyy vaikutelma, että heteroseksuaalisuus on normi, että me jotenkin poikkeamme tuosta ihanteesta.

Toiseksi, onko mielekästä niputtaa yhdeksi joukoksi niin hintit, homo miehet ja naiset, lesbot, transvestiitit, transmiehet ja naiset, interihmiset, pervot (= queer?) ja kaikki muut? Tämä moninaisuus on rikkaus, ei vain jokin yleinen poikkeama. Toki joissain yhteyksissä, kun vaikkapa käsitellään syrjintää kouluissa ja työelämassä, puhuminen ei-heteroista voi olla kätevää, mutta kuitenkin näissäkin yhteyksissä syrjintä ilmenee hyvin erilaisilla tavoilla.

Eikö kannattaisi vaivautua kirjoittamaan auki meidän porukan koko kirjo.

Krister

Minä kyllä välillä käytän sanaa ei-hetero itsestäni puhuessani. Koen olevani jossain lesbon ja bi:n välimailla. En täysin lesbo mutta en kuitenkaan niin paljon bi, että voisin esim. ajatella meneväni naimisiin miehen kanssa. Queer ei tunnu yhtään omalta termiltä. Jos pitää itsensä jotenkin määritellä, helpompaa sanoa olevansa ei-hetero kuin alkaa juurta jaksain selittämään, millaisia tunteita on naisia ja millaisia miehiä kohtaan.

Etenkin matematiikassa negaation kautta määrittely on tosi helppo tapa määritellä selkeästi joukko. Mutta tietysti vaan siinä tapauksessa, että perusjoukko tunnetaan. Esimerkiksi ei-hetero:n kanssa syntyy helposti se mielikuva, että ei-hetero on vaikkapa transgender-henkilö, mutta onko? Minusta sukupuolensa vaihtanut henkilö voi olla hetero- tai homoseksuaalinen.

En niinkään koe loukkaavaksi tällaista selkeää määrittelyä kuin sitä seuraavia arvolatauksellisia lauseita. =)

"Eikö kannattaisi vaivautua kirjoittamaan auki meidän porukan koko kirjo"

Ihan varmasti, joissain yhteyksissä. Eikä ole edes vaikeaa: LGBT.
Siis lesbo-gay-bi-trans* ja tähti tuossa lopussa kertoo että trans-vaikka mitä.

Joissainyhteyksissä, muttei mummolle tarinoidessa.

Ei-hetero on heteron negaatio. Äh minunkin mielestäni.

Tosin Englannissa oli ok sanoa not straight. Yes. That's me. Or was.
Suomessa ja suomeksi... se on hankalampi juttu.

Olkoot sitten homo - mutta harvoin ilman etuliitettä.

No minä olen epähetero, olen aina ollut. Englanninkielinen termi minulle olisi varmasti "visibly queer", sillä piipautan tutkaa ihan tahtomattani.

Mikä muuten on hintin ja homomiehen ero?

"Mikä muuten on hintin ja homomiehen ero?"

Se ero taitaa olla useimmiten sanojan suussa ja kuulijan korvassa, mutta oman perskohtaisen tuntumani mukaan 'hintti' on se homomiesten alalaji, josta voidaan käyttää attribuuttia "visibly queer".

Se on huono käännös englannista. En ole kuullut, että käytetään queer-sanaa puhekielessä. Aikaisemmin puhuttiin seksuaalivähemmistöistä. Sitten keksittiin hlbt-lyhennys. Yhdessä vaiheessa oltiin pervoja. Sitten näitä määritelmiä alkoi tulla kuin sieniä sateella, kun henkilö voi ajatella olevansa sitä ja tätä tai kaikkea yhtä-aikaa...kaikki tuontitavaraa. Paljon luetaan ja selaillaan englanninkielisiä lehtiä ja web-sivuja.

Nyt kun näistä nimityksistä on puhetta, niin ystäväni tässä vähän aikaa sitten sanoi lukeneensa joltakin englanninkieliseltä keskustelupalstalta nimityksen "gay-girl". Vai olisikohan se ollut "girl-gay"... Tunteeko kukaan tällaista ilmiötä? Kyseesä oli varmaan lesbo (vaikea kuvitella mitään muutakaan), joka ei jostain syystä halunnut sanoa itseään lesboksi. Vai onko jotenkin hienompaa olla "gay"?

Käytän itsestäni termiä ei-hetero tai queer, vaikka kai minut voisi biseksuaaliksikin määritellä. Ed. käsitteet kuvaavat minua kuitenkin mielestäni paremmin, koska koen sijoittuvani jonnekin lesbon ja bi:n välimaastoon. Biseksuaalin oletetaan usein olevan kummankin sukupuolen edustajista tasapuolisen kiinnostunut. Queer on mielestäni loistava termi, mutta kaikki eivät halua sitä itsestään käyttää.

Mä en ole koskaan tajunnut tätä hirveetä angstia näiden määritelmien suhteen. Mikä siitä tekee niin vaikeeta? Se, ettei itekään on? Sillä jos on homo, ei oo mitään vaikeuksia sanoa, että oon homo. Piste. Sehän on vaan sana, joka kertoo, et tässä dallaa mies, joka tykkää miehistä. Informaatiota lyhyesti ja ytimekkäästi.

Mut jos ei tiedä, niin sit ei tiedä. Mut tarviiko siitä oikeesti ottaa hirveesti angstia? Sanoo vaikka että oon matkalla. Olen vähän sitä mieltä, et ihmisillä on ihan liikaa aikaa kelailla omaa itteensä ja omia tunteitaan ja sit ollaan älykköö ja kieritellään sanoja ja ollaan sit yhtäkkiä ihan pihalla ittensä kanssa, eikä tiedetä mitä sanoa.

Jos on kovasti nuori, ei ole mitenkään kummallista, ettei vielä ole asettunu mihinkään. Ja vaikka oliskin (ja vaikkei olis enää ihan teinikään), tulee aikakausia, jolloin vaikka seksi ei maistu tai kelailee omia tarpeitaan tai motiivejaan. Ei siinä tarvitse heti alkaa miettimään, et mikähän mä nyt oon, oonkohan mä nyt sittenkään 100 pros homo/lesbo vai oonkohan mä sittenkin 97,2 prosenttisesti homo ja loput bi tai ehkä sittenki 90 prosenttisesti homo, 5 prosenttisesti bi ja 5 prosenttisesti aseksuaali hetero vai hei sittenkin.....

Eläkää mieluummin! Tehkää niinku oikeelta tuntuu, kunnioittakaa toisia ihmisiä ja olkaa rehellisiä itellenne. Ja kelailkaa vähän vähemmän, jooko?

"Ihan vain teoreettisena pohdintana tämä, koska jos on ihanteena määritellä jokainen mahdollisimman täsmällisesti, nykyisin olemassa olevat homo-bi-hetero -määritelmät eivät ole välttämättä riittävän kattavat. Niihin kun sisältyy ajatus, että jokin sukupuoli kiinnostaa seksuaalisesti. Jos ei, silloin voi tietysti sanoa olevansa aseksuaali, mutta entä jos ihastuu kuitenkin platonisesti ihmisiin?"
Mitä jos pitäisikin sanoja "homoseksuaalinen" ja "heteroseksuaalinen" seksuaalisen ja parisuhdekäyttäytymisen nimityksinä eikä lainkaan identiteetin tai "suuntautumisen" määritteenä. Silloin jos on parisuhteessa tai seksisuhteessa samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, kyseessä olisi homoseksuaalinen suhde, ja eri sukupuolta olevien kesken vastaavasti heteroseksuaalinen suhde. Mutta ehkä se ei riitä. Ihmisillä on myös tarve vastata kysymykseen "mikä minä olen" jokseenkin tyhjentävästi.

Määritelmät on hankalia.

Itse määrittelen itseni "gay":ksi. En tykkää sanasta "Homo". Sillä on Suomen kielessä niin negatiivinen tuntu, että en ole koskaan tuntenut sitä omakseni.

Toisaalta en myöskään ole kovin "homonormatiivinen". En todella ole mikään flamer, "hintti", vaikka pukeutumistyylistäni saattaa joillain gaydar kilahtaa. Minä pukeudun liian hyvin ollakseni hetero. Heh. Käsittääkseni suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ensitapaamisella miellä minua homoksi... Ehkä siksi en edes hirveästi tykkää määritellä itseäni miksikään. Hmm.

Jos jättää huomiotta sen, että olen kiinnostunut miehistä, olen loppujen lopuksi suht hetero. Heh...

Sitä ei äkkiseltään osaa ajatellakaan, miten olennainen osa itseä tämä nimeämiskysymys on. Minusta gay taas kuulostaa trendihomoudelta, joltain sellaiselta fabfive-tyyliseltä homostelulta, jossa ollaan mieliksi heteronaisille, koska ne näyttää olevan homojen reitti ihmisarvoon yhteiskunnassa. Näin kärjistäen sanottuna.

Itse ilmoitan yleensä jotain kiertoreittiä, mikä olen. Esimerkiksi näitä "mulla on mies kotona" -tyyppisiä lausahduksia, mutta se kuulostaa itsestäkin siltä, että yrittää vältellä sanomasta pahoja sanoja.

Käsittääkseni ainoa suomalaista kantaa oleva vakavissakin yhteyksissä käytetty, ei välttämättä niinkään haukkumasana, mutta aikansa puolesta aina negatiivisen värityksen saanut, sana homolle on miehimys, mutta tässä kai moni voi korjata minua.

Määritelmissä on se vika, että niihin tarttuu hyvin nopeasti kaikenlaisia sivumerkityksiä, joita ei välttämättä halua omaan itseen liittää. Täysin neutraalia nimitystä itsensä määrittämiseksi on vaikea keksiä. Jopa sana 'ihminen' tuntuu siltä, että tässä halutaan nyt korostaa jollain tavalla homo sapiens -lajin erinomaisuutta johonkin toiseen elävien olentojen muotoon verrattuna, vaikka ihminen on kaikkein vaarallisin ja maapalloa (jonain päivänä ehkä koko maailmankaikkeutta) eniten uhkaava olento.
Taannoisessa, erästä paljon puhuttua animaatioelokuvaa koskevassa keskustelussa Gustav Hägglund käytti itsestään määritelmää 'takuulla hetero' tai jotain sinne päin. Minusta se kuulosti lähinnä kirosanalta...

Minä olen minä.

Karina77 kirjoitti:
"On myös koulutustyötä tekeviä (Setan kouluttajina ja Setan ulkopuolisina kouluttajina), joiden on koulutustilanteessa yleensä määriteltävä itsensä koulutettavalle sakille suurin piirtein ymmärrettävästi."



Olin kerran Åbo Akademissa sexologiakurssilla luennolla, jolla oli seksuaalivähemmistöön kuuluva nainen vierailevana luennoitsijana/kouluttajana. Hän painotti sitä kuinka oli valinnut elämäntyylinsä ja suuntautuneisuutensa (joka sekään ei lopulta oikein auennut kuulijakunnalle). Oli ollut miesten kanssa, mutta valitsi lopulta naisen, mutta ei harrastakaan seksiä tämän naiskumppaninsa kanssa vaan molemmat hakevat seksinsä "parisuhteen" ulkopuolelta. Suhteen epätavallisuus ei liiemmin jäänyt mietityttämään, meitähän on lopultakin moneksi, mutta kysyin, että mitenkäs nyt suuntautuneisuus noin vain valitaan? Eivätkös suuri osa HLBT-väestä sanokin etteivät he ole suuntautuneisuuttaan valinneet, ja eikös puhuminen suuntautuneisuuden valitsemisesta tavallaan syö maata HLBT-liikkeen jalkojen alta? Kouluttaja ei oikein tuntunut ymmärtävän mitä ajoin takaa (luuli varmaankin minun olevan näsäviisas, kiusankappalle heteromies :), turhautui ja tokaisi jotain sen suuntaista kuin että "en tiedä muista, mulle tämä oli valinta, mä olen tällainen ja tein valintani ja asia on yks paskan hailee". Muistaakseni kouluttaja kertoi ainakin joskus olleensa SETA-aktiivi.

Mielestäni kouluttajan rooli ei ole kertoa pelkästään henkilökohtaisia, oudoilta kuulostavia kokemuksiaan, jotka joillekin kuulijakunnasta voivat olla niin sekavia, että pistävät heidän päänsä vain enemmän pyörälle. Toki omakohtaisia kokemuksiaan voi hyödyntää, mutta pääsääntöisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ns. "valtaväestölle" kerrottaessa pitäisi asioita mielestäni selkeyttää, pelkistää, vääntää rautalangasta, ja apuna käyttää tilastoja. Muuten ei mene perille. Tuokin kouluttaja sai vain aikaan sen, että luennon jälkeen moni kuuntelija pudisteli epäuskoisena päätään.

Kuten sanottua niin heterolle tai homolle ei varmaankaan tee tiukkaa määritellä olevansa hetero tai homo. Ongelmaksi itsensä määrittely tuntuun muodostuvan monille silloin, kun tavalla tai toisella tykkää enemmän tai vähemmän kummankin sukupuolen edustajista. Jostain syystä biseksuaalisuus on edelleen monille jotenkin hirvittävän hankala käsite. En kyllä oikein ymmärrä miksi.

"Takuulla hetero" - kuulostaa vähän siltä että olisi "kokeiltu jotain muutakin mistä ei oikein tykätty"...?

Itseäni miellyttää ystäväni esittämät mono/stereoseksuaali... "Mono" käsittää Kinseyn asteikon ääripäät, "heteroseksuaalisuudesta ei-heteroseksuaalisuuteen" (...jotka mielestäni EIVÄT itseasiassa ole ääripäitä vaan itseasiassa hyvin "samankaltaisia ehdottomuudessaan".) Tuo "stereo" sitten käsittää "kaiken muun", myös aseksuaalisuuden.


T: "Judy -takuulla homo tai rahat takaisin"

Tämä "väliinputoajaongelmahan" on vahvasti esillä Uralin perhonen -elokuvan poikimassa meneillään olevassa "oliko Marski B-rapun poikia" -keskustelussa.

Puolustusvoimien entinen komentaja Gustav Hägglund todisteli Marskin heteroutta sillä, että tämä kuulemansa mukaan on yrittänyt pokata Hägglundin isoäitiä joskus muinoin. Mitä sitten... Yksi tykkää pojasta, toinen tyttärestä - ja kolmas molemmista.

Enkä nyt tässä rupea pyörittelemään sitä asiaa, että miksi muuten järkevät (tai ainakin ns. korkeaan yhteiskunnalliseen asemaan kivunneet) ihmiset pillastuvat totaalisesti siitä että Marski esitetään muussa valossa kuin "jämeränä heteroseksuaalina joukkojen komentajana". Enkä ota kantaa siihenkään, minne päin Marski oli kallellaan. Kun en tiedä. Sinänsähän asialla ei liene edes väliä - mutta toisaalta historian suurhahmojen persoonallisuuden piirteet ovat yhteistä omaisuuttamme. Myös ne, mistä ei ole totuttu puhumaan. Tämä tulkoon esiin toisessa keskustalussa.

Minusta seksuaalisuus on "jäänyt päälle" turhaan, koska lisääntyminen voi tapahtua ilman yhdyntää keinohedelmöityksellä ja kohta kloonaamisella. Mitä kloonattu ihminen voi kertoa, kun hän ei ole syntynyt lisääntymisen avulla? Mikä olisi hänen identiteettinsä? Eikö tässä mennä koko ajan seksuaalisuuden yli ja ohi? Luulisi, että sillä, mitä tekee ei ole enää väliä.

"Olen homoseksuaalinen", tarkoitti kauan sitä, ettei lisäänny eikä ole jälkeläisiä eli elää useimmiten yksin ilman varsinaista omaa perhettä yhden hengen taloudessa. Homosuhde on monin paikoin edelleen mahdottomuus yhteiskuntien tabujen vuoksi vrt Venäjä.

Ei lisääntymisellä ja seksuaalisuudella ole koskaan ollut kovin paljon tekemistä keskenään!!

Nykyisin voi tietysti lisääntyäkin ilman seksiä, vaikka eiköhän 'muumimukimenetelmä' ole keksitty jo muinoin; ainakin kohdunvuokrausta kuvataan jo raamatussa. Toisinpäin ihmiskunta on kyllä osannut hakea eroottista tyydytystä ilman lisääntymistä iät ajat.

Osa homouteen liittyvistä tabuista lienee perustunut siihen, että yhteiskunta vaatii patriarkaalista perhettä, mutta mikäpä on estänyt (pakottanut) homoja ja lesboja menemästä naimisiin. Sen jälkeen on eri yhteiskunnissa monesti joko hiljaa suvaittu (islam) tai tuomittu (Englanti) suhteet omaan sukupuoleen. Tässä pelissä ei lisääntymisellä ole merkitystä.