Kuusi vuotta...
...on kulunut siitä, kun Suomessa samaa sukupuolta olevat parit saivat oikeuden virallistaa suhteensa, eli todellisuudessa mennä naimisiin. Se tapahtui 8.3.2002. Ensi lauantaina monella on hääpäivä.
Kysyin silloin häidemme jälkeen mieheltäni, että miltä hänestä tuntuu. Vastaus oli, että tuntuu turvalliselta. Kysyin tänään samaa ja sain vastaukseksi aivan samat sanat.
Mekin koimme hyvää ja turvallista oloa silloin ja elämä on edelleen yhtä hyvä.
Luulin silloin etten koskaan mene naimisiin ja pidin sitä luonnollisena olotilana. Onneksi laki muuttui.
Kun sitten mieheni kanssa menimme maistraattiin - minä 50 vuotiaana ja hän 28 vuotiaana, minua jännitti. Se muutti näkemykseni kahden ihmsien virallistetusta suhteesta. On erilaista elää avoliitossa kuin yhteiskunnan virallistamassa suhteessa. Virallistettu suhde tuo turvaa kummallekin. Se tuo asemaa yhteiskunnassa. Koemme olevamma samanlainen aviopari kuin naimisissa olevat. Se on loistava, miellyttävä ja sävähdyttävä tunne.
Me olemme onnellisia miehiä.
Englannissa konservatiivipuolueen merkittävä parlamentin jäsen tuli kaapista pitkän ja huolellisen harkinnan jälkeen vuonna 2002. Nyt hän on seurustellut kumppaninsa kanssa 14 kuukautta. He aikovat rekisteröiden parisuhteensa muutaman kuukauden kuluttua.
Runsaat reaktiot liitosta ovat olleet erittäin myönteisiä. Jopa työväenpuolueen (!) yksi naiskansanedustaja antoi komean halauksen. Vain parissa sähköpostissa liittoa on kuvailtu jumalattomaksi ja vastenmieliseksi.
Pariskunta ei aio ottaa mallia Elton Johnista. He pitävät pienet pippalot rekisteritoimistossa käynnin jälkeen. Vain 300 vierasta!
Lehtijutussa soma kuva pariskunnasta.
http://www.telegraph.co.uk/portal/main.jhtml?xml=/portal/2008/03/05/ftduncan105.xmlMua häiritsee edelleen näidenkin vuosien jälkeen se, että sitä on pakko kutsua rekisteröidyksi parisuhteeksi. Minusta se kuulostaa siltä, että homot pitää laittaa rekisteriin, että ne on sitten sopivan tilaisuuden tullen helpompi etsiä käsiin. Vaikken tietenkään usko näin tapahtuvan (ehkä, ihan just nyt), mutta sana kalskahtaa siltä.
Joka tapauksessa on tärkeää, että parisuhteelle voi saada myös virallista merkitystä, mutta esimerkiksi nimenvaihdot ja tasavertainen kohtelu työsuhde-eduissa jne. olisi myös tärkeää.
Näen kuitenkin olennaisimpana piirteenä parisuhteen vakiinnuttamisessa nykyaikana (ja ehkä erityisesti nykyaikana) sen, että parisuhteen virallistaminen, valojen vannominen jne. on vakuutus yhteisölle siitä, että me tulemme olemaan yhdessä ja meitä pitää ajasta ikuisuuteen kohdella yhtenä yksikkönä tästedes. Ennen sellaista tilannetta, eletään ympäristönkin näkökulmasta jotenkin... vapaasti. Seurustelusuhteen oletetaan voivan lopahtaa ja siihen suhtaudutaan kevyemmin. Ja tämä vakuutus toimii tietysti myös omassa parisuhteessa jossain määrin, mutta jos ei sitä uskoa parisuhteessa ole niin ei sitä naimisiinmeno lisää. Tai en ainakaan usko.
Ehkä vertailukohtaa saa siitä, mitä itse ajattelisi, jos epäilisi, että kaveri, joka seurustelee, pettää kumppaniaan, tai siitä, että kaveri olisikin naimisissa/rekisteröidyssä parisuhteessa ja epäilisi että tämä pettää kumppaniaan.
Olen samaa mieltä kuin jumjum: kismittää tämä "rekisteröity parisuhde". Koska siviilivihityt heteroparitkin ovat "avioliitossa", ei voi olla mitään uskonnollista perustetta varata avioliitto-sana vain heteroliitoille. On ikävää ja outoa, että niissä kaavakkeissa, joissa pitää rastittaa siviilisääty, on homoille oma rasti (vaikka tässä tilanteessa ehkä vielä pahempaa on, jos sitä rastia ei ole). Ikäänkuin kaavakkeen tarkoitusten kannalta kyseessä olisi eri asia. Etenkään en pidä termin aiheuttamasta kapulakielestä (tai epävarmuudesta luonnollisessa kielenkäytössä): Voiko olla "naimisissa" jos on rekisteröidyssä parisuhteessa? Lause "olen naimisissa" on aivan toisesta maailmasta kuin "elän rekisteröidyssä parisuhteessa". Tiedän, että monet ranneliikkeen kirjoittajat käyttävät naimisissa-sanaa, ja näin varmaan itsekin tekisin, jos olisin rekisteröinyt suhteeni. Mutta ei se 100% oikealta tunnu, kun kyseessä ei virallisesti ole avioliitto.
Olen ehkä epäkiitollinen, sillä parisuhdelain läpimeno ei tainnut aikanaan olla mitenkään itsestäänselvää. Ehkä se ei olisi edes mennyt läpi, jos avioliitto-sanaa olisi käytetty? Mutta maailmassa on virhe! Ruotsissa sitä edes yritetään korjata :)
