Antaisinko anteeksi?

Viikonlopun aikana on puhuttu paljon sisällissodan kauheuksista ja siitä, että suvuissa ikävät muistot elävät. Sekin on sanottu, että jos nyt toistuisi sisällissodan kaltainen yhteenotto, iso joukko väkeä kärrättäisiin Haagiin tuomittaviksi. Serbia 1990-luvulla taisi olla pikku juttu verrattuna Suomen sisällissotaan 1918. Väkivaltaa oli rintaman molemmin puolin.

Erityisesti viime viikolla puhuttiin pappien osuudesta vihollisuuksissa. Monet papit asettuivat avoimesti valkoisten puolelle, ja olivat omalta osaltaan edistämässä kostotoimia. Pitäisikö kirkon pyytää anteeksi? Yleinen näkemys taitaa olla, että ei pidä. On mennyt jo 2-3 sukupolvea. Sodan kokeneista ei enää ole elossa kuin muutama. Meillä ei myöskään ole kuulemma mitään anteeksipyytämisen perinnettä. Ja olennaisia ovat ihmisten pahat teot, ei organisaatio. Aamu-tv:ssä asiasta keskusteltiin tänä aamuna.

=====

Pitäisikö homoilta ja lesboilta pyytää anteeksi kaikki ne nöyryytykset ja loukkaukset, joita he ovat joutuneet sietämään? Yksittäisten ihmisten kielteisen kannan ja jopa väkivallankin voi ohittaa hyvällä tahdolla, mutta voiko ohittaa sitä, että loukkauksia ladeltiin eduskunnan pöntöstä, saarnastuolista tai poliisin työpöydän takaa?

Hampurissa on viime vuosina laajasti selvitelty homojen kohtelua 1950- ja 1960-luvuilla. Saksassa tuomittiin sodan jälkeen, siis rauhan aikana yli 50 000 homomiestä vankilaan homoseksuaalisuuden takia. Erityisen kiusalliseksi asian tekee se, että esim. Hampurissa 1960-luvulla operaatioita johti sosiaalidemokraattinen sisäministeri, sittemmin kansleri Helmut Schmidt. Viime syksynä huhuttiin, että sosiaalidemokraattien nykyjohto pyytäisi homoilta anteeksi. Ei pyytänyt.

=====

On kai tyydyttävä Raamatun viisauteen: " Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät." (Luukas 23).

Australian uusi työväenpuolueen johtama hallitus aikoo pyytää ensimmäistä kertaa anteeksi maan alkuperäisasukkailta näiden kokemaa huonoa kohtelua. Australian noin 20 miljoonasta asukaasta aboriginaaleja on noin 450 000. Hallitus myöntää ensimmäisen kerran, että maan alkuperäisväestöä aboriginaaleja on kohdeltu kaltoin. Julkisen anteeksipyynnön seremonia on määrä pitää helmikuun 13. päivänä.
(YLE)

YLEn saamenkielisissä uutisissa tänään aamupäivällä tieto Australian hallituksen anteeksipyynnöstä oli ykkösaiheena. Mistähän se kertoo?
Mutta jos kaikki sorretut vähemmistöt ja väärinkohdellut vaatisivat anteeksipyyntöä, tarvittaisiin erillinen anteeksipyyntöministeriö.

Tämän otsikon kysymyksen ääressä olen itsekin - ja samalla mietin, pitäisikö minun pyytää anteeksi.

Olisin sitä mieltä, että homojenkin tulisi myöntää, että työpaikkakiusaamista tapahtuu ja sen estämiseksi pitäisi tehdä jotakin. Ammattiliittoja tulisi painostaa siihen, että olisi paikka mihin hlbt väki voisi niistä ilmoittaa. Työ on perusoikeus. Minusta työrauhakin on. Nyt pitäisi ennen kaikkea tehdä työtä ammattiliittojen suuntaan.

Toinen eri asia on se, että psykiatrisissa palveluissa ( esim. pkl ) voisi olla seksuaaliseen vähemmistöön kuuluvia teamissa, kun hlbt henkilö hakee apua. Tästähän tännekin on tullut valituksia, ettei psykiatrisissa palveluissa tule kuulluksi.

Täytyisi myöntää sellainen seikka, että yhteiskunta omine asenteineen on edelleen melko rankka hlbt väkeen kuuluville. Haja-asutusalueella ei ole juuri tapahtunut liikahduksia myönteiseen suuntaan. Tapahtuuko koskaan? 90-luvun alussa yritettiin jollakin tavalla tukea valtakunnallista seta- verkostoitumista, mutta siinä epäonnistuttiin.

Sisällissota on jo niin kaukana, että sen kaiveleminen palvelee lähinnä historian harrastajia. Oma sukuni oli valkoisissa, ja ex-tyttöystäväni esi-isät punakaartissa, joten kotioloissa nimitimme toisiamme - kaikella ystävyydellä - lahtariksi ja punikiksi...

G

""Erityisesti viime viikolla puhuttiin pappien osuudesta vihollisuuksissa. Monet papit asettuivat avoimesti valkoisten puolelle, ja olivat omalta osaltaan edistämässä kostotoimia. Pitäisikö kirkon pyytää anteeksi? Yleinen näkemys taitaa olla, että ei pidä. On mennyt jo 2-3 sukupolvea. Sodan kokeneista ei enää ole elossa kuin muutama. Meillä ei myöskään ole kuulemma mitään anteeksipyytämisen perinnettä. Ja olennaisia ovat ihmisten pahat teot, ei organisaatio. Aamu-tv:ssä asiasta keskusteltiin tänä aamuna.""

Suomen sisällissotaahan kutsutaan toisella nimellä Luokkaviha. Punaiset olivat köyhiä työtätekevän luokan edustajia ja valkoiset varakasta omistavaa luokkaa. Valkoisiin kuului myös ns. sivistyneistö, eli opettajat ja papit. Sittemmin valkoisten sivistyneistö oli tärkeässä roolissa 1930-luvun entisten punakaartilaisten vainoissa ja Lapuan Liikkeessä, joka oli nykyisen IKL:n esimuoto.

Täällä Pohjan tähden alla-elokuvissa kerrotaan aika hyvin juuri tästä asiasta. Siinähän keskeisten henkilöiden, Koskeloiden, torppa on aluksi Pentinkulman papin "alaisuudessa". Sittemmin kyseisen papin vaimo on hyvää pataa Pentinkulman koulun uuden, Lapuan Liikkeessä toimivan miesopettajan kanssa. Kahvikutsuilla he puhuvat bolsevismin uhasta Suomessa ja tuo samainen ope kuljettaa paikallisen ex-punakaartilaisen metsään pahoinpideltäväksi.

Eiköhän tärkeintä olisi koittaa elää ihan tässä päivässä niin ettei tarpeita anteeksipyytämiselle synny.

Yhteiskunnan kannalta anteeksipyyntö voi tosin olla sopiva tapa ilmaista että jokin tietty menettelytapa kuuluu menneisyyteen eikä ole enää tässä päivässä ole mitenkään sovelias.

En.

Kirkko (luterilainen) voisi pyytää homoilta anteeksi. Sitähän jokin aika sitten suoraan arkkipiispalta peräsin. Muihin kysymyksiini hän vastasi, mutta ei tähän.

Suomen sisällissota on jättänyt jälkiä minun sukuuni niin, että tunnen vieläkin jonkinlaista surua. Isoisäni piilotteli teloittajia pirtin lattian alla kellarissa. Luukun päällä oli räsymatto ja kiikkustuoli, jossa mummoni istui noutajien saapuessa. Eivät löytäneet isoisääni. Myöhemmin isoäitiäni vietiin teloitettavaksi. Joku joukosta totesi, että jäisi 12 orpoa. Isoäiti sai palata. Minä en tiedä ketkä olivat noutajia ja millä puolella isovanhempani olivat. En ole edes kiinnostunut enää tietämään. Isoisääni en koskaan tavannut. Hän kuoli ennen syntymääni. Isoäitini ei suostunut koskaan puhumaan sanaakaan kanssani sisällissodan tapahtumista. Muuta kautta suvusta tiedot kulkivat. Pahalta tuntui se, mitä hän oli joutunut kokemaan.

Toinen iso asia suvussani on ollut Karjala ja se mitä sinne jäi rajan taakse. Minun kantani on selkeä. Turha enää haikailla siihen suuntaan. Vaikka maat vääryydellä vietiin, takaisin niitä emme saa. DDR:n ja Länsi-Saksan kaltaista palaamista takaisin yhteiseen ruotuun en kannata. Suomella ei olisi varaa Karjalan kunnostamiseen.

Minun puolestani voimme jättää jo taakse myös sisällissodan kauheudet. Ehkä joku patsas jonnekin olisi sopiva kuittaus. En löydä mitään, mikä pitäisi antaa anteeksi. Mennyt on mennyttä. Tästä päivästä ja huomisesta pitäisi tehdä hyvä.

Minulla oli omaa sukua valkoisissa, mutta punakaartilaiset ystävällisesti ampuivat moiset häpeäpilkut pois suvun mainetta pilaamasta.

"Toinen iso asia suvussani on ollut Karjala ja se mitä sinne jäi rajan taakse. Minun kantani on selkeä. Turha enää haikailla siihen suuntaan. Vaikka maat vääryydellä vietiin, takaisin niitä emme saa. DDR:n ja Länsi-Saksan kaltaista palaamista takaisin yhteiseen ruotuun en kannata. Suomella ei olisi varaa Karjalan kunnostamiseen."

Riippuu siitä, mitä arvostetaan. Suuri osa suomalaisajan keskeisistä kulttuurisista monumenteista rupeaa siirtymään arkeologiaan. Kaikkein helpoin ratkaisu olisi Suomen liittäminen Venäjään. Silloin saisimme Karjalankin eikä meidän tarvitsisi murehtia ylilennoista. Itsenäisyys on mennyt jo ajat sitten, sama määräkö ryssät vaiko bryssät.