Homofobia ja homosalaliitto
Homofobia vaikuttaa paljon monimutkaisemmalta asialta, kuin on yleensä ajateltu. Michael S. Sherry on kirjoittanut asiasta kirjan "Homot taiteilijat modernin Amerikan kulttuurissa - Kuviteltu salaliitto".
Presidentti Truman varoitti 1946, että salonkien pinkit ja sopraanoääniset miehet ovat liittoutuneet. "Pelkäänpä, että he ovat Stalinin sabotöörien etulinjassa." Presidentti Nixon totesi: "He [homot] ovat vahvan yhteiskunnan vihollisia. Siksi kommunistit ja vasemmistolaiset tukevat heitä."
Kirjailija toteaa, että samaan aikaan homot kulttuurihahmot, kuten Aaron Copland, Samuel Barber, Leonard Bernstein ja näytelmäkirjailija Tennessee Williams olivat erittäin merkittävässä tehtävässä, jota voidaan kutsua amerikkalaisen kulttuurin muotoutumiseksi. On ihmetelty, että kuinka homomiehet ovat voineet vaikuttaa niin merkittävästi kansalliseen identiteettiin "Amerikan kaikkein homofobisimpana aikakautena". Samaan aikaan vaikkapa Rock Hudson ärsytti homovastaisia ihmisiä esittämällä valkokankaalla makko-heteroutta paremmin kuin useimmat heteromiehet. Mitä heterous sitten on, jos sitä on noin helppo väärentää?
Kirjailija miettii, oliko tuo aika sittenkään niin homofobinen. "Näin saattaa olla, jos homofobia nähdään staattisena ja yksiulotteisena. Tosiasiassa se oli hyvinkin ristiriitaista ... kiehtovuutta, tyrmistystä, inhoa ja jopa jumalointia."
Homous nähtiin salaliittona yhteiskuntaa vastaan. Käytössä oli käsite "homintern", vrt. Comintern (Communist International). Onneksi se ei tietääkseni koskaan rantautunut Suomeen.
Suomessa olen vain muutaman harvan kerran törmännyt käsitteeseen "homomafia". Se on liitetty noina kertoina taiteeseen taikka liike-elämään. Väite ei minun havaintojeni mukaan ole koskaan lähtenyt lentoon, vaan kokenut välittömän mahalaskun, koska sille ei oikeasti ole löydetty pohjaa. Olen tuolloin esittänyt vastaväitteenä kaikkialla vaikuttavasta mahtavasta "heteromafiasta", kun "homomafiaa" on koetettu tunkea keskusteluun.
http://www.sfgate.com/cgi-bin/article.cgi?f=/c/a/2007/11/23/RVOURTA0G.DTL&type=books"Kaappi"
Edellä mainitussa kirjassa pohditaan myös kaapin käsitettä taikka metaforaa, joka tuli käyttöön USA:ssa joskus 1960-luvulla. "Vihamieliset inkvisiittorit auttoivat keksimään 'kaapin', joka kuviteltiin paikaksi jonne homohenkilöt piilottivat identiteettinsä ja toimivat siellä kierolla tavallaan."
Olen itse aikanaan kopioinut käyttööni kaapin käsitteen ja kaapista ulostulon. En miettinyt oikeastaan lainkaan millainen vaikutus sen käytöllä on meihin itseemme ja siihen kuinka meitä katsotaan ulkopuolelta. Onko meillä edelleen kaappi-identiteeti ja ei kaapissa oleva identiteetti?
Pidämmekö itse "kaappia" pystyssä? Minkä vuoksi? Mitä myönteistä kaapilla on meille, vaiko vain vahinkoa? Olisiko kaapista syytä luopua kokonaan?
Itse olen valmis luopumaan kaapista heti siinä vaiheessa kun homoutta ei enää voi käyttää minkäänlaisena lyömäaseena. Käytännössähän se tietenkin ensin edellyttää että lainsäädännöstä on saatu karsittua kaikki syrjivät elementit pois ja sen jälkeen vielä ihmisten asenteet muutettua samaan kuvioon. Eli tuskin minun elinaikanani tuollaista tulee tapahtumaan. Puhumattakaan siitä että tämä ajatus leviäisi vielä läpi koko maailman... Enpä näin ollen usko että kaapin tarve tulee ikinä poistumaan.
Ihan käytännön esimerkkinä haluaisin ajatella homoutta samanlaisena arkipäivän ominaisuutena kuin veriryhmä tai oikea/vasenkätisyys. Ei A-veriryhmäläisille ole mitään erityistä (syrjivää) lainsäädäntöä, joten jokainen uskaltaa kysyttäessä sen kertoa ilman pelkoa mistään syrjinnästä.
Ja niin kauan kuin on pienikin mahdollisuus (minkä tahansa) ominaisuuden lyömäaseena käyttämiseen, on myös oltava sallittua pitää ko. ominaisuus kaapissa.
WAU, onpa mielenkiintoinen väitös jo alkumetreiltään, tämän illan ohjelma onkin sitten päätetty
k_ma kirjoitti: "Itse olen valmis luopumaan kaapista heti siinä vaiheessa kun homoutta ei enää voi käyttää minkäänlaisena lyömäaseena. Käytännössähän se tietenkin ensin edellyttää että lainsäädännöstä on saatu karsittua kaikki syrjivät elementit pois ja sen jälkeen vielä ihmisten asenteet muutettua samaan kuvioon. Eli tuskin minun elinaikanani tuollaista tulee tapahtumaan. Puhumattakaan siitä että tämä ajatus leviäisi vielä läpi koko maailman... Enpä näin ollen usko että kaapin tarve tulee ikinä poistumaan."
Asenteet ovat yhteiskunnassa vaikuttavia - niin ollen ne ovat prosesseja.
"sen jälkeen vielä ihmisten asenteet muutettua samaan kuvioon." Tämä lause pitää sisällään myös omat asenteesi, k_ma! Jos olet kaapissa, ovat asenteet sen mukaiset. Ei ole ihme, että juuri mikään ei muutu tällaiselta pohjalta - ensin muut, sitten minä. Kaikki muutos lähtee omasta itsestään.
Kyse ei olekaan kaapin tarpeesta, vaan vapaudesta/orjuudesta ja niiden tarpeesta. Vapaus ei ole luonnollinen tila tässä maailmassa, mutta suurenmoinen sellainen. Siihen on hyvä pyrkiä - tekee elämänkin mielekkääksi.
Eli heikompaa saa lyödä, mikäli heikommalla ei ole voimaa puolustautua? Aina voi siis sanoa että heikommalla oli huono asenne kun ei itse puolustautunut? Ja kun asenne oli pielessä, niin ei toistenkaan tarvinnut auttaa? Kuulostaa kyllä hyvinkin nykysuomalaiselta arvomaailmalta...
Ei. Ketään ei koskaan pidä lyödä.
Tekstini ei kuitenkaan käsittele tätä teemaa, vaan sitä, että jokainen olkoon se, miksi tuntee itsensä. Mikäli ongelmia syntyy totuuden ja aitouden kanssa, niin ongelma on väärintekijän asennekasvatuksessa/asenteessa, ei esim. homon, jota lyödään.
Aktiivinen toiminta levittää asenteita. Niinpä apuakin on saatavilla yhteiskunnassa, jossa hbt-väki on näkyvillä.
Aito oleminen on parempi kuin epäaito oleminen. Ihmisessä, joka voi olla ja on aidosti, on aitous jo laajentunut hänen osaltaan.
Se, että kiusaaminen on paljon kiusatun omasta persoonasta kiinni, ei tarkoita sitä, että kiusattuna olo olisi valinta. Ei ihminen valitse heikkoa itsetuntoa tai muuta vastaavaa ominaisuutta, joka tekee kiusaamisesta helppoa ja kiusatusta helpon kohteen. Tietenkin voi valita yrittää kasvaa ihmisenä uudenlaiseen suuntaan, mutta koska harva pystyy hahmottamaan kovin tarkkaan, miltä oma käytös ympäristön silmissä näyttää, se ei ole mikään helppo ratkaisu alkaa muuttaa persoonallisuuttaan, kun ei tiedä missä, miten ja milloin ongelmakohta muille näkyy.
Jos ihmisellä itsetunto on liian heikko kohtaamaan ulostulon vaatimukset, hänen on paras pysyä kaapissa, ja siihen on oikeus. Väkisin sieltä ulosrevittynä ei itsetunnossa tai taisteluhalussa omista oikeuksista ole tapahtunut mitään muutosta verraten kaapissaolon aikaiseen tilanteeseen, ja pakko-outattu on helppo kohde, vaikkei sitä haluaisikaan. Vielä helpompi, kun ei halua. Kun varmuus omasta pärjäämisestä on riittävä ulostuloon, alkavat kaapin seinät ahdistaa ja kasvaneen itsetuntonsa myötä ihminen on valmis tulemaan ulos, eikä ole sen helpompi kohde kuin kukaan muukaan.
Oikea aika tulla kaapista on silloin, kun tuntuu siltä. Joskin kaikki tuntemani ulostulleet ihmiset ovat olleet sitä mieltä, että se ei ollut lainkaan niin kamalaa mitä odotti, vaan pelkästään vapauttavaa ja että sen olisi kestänyt jo aiemmin. Muutos ottaa aina aikansa.
kesäpoika - ????
Ei kai kiusaaminen ole lähtökohtaisesti vain kiusatun persoonan ongelma.
Ei, en mä sellaista ole sanonut. Aiemmissa viesteissä puhuttiin persoonasta, joten kirjoitin vastineen siihen aiheeseen. Että vaikka kiusaaminen johtuisikin persoonasta, se ei silti ole kiusatun syy.
Se on myös kiusaajan persoonan ongelma, ja riippuu muiden ympärillä olevien ihmisten asenteista, eli siitä, sallitaanko kiusaaminen. Joka tapauksessa se on ihmisten ongelma, ei kulttuurin tai muun irrallisen ilmiön. Käyttäytymisen kulttuuri on aina ihmisissä sisällä, ei mikään itsenäisesti vaikuttava ilmiö.
Et sanonutkaan. Selvennys oli tarpeen.
Kiusaaminen ja mahdollisuus siihen riippuu j o k a i s e n asenteesta.
Suomessa työpaikkakiusaaminen on tavallisempaa kuin kuvitellaankaan. Kuulin juuri kiusaamistapauksesta. Ne eivät tule esiin, koska kiusattu saattaa salata ne pitkään. Sitten vain jäädään sairauslomalle. Esimiehet pääsääntöisesti kieltävät ne ja vähättelevät tapahtunutta. Kiusaamistilanteet jatkuvat usein vuosikausia. Takana on tavallisesti epävirallinen ryhmä, joka käyttää valtaa ja haluaa vaikuttaa, miten työtä tehdään ja kenelle edut jakaantuvat. Kiusattu voi olla jopa työpaikan paras työntekijä.
Taannoin Meilahden sairaalassa oli kirurgien kesken valtataistelu, joka uutisoitiin Hesarissa, joka kesti kaiken kaikkiaan 8 vuotta! Sitten tuli esiin uusi lasten sydänkirurgiin kohdistunut kiusaamistapaus.
Yksi kavereistani on ollut 2 työpaikassa( ei sairaalatyössä ) nyt viimeisen 5 vuoden aikana ja molemmissa oli kiusaamistapaukset.
